Timmu
ERITYISADOPTIO
Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: keskikokoinen (n. 55-60 cm)
Syntymäaika: 2021
Tautitestattu: 5/2024
24.5.2024
Timmu sai kodin Joensuusta.
12.4.2023
Tiikeriraidalliselle Timmulle kävi niin kuin monelle vapaana kuljeskelevalle koiralle; se joutui auton töytäisemäksi eivätkä omistajat välittäneet loukkaantuneesta koirastaan.
Snezhanna sai viime syyskuussa yhteydenoton ihmiseltä, joka oli löytänyt Timmun loukkaantuneena tieltä. Ilmoittajan mukaan omistajat olivat hylänneet koiransa eikä koiralla ollut tiedossa mitään paikkaa minne sen olisi voinut viedä. Timmu noudettiin Primorskin (ent. Koivisto) kaupungin lähettyviltä ja vietiin Aurika-klinikalle, missä sen osumaa saanut takajalka kuvattiin. Jalassa oli murtuma, mutta eläinlääkäri katsoi parhaaksi että sen annettiin luutua itsestään paikoilleen eikä Timmua leikattu. Valitettavasti ortopedinen osaaminen Viipurissa on kehnoa, joten emme tiedä oliko ratkaisu Timmun kannalta oikea. Timmu kuitenkin käyttää jalkaansa normaalisti emmekä ole havainneet sen ontuvan.
Timmu joutuu asumaan ketjussa, sillä aitauspaikkoja vapautuu harvoin isoille ja aikuisille uroksille. Toisekseen, Timmu tulee valikoiden toimeen muiden urosten kanssa. Luonteeltaan Timmu on ihmisiä kohtaan hyvin tuttavallinen ja ystävällinen eikä se meinaa pysyä nahoissaan saadessaan vieraita luokseen. Olemme lenkittäneet Timmua muutamia kertoja ja sen kanssa on mukava kävellä. Se on tavannut hihnassa muita koiria, ja useimpien kanssa se on tullut toimeen. On myös jokunen uros, joiden kanssa yhteinen sävel on löytynyt.
Ihmisrakas Timmu on joskus ollut osa jonkun perhettä, mutta tiedossa ei ole onko Timmu tottunut elämään sisällä kodissa vai onko sen virkana ollut uskottavana vahtina ketjun päässä toimiminen. Vakuuttava vahti Timmu ei ainakaan tarhaoloissa ole, sillä se pomppii kahdella jalalla häntä viuhuen ja sydän pakahtuen odottaessaan että pääsee antamaan suukkoja vieraille. Tämä ei kuitenkaan poissulje sitä, etteikö Timmusta voisi sen kotiuduttua löytyä pienen vahdin vikaa.
Timmu on kohtuullisen nuori kaveri vielä, ja ikää sillä on arviolta 1,5-2 vuoden verran. Tulevaksi asuinmuodoksi soveltuvat parhaiten rivi- ja omakotitalo. Timmun jalan kunto on hyvä selvittää perinpohjin suomalaisen ortopedin vastaanotolla, missä asiantuntemusta on enemmän kuin Viipurissa.
Timmun aiemman autokolarin aiheuttaneen takajalan vamman vuoksi Viipurin Koirat tukee sen adoptiota taloudellisesti. Kulukorvaus Timmusta on 400 euroa.
Timmu tautitestataan 8 vektorivälitteisen taudin varalta ennen Suomeen tuloa ja sen tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin ennen luovutusta uudelle kodille. Timmun kodinetsintää hoitaa Viipurin Koirat ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 22917870.
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.