Suomeen saapuneet koirat 24.5.2024
Kesäisenä perjantai-iltana toivotimme tervetulleiksi omiin koteihin ja hoitopaikkoihin 17 entistä tarhakoiraa. Suoraan omaan kotiin pääsivät muuttamaan Agatha, Bosun, Heili, Kukla, Linus, Maia, Nelma, Oiva, Orvokki, Rosalie, Saaga ja Timmu. Oman kodin etsintää hoitopaikoista käsin jatkavat Eila, Meemi, Noel, Usma ja Veronika.
Suuret kiitokset kaikille adoptioperheille ja kotihoitajille <3
Vajaan vuoden tarhalla asunut Kukla hyppäsi autosta muina tyttöinä ja tuttuun tapaansa kellahti samantien ihmisten jalkoihin.
Timmu on elämässään kokenut kovia ja tarhalla se ehti asua yli 1,5 vuoden ajan.
Heilillä ei ole ollut aiemmassa elämässään onnea kotien suhteen ja viimeisen kerran se joutui kodittomaksi alkuvuodesta. Kaunis Heili seurasi lopulta siskojensa tassujen jälkiä Suomeen.
Bosun, entinen kotikoira, virui tarhalla yli 4,5 vuoden ajan. Tätä hetkeä se ei taatusti uskonut enää kokevansa.
Voi Orvokki, kuinka onnellisia kaikki olemmekaan puolestasi. Yli neljä vuotta siihen meni, mutta nyt Orvokilla on oma koti.
Oiva-velipoika pääsi matkustamaan Orvokki-siskon kanssa samalla kuljetuksella Suomeen. Myös Oivaa odotti Suomessa ikioma koti.
Agatha asui tarhalla 1,5 vuotta ennen kuin joku huomasi mustan ja vaatimattoman tytön.
Jännittävä matka on takanapäin ja Nelma pääsee pian aloittamaan uuden elämän omassa kodissaan.
Saagakaan ei jännitykseltä välttynyt, mutta pian kaikki on paremmin.
Linus lähti reippaana uuden omistajansa matkaan. Tarhalla tämä nuori kodista hylätty poika vietti vuoden verran.
Liikuttava Noel ihmettelemässä uutta ja ihmeellistä.
Reipas Rosalie ei olisi malttanut paikoillaan pysyä, niin ihanaa olisi ollut vain tervehtiä jokaista vastaantulevaa ihmistä.
Meemi-tyttö oli hiukan järkyttynyt matkasta, mutta kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu.
Veronika suhtautui pitkän matkan jälkeen iloisesti uusiin ihmisiin ja herkutkin maistuivat.
Huolestunut Eila matkasi pentueensa viimeisenä Suomeen.
Pikkuruinen Maia ei vielä tiedä, että sitä odottaa ikioma koti ja monta mukavaa koirakaveria.
Myös Usma jätti tarhan ja niin saatiin viimeinenkin U-sisarus Suomeen.