Beea
Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: keskikokoinen (18,5 kg)
Syntymäaika: 2021-2022
Tautitestattu: 6/2024
30.6.2024
Beea sai kodin Etelä-Pohjanmaalta.
11.6.2024
Beea on herttainen, ihmisrakas, iloinen ja reipas tyttö, jonka häntä lähtee huiskaamaan heti kun sitä päin katsookin.
Beea on ottanut monet muutokset elämässään vastaan rennosti ja reippaasti. Se on sujahtanut kotihoitopaikkaan viiden muun koiran ja kahden kissan sekaan tuosta vain, ja kulkee porukan mukana kuin olisi aina laumaan kuulunut. Se suhtautuu rauhallisen uteliaasti kissoihin ja nenätysten onkin jo vaihdettu terveisiä rauhallisesti nuuskien.
Beeaa jännittävät äkkinäiset liikkeet, kuten heilahtava käsi. Silti se jää lähistölle makailemaan kun kotihoitaja pilkkoo polttopuita eikä välitä kirveen kanssa heilumisesta. Valjaiden pukeminen jännittää myös hieman, mutta namien avulla ne sujahtavat helposti päälle. Lenkille Beea lähtee mielellään ja kulkee kauniisti hihnassa. Ensimmäisellä lenkillä vieraaseen maastoon lähteminen oli aavistuksen huolestuttavaa mutta silti Beea kulki reippaasti porukan mukana.
Beea on sisätiloissa rauhallinen ja kiltti, ja tykkää lepäillä kotihoitajan jaloissa. Yöksi Beea tulee jalkoihin nukkumaan tai etsii mukavan paikan jostakin muualta ihmisen läheltä.
Beea on täysin valmis kotikoira, joka sopeutuisi monenlaiseen asuinympäristöön. Kissat ovat Beealle ok ja lapsista ainakin jo yläkouluikään ehtineet sopivat Beealle mainiosti ystäviksi.
8.6.2024
Reipas, iloinen ja ihmisrakas Beea sai hoitopaikan Suomesta!
Ennen Suomeen matkustamista Beea kävi tautitesteissä. Tutkitut taudit olivat Beealla yhtä lukuunottamatta negatiivisia.
Negatiivisia olivat anaplasmoosi, babesioosi, ehrlichioosi, hepatozoonoosi, leishmanioosi, Mycoplasma haemocanis ja sydänmato Dirofilaria immitis. Ihomato Dirofilaria repens oli Beealla positiivinen. Adcocate-kuuri on jo aloitettu ja Beea käy pian lääkärissä hakemassa reseptin, jotta kuuri saadaan vietyä loppuun.
23.4.2024
Beea on kaunis ja hyvin ystävällinen tyttö, joka hoivasi syksyllä pieniä pentujaan hylätyn maatilarakennuksen alla.
Marraskuun alkupuolella Elena sai tiedon pennuista, jotka koditon koira oli synnyttänyt hylätyn maatilarakennuksen kuistin alle noin kuukautta aiemmin, syys–lokakuun vaihteessa. Vanha suomalaisrakennus sijaitsi Klimovossa, suomalaisittain Ala-Kuusaan kylässä Kyyrölässä, joka ennen kuului Muolaan kuntaan. Naapuri ruokki pentuja ja niiden ystävällistä emoa, kun ne ryömivät esiin talon alta nälkäisinä, mutta kun kukaan ei ollut kiinnostunut tarjoamaan koirille kotia, naapuri kääntyi Elenan puoleen saadakseen niille apua.
Pennut pääsivät kotihoitopaikkaan viipurilaisen Aurika-klinikan eläintenhoitajan kotiin, jossa ne asuivat ulkoaitauksessa. Pennut rokotettiin ja ne kasvoivat reippaiksi ja sosiaalisiksi. Vihdoin maaliskuun lopulla niiden oli pakko muuttaa Elenan tarhalle Svetogorskiin ja siellä ne nyt odottelevat kotejaan. Elenan hoteissa on myös hurmaava Beea, pentujen emo, ja sekin haluaisi löytää itselleen oman kodin.
Beean seitsemän pentua ovat Noel, Nomi, Naomi, Nelma, Nonna, Nelson ja Niini.
Elena ylistää Beeaa mahtavaksi ja ihmisrakkaaksi tytöksi. Beea on itsekin vielä melko nuori, arviolta vasta muutaman vuoden ikäinen. Beea suhtautuu ihmisiin tuttavallisesti ja kävelee hienosti hihnassa rauhallisella hiekkapolulla. Se on selvästi tottunut ihmisten seuraan ja kiepsahtaa mielellään kyljelleen rapsutettavaksi. Beealla lieneekin taustaa ihmisten parissa asumisesta, mutta tulevan omistajan on hyvä varautua siihen, ettei Beea välttämättä ole valmis kotikoira ja jotkin taidot, mm. yksin oleminen, vaativat harjoitusta.
Punanenäinen Beea on kompaktin kokoinen tyttö ja painoa sillä on arviolta jotain 20-25 kilon väliltä. Reipasta Beeaa voisi ajatella ainoaksi koiraksi, mutta tarhalla muiden kanssa sopuisasti elävä tyttö tuskin pahastuisi koirakaveristakaan.
Viipurin koirat - Beea 3.4.2024
Beea on sterilisoitu ja tautitestataan 8 vektorivälitteisen taudin varalta ennen Suomeen tuloa ja sen tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Sen kodinetsintää hoitaa Viipurin Koirat ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 22917870.
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.