Hekla

Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: keskikokoinen (n. 55 cm, 27 kg)
Syntymäaika: 2019
Tautitestattu: 8/2023

30.6.2024
Hekla muutti omaan kotiin Pohjois-Karjalaan.

26.4.2024
Huskynsukuinen rakkauspakkaus Hekla lähettää videoterveiset ja toiveen omasta kodista.

Viipurin koirat - Hekla 26.4.2024

1.4.2024
Hekla on ihana ja iloinen tyttö, joka rakastaa ihmisiä! 5-vuotias Hekla on nauttinut kotikoiran elämästä hoitopaikassaan viime kesän lopusta lähtien. Heklaan pääsee tutustumaan Espoossa.

Me tarhalla kävijät muistamme aitauksessa istuneen turhautuneen tytön, joka katseli suurin ja huolestunein silmin loittonevia ihmisiä. Kukaan ei ottanut Heklaa mukaan. Reipas ja ihmisrakas Hekla ei onneksi jäänyt tarhalle ja se pääsi hoitopaikkaan. Omaa kotia ei kuitenkaan ole vielä löytynyt. Hekla on monessa suhteessa mutkaton koira ja sen olisikin jo aika päästä omien ihmisten luokse loppuelämän kotiin.

Heklan hoitopaikassa asuu kolme eri-ikäistä urosta, joiden kanssa se tulee hienosti toimeen. Hekla on leikkisä ja hyväksi painikaveriksi on alkanut talouden nuorin uros. Aina silloin tällöin Hekla koittaa vikitellä vanhintakin urosta mukaan leikkiin, mutta löyhin tuloksin.

Hekla pääsi vastikään leikkitreffeille vieraiden koirien kanssa. Isolla ja aidatulla pihalla Hekla tuli hienosti juttuun kahden uroksen ja yhden nartun kanssa. Hihnassa Hekla reagoi vastaantuleviin koiriin eriasteisilla rähinöllä. Ohituksia on treenattu Heklan kanssa ja välillä etäisyyden ollessa riittävä sujuvat ne hyvin.

Hekla on hoidossa omakotitalossa. Se on sisäsiisti ja yksinolot ovat alkaneet sujumaan paremmin. Alkuun ihmisten poistuminen aiheutti siinä levottomuutta ja Hekla jäi haukkumaan kotiväen lähdettyä. Videokuva on sittemmin paljastanut, että Hekla on jäänyt nukkumaan rauhallisena koirakavereiden seuraan. Uuteen kotiin muuton myötä tilanne voi kuitenkin ottaa hetkellisesti takapakkia ja siksi yksinolemisen harjoitteluun on voitava panostaa. Heklan toiveissa olisi koirakaveri ja koti riittävän väljältä seudulta, jotta ulkoilu olisi molemmille osapuolille rentoa ja mukavaa.

Heklaa ei luovuteta kissatalouteen.

Hekla on suunnattoman ihmisrakas ja se syöksyy tuntemattomien miestenkin syliin tuosta vain. Joku saakin Heklasta ihanan ystävän sohvalle kainaloon sekä reippaan lenkkikaverin metsäpoluille.

Viipurin koirat - Hekla kotihoitossa 27.3.2024

7.3.2024
Heklalta videoterveiset hoitopaikasta!

Viipurin koirat - Hekla kotihoidossa 16.2.2024

6.12.2023
Kaunis Hekla etsii liikunnasta nauttivaa omistajaa! Hekla nauttii suuresti lenkkeilystä, mutta se on myös valtavan ihmisrakas ja haluaa olla siellä missä omat ihmisetkin.

Ihmisläheinen Hekla haluaa mielellään olla kaikessa mukana. Lempijuttu on lenkkeily eikä Hekla ihan hirveästi katsele taakseen, kun hihna napsaistaan kiinni ja lähdetään ovesta ulos. Hajut kiinnostavat ja joskus Hekla jää tuijottelemaan puiden latvoihin lintujen ja oravien perään. Loppulenkistä Hekla alkaa ottaa jo enemmän kontaktia ja odottamaan nameja.

