Reilu vuosi sitten iloitsimme, kun Olgan turvakodissa Viipurissa kokonaista kuusi vuotta viettänyt mustaturkkinen Beta oli vihdoin varattu omaan kotiin. Perhe, jonka viipurilaiskoira oli jäänyt yksin koirakaverinsa kuoltua, halusi tarjota juuri Betalle kodin. 

Beta pentuna Viipurin Koirien aktiivin sylissä. Kuva: Ira Müller 2016.

Beta oli päätynyt Olgan suojiin jo pentuna, eikä ollut nähnyt juurikaan maailmaa Olgan pihan korkeiden aitojen ulkopuolella. Hihnassakin se oli ollut vain pari kertaa – meidän kanssamme – ja tämä tutuilla kotikulmilla. Vieraillessamme eräällä kerralla veimme sen eläinlääkäriin steriloitavaksi Olgaa auttaaksemme, sillä hänellä ei ollut autoa. Betan maailma koostui Olgan pihasta koira-aitauksineen ja siellä asuvista koirakavereista. Mutta nyt sillä oli siis mahdollisuus päästä Suomeen ja omaan kotiin.

Beta steriloitiin lahjoitusvaroin Viipurin eläinlääkärikeskus Veterinarnii Tsentrissä. Kuva: Aino Arjas 2019.

Betan onni ei kuitenkaan jatkunut iloisen varausuutisen jälkeen. Kun matkan päivä vihdoin koitti, haettiin Beta Olgan luota, minkä jälkeen se odotti rekassa Dom hvostikov -tarhan edustalla, kun lisää koiria pakattiin kyytiin. Odotellessa Beta onnistui saamaan häkkinsä oven auki ja luikkimaan ulos rekasta. Vierailla ihmisillä ei ollut mitään toivoa saada kiinni pelästynyttä Betaa ja pian se katosikin kokonaan näkyvistä. Sitä etsittiin, mutta ennen pitkää auton oli pakko lähteä Suomeen ilman Betaa ja meidän oli ilmoitettava tulevalle perheelle surulliset uutiset. 

Vasemmalla Ulpukka, oikealla Beta, kuvattuina Olgan turvakodissa. Kuva: Viipurin Koirat ry

Tarhan väki jäi etsimään Betaa ja jakoi katoamisilmoituksia sosiaalisen median paikallisryhmiin. Ainuttakaan havaintoa ei kuitenkaan tullut. Tulimme lopulta siihen tulokseen, että Beta on luultavasti lähtenyt pyrkimään takaisin Olgan luo ja Viipurinlahtea ylittäessään pudonnut heikkoihin jäihin. Miten kohtalo voi olla näin epäreilu, että koti on melkein tassun ulottuvilla ja sitten käy näin!

Beta aitauksessaan Olgan tarhalla. Kuva: Ira Müller.

Kului pari kuukautta, ja kun toivo Betan löytymisen suhteen oli hiipunut lopullisesti, päätyi perhe antamaan kodin toiselle koiralle. Kului vielä kuukausi, kunnes eräänä päivänä savolaisen löytöeläinkodin Facebook-sivuilla oleva ilmoitus kiinnitti huomiomme. Kuvan tummaturkissa oli jotain kovin tuttua. Vertailimme kuvia Betasta tarhalla ottamiimme kuviin, ja koska nämä kaksi muistuttivat erehdyttävästi toisiaan, soitimme löytölään. Meni vielä muutama päivä ennen kuin siellä onnistuttiin lukemaan pelokkaan koiran sirunumero. Se oli Beta! Se oli sittenkin elossa! Ja kaiken lisäksi Suomessa! Miten ihmeellistä ja liikuttavaakin, että Beta, joka oli jäänyt Suomen-kyydistä, olikin kävellyt naapurimaahan omin tassuin! Päähämme ei ollut edes pälkähtänyt, että sitä voisi etsiä täältä.

Beta oli päätynyt Pieksämäen seudulle Virtasalmelle ja hakeutunut siellä halkovajaan, josta se otettiin kiinni ja toimitettiin löytölään. Siellä Beta sitten eksyneenä, pelokkaana ja nälkäisenä löytökoirana ihmetteli, minne oikein onkaan joutunut. 

Vasemalla Beta löydettäessä virtasalmelaisessa halkovajassa, oikealla Pieksämäen löytöeläinsuoja Rikulassa. Kuvat Rikulan Facebook-sivulta.

Oletimme, että Beta olisi karattuaan suunnannut kohti ainoaa tuntemaansa paikkaa eli Olgan turvakotia. Se oli kuitenkin lähtenyt täysin päinvastaiseen suuntaan ja ylittänyt itärajan Suomen puolelle. Sinänsä matka Viipurista Pieksämäelle ei ole keskikokoiselle koiralle kummoinenkaan kuljettava. Karkaamispaikasta on Suomen rajalle linnuntietä vain muutama kymmenen kilometriä ja Hirvensalmelle noin 200 kilometriä. Beta oli kateissa 3 kuukautta, joten se ehti tehdä tuota matkaa pitkään. Koska yhtään havaintoa ei tullut, on se arkojen karkurien tapaan todennäköisesti piilotellut päivisin ja liikkunut vain öisin. Betan runsaita kurveja on kiittäminen siitä, että se selvisi reissusta fyysisesti niin hyvin talvipakkasista ja nälästä huolimatta. Betalla oli lähtiessään melkoisesti ylipainoa ja löydettäessä se oli normaalipainoinen, ei siis kuitenkaan laiha. 

Betan lähtöpaikan ja löytöpaikan (Pieksämäen Virtasalmi) välinen matka oli noin 200 km. Kartta: Google

Yhteydenotto Ruokavirastoon vahvisti sen, mitä jo arvelimme: koska Beta oli tullut Suomeen omin tassuin eikä se ollut läpikäynyt rajaeläinlääkärin tarkastusta, oli se nyt laiton maahanmuuttaja. Vaikka maahantuontiehdot olisivatkin täyttyneet sen kohdalla varsinaisena matkustuspäivänä, ei omin tassuin tulo ollut sallittua, ja kuten laittomasti maahtuotujen koirien kohdalla käy, olisi Betankin nyt palattava lähtömaahan. Siellä Beta voitaisiin valmistella uudelleen Suomeen-tuloa varten, tällä kertaa laillista reittiä. 

Meillä oli mahdollisuus viedä Beta Viipuriin jo seuraavana viikonloppuna ja sovimme Ruokaviraston kanssa, ettemme jää odottamaan virallista karkotuspäätöstä. Betan itsensäkin kannalta oli parasta, että asia hoidettaisiin mahdollisimman pian. Lähdimme hakemaan Betaa löytöeläintalo Rikulasta. Siellä meidät otti vastaan koiratyttö, joka tuijotti silmät lautasina, eikä antautunut kosketeltavaksi. Maksamakkaran ja rauhallisen tutustumisen jälkeen saimme ujutettua Betalle noutajahihnan kaulaan ja tyttö pakattiin boksiin. Matka kohti itärajaa ja Viipuria alkoi. 

Viipurin Koirien toiminnanjohtaja Aino Arjas Betan kanssa Rikulassa. Kuva: Taija Durante 2023.

Kun muutamaa tuntia myöhemmin avasimme auton takaluukun ja Olga kurkisti kuljetusboksiin, muuttui Beta kuin eri koiraksi. Se tunnisti heti Olgan, sen häntä alkoi paukuttaa boksin seiniä ja Olga sai märkiä suukkoja oviritilän läpi. Uutta karkaamista välttääksemme kannoimme Betan varmuudeksi bokseineen päivineen Olgan korkeiden aitojen sisäpuolelle. Siellä odottivat ystävät, kuten sen kanssa koko elämänsä samassa aitauksessa asunut Ulpukka. Olga kertoi, että Ulpukka oli kaivannut ja itkeskellyt siskonsa perään niin paljon, että se oli pakko ottaa sisään ja siellä Ulpukka nyt eleli sohvalla makoillen sekalaisen pikkukoirajoukon ja muutaman löytökissan kanssa. 

Saimme taltioitua videolle tunnelmia Betan kotinpaluusta:

Viipurin koirat - karkurikoira Betan kotiinpaluu 2/2023

Katselimme Betaa, joka juoksi tutkimassa tuttuja paikkoja ja tervehti koirakavereitaan häntä vispaten. Ja miten iloinen jälleennäkeminen Olgan kanssa olikaan! Mieliin hiipi ajatus, ettei Beta ehkä enää tulisikaan uudelleen Suomeen, missä oli sen mielestä niin kovin pelottavaa. Olga oli jo omalta osaltaan päätöksensä tehnyt. Asia oli ehtinyt kypsyä kolme kuukautta Olgan mielessä: Jos Beta vielä joskus löytyisi hengissä, olisivat seikkailut sen osalta ohi. Beta jäisi Viipuriin ja eläisi yhdessä Ulpukan kanssa Olgan luona elämänsä loppuun saakka. 

Olgan ja Betan iloinen kohtaaminen. Kuva: Aino Arjas 2023.

Tutussa paikassa Betan ilme kirkastui ja pelko katosi. Mekin saimme taas silittää sitä. Kuva: Aino Arjas 2023.

Seuraavana päivänä saimme Olgalta viestin: “Yesterday, after you left, Beta went to bed and slept so soundly that she didn’t even react to my voice. I went three times to see if she was alive or not. She probably slept for the first time during her entire trip without being afraid of anything. This morning she met her sister Ulpukka and they were so happy. Thank you so much for helping Beta!”

Joskus rescuekoiran koti on lähempänä kuin arvaakaan. Beta oli palannut sinne, minne se kuului.

Lämmin kiitoksemme Lemmikkieläinhoitola ja Pieksämäen löytöeläinsuoja Rikulan Hennalle Betan hyvästä hoidosta ja ymmärtävästä asenteesta pelokasta seikkalijaystäväämme kohtaan. Kiitoksemme Betan löytäjälle, jonka ansiosta uupunut matkailija pääsi turvaan. 

Teksti: Aino Arjas
26.2.2024