Nyt on hätä käpälässä! Keräys rahatilanteen parantamiseksi

Tarvitsemme apua! Tällä hetkellä olemme pulassa, koska yhdistyksen tilien saldot ovat jo pitkään lähestyneet nollaa. Menoja on ollut tänä vuonna enemmän kuin tuloja. Jos rahatilannetta ei saada korjattua, emme pysty enää ensi kuussa ostamaan koirille ruokaa. Pelkästään Irinan tarhalla syödään joka viikko Chappia 850 euron edestä ja jos Viipurin Koirat ry ei pystykään maksamaan ruokalaskua, ovat koirat ja Irina pahassa pulassa. Juomavettä, kuivikkeita, rokotuksia ja matolääkkeitä ei voida myöskään jättää ostamatta eikä Irinan tarhan työntekijöiden palkkoja maksamatta. Talven myötä kasvavat sähkölaskut hirvittävät jo valmiiksi.

Kaikkien kolmen tarhan koirat ovat täysin riippuvaisia avustamme. Suurin kuukausittainen menoerä on koiranruoka, jota tilataan suurissa erissä Venäjältä. Myös eläinlääkäreihin kuluu kuukaudesta riippuen huomattavia summia sekä Suomessa että Venäjällä ja hoitokoirien monet lääkärikäynnit ovatkin yksi syy siihen, miksi yhdistyksen taloudellinen tilanne on nyt niin tukala.

Auttaisitko meitä lahjoituksella? Jokainen euro on tärkeä, joten olemme äärettömän kiitollisia niin pienistä kuin suuristakin lahjoituksista!

Lahjoittaminen on nyt helppoa, sillä voit tehdä sen myös tekstiviestillä. Kopioi haluamasi viesti puhelimeesi:
1E VIIPURI numeroon 16588. Viestin hinta on 1 €.
5E VIIPURI numeroon 16588. Viestin hinta on 5 €.
10E VIIPURI numeroon 16588. Viestin hinta on 10 €.
20E VIIPURI numeroon 16588. Viestin hinta on 20 €.
30E VIIPURI numeroon 16588. Viestin hinta on 30 €.
40E VIIPURI numeroon 16588. Viestin hinta on 40 €.

Viestipohjan saat puhelimeesi myös skannaamalla QR-koodin kuvasta. Muista tällöin täydentää lahjoitussumma viestiin.

Tekstiviestikeräyksen varat ohjautuvat yleiskeräykseen. Huom: palveluntarjoaja ja operaattori pidättävät tekstarilahjoituksesta 25 % (sis alv 24 %).

Voit myös lahjoittaa tuttuun tapaan tilisiirtona suoraan yhdistyksen keräystilille: FI74 1394 3500 1553 91

viite / yleislahjoitus: 1025
viite / koiranruoka: 1038

Viipurin Koirat ry:n rahankeräyslupa RA/2018/646 on voimassa 05.07.2018-31.07.2020 koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Luvan on myöntänyt Poliisihallitus 5.7.2018.