Lenkkeily sujuukin Heklan kanssa nyt mukavasti, kun sen kanssa on harjoiteltu hihnakäytöstä. Hekla on taitava tässä varsinkin silloin, kun perheen muita koiria ei ole mukana lenkillä. Muiden koirien seura tuntuu kiihdyttävän Heklaa ja silloin ei oikein malteta kävellä vetämättä.

Vieraiden koirien ohittamisessa on vielä työstettävää. Heklan kanssa ollaan aloitettu LAT-harjoittelu. Hekla ei räyhää, jos näkee koiran riittävän pitkän matkan päästä. Ihmisiin, tuttuihin ja tuntemattomiin, Hekla suhtautuu luottavaisesti.

Hekla kävi taannoin yhteislenkillä vieraan uroksen kanssa. Lenkki sujui todella hyvin, alkuun pidettiin reilusti välimatkaa ja lopussa kaksikko käveli jo rennosti vieretysten. Hekla täytyy totuttaa vieraaseen koiraan rauhallisen yhteiskävelyn merkeissä, jotta tilanne olisi sille mahdollisimman mukava ja rento. Kotona Hekla tulee hyvin toimeen kolmen poikakoiran kanssa, ja toiveena olisikin että Heklan tulevassa kodissa odottaisi kiva poikakaveri.

Muita Heklan lempijuttuja on leikkiminen perheen muiden koirien kanssa ja sohvalla makoilu. Hekla on alkanut kiinnostumaan leluista, erityisesti tennispalloista. Vinkulelujen ääniä Hekla kuitenkin jostain syystä pelkää. Hekla pääsi oman laumansa kanssa yksityiseen koirametsään ja vaikka Heklalla oli siellä paljon lääniä juosta ja hajuja haisteltavana, tuli se joka kerta luokse kutsuttaessa.

Heklalle sopii asuinmuodoksi omakoti-, pari- tai rivitalo. Kerrostaloon Heklaa ei luovuteta. 

18.10.2023
Terveisiä Heklalta! Reipas Hekla on edistynyt hienosti ja sen kanssa on harjoiteltu hoitopaikassa ahkerasti hihnakäytöstä.

Sisäsiisteys on Heklalla hyvin hallussa ja se on pärjännyt hienosti yksin kotona koirakavereiden kanssa. Vieraat saavat siltä lämpimän vastaanoton, niin naiset, miehet kuin lapsetkin. Remmiräyhääminenkin Heklalla vähentynyt. Se ottaa hihnassa hyvin kontaktia eikä ole enää yrittänyt karkureissuille. 

Kurkkaa Heklan tuore video:

Viipurin koirat - Hekla kotihoidossa 10/2023

17.9.2023
Etsitkö seurallista ja liikunnallista koiraystävää? Tutustupa ihanaan Heklaan, joka rakastaa erityisesti ihmisiä ja reippaita lenkkejä!

Hekla on upea kaunotar, joka on viettänyt kotihoidossa nyt kaksi viikkoa. Se on osoittautunut mainioksi kotikoiraksi, jolle suurin osa arkisista taidoista on jo tuttuja. Se on ihmisrakas tyttö, joka tykkää rapsutuksista ja hakee niitä mielellään omilta ihmisiltä. Se on myös kovin lempeä ja rakastaa nuolla ihmisystäviensä naamoja, jos vaan sen annettaisiin niin tehdä. 

Hekla tulee hyvin toimeen hoitopaikan uroskoirien kanssa. Se ei ole provosoitunut edes hoitopaikan vanhimmasta uroksesta, joka alussa ei meinannut hyväksyä Heklaa. Hekla on fiksusti poistunut tilanteista, joissa toinen koira on sille ärähtänyt. Hekla onkin ollut hoitopaikan toisten koirien kanssa kiltti ja leikkisä, enemmän alistuva kuin mikään päällepäsmäri.

Hekla on sisäsiisti ja se osaa olla nätisti yksin (ilman ihmisiä, muiden koirien kanssa) työpäivänkin ajan. Täysin yksinään Hekla ei kuitenkaan ole ollut. Tulevan omistajan on oltava valmis harjoittelemaan systemaattisestikin yksinoloja mikäli Heklaa harkitaan ainoaksi koiraksi. Tarhalla Hekla ikävöi äänekkäästi ihmisten poistumista, joten kerrostalo ei ole sille ihanteellinen asuinmuoto. Hoitopaikassa Hekla on osoittaunut niin reipaaksi tytöksi, että se pärjää varmasti myös ainoana koirana. Ulkoilut sujuvat ongelmitta, sillä Hekla ei pelkää ääniä, liikennettä eikä vieraita ihmisiä. Se sopeutuneekin myös vilkkaampaan kaupunkiympäristöön.

On kuitenkin myös asioita, joissa Hekla tarvitsee vielä harjoitusta. Sellainen asia on esimerkiksi käsittely, kuten kynsien leikkaaminen. Hekla ei selvästikään ole tottunut tähän, sillä haasteena on käsittelytilanteissa rauhoittuminen. Pienissä erissä harjoittelemalla käsittelytkin alkavat varmasti sujua. Myös muissa tilanteissa malttiharjoitukset ovat tarpeen: Hekla innostuu ruuasta ja herkuista niin paljon, että neljällä tassulla pysyminen voi olla haastavaa. Hekla on kuitenkin edistynyt tässä jo paljon ja se malttaa jo usein odottaa ruokaa istuen.

Huskytyyppisenä koirana Hekla on reipas liikkuja ja hihnassa käveleminen ilman vetämistä vaatii vielä harjoittelua. Vetäminen ei kuitenkaan ole jatkuvaa, vaan ajoittaista innostuksesta johtuvaa. Hekla malttaa myös haistella ja merkkailla lenkeillä yllättävänkin paljon. Hekla on vetäessään vahva tyttö, joten sen ulkoiluttajalla on syytä olla ruista ranteessa. Heklalla on myös riistaviettiä, joten metsäeläimet saavat sen myös innostumaan ulkoillessa.

Ulkona Hekla kiihtyy ulkona muiden koirien näkemisestä. Hekla vaikuttaa sinänsä uteliaalta muita koiria kohtaan, sillä se vinkuu, vetää ja hyppii ilmaan nähdessään toisen koiran. Välillä se kuitenkin turhautuu ohitustilanteissa, jolloin innostus muuttuu räyhäämiseksi. Näin ei kuitenkaan käy joka kerta, joten systemaattisella harjoittelulla Hekla oppii varmasti toisten koirien ohitukset sujuviksi.

Hekla on osoittautunut vapaudenkaipuiseksi tytöksi, joka aluksi yritti livahtaa karkuun niin oven raoista kuin avoimista ikkunoistakin. Pahin into omatoimiseen ulkoiluun on jo rauhoittunut, mutta tämä on kuitenkin asia, jonka kanssa on syytä olla jatkossakin tarkkana. Pienten lasten perhe ei tämän vuoksi ole Heklalle ihanteellisin koti. Myös valjaista luikertelu kuuluu Heklan harrastuksiin, joten on tärkeää, että sillä pidetään valjaissa jatko-osaa, joka estää valjaiden liukumisen pois päältä.

Hekla on aktiivinen, reipas, ihmisrakas ja hauska tyttö, joka etsii samanlaista omistajaa! Hekla lupaa olla innokas lenkkeilijä säässä kuin säässä ja lenkin jälkeen käpertyä sohvalle kainaloon lämmittäjäksi. Se soveltuu myös ainoaksi koiraksi, kunhan sillä on ihmisseuraa riittävästi tarjolla.

31.8.2023
Hekla muutti Suomeen hoitopaikkaan! Heklan hoitopaikka sijaitsee omakotitalossa ja sillä on seurana kolme eri-ikäistä urosta. Heklaa ei luovuteta kerrostaloon.

Heklan tiedot on lisätty Ruokaviraston koirarekisteriin ja Turvasiru.fi:hin. 

23.8.2023
Heklalle on luvassa hoitopaikka Suomesta! Hekla valmistautui matkaan käymällä tautitesteissä. Kaikki 8 vektorivälitteistä tautia olivat negatiivisia. 

Heklalta tutkittiin anaplasmoosi, babesioosi, ehrlichioosi, hepatozoonoosi, leishmanioosi, Mycoplasma haemocanis sekä ihomato Dirofilaria repens ja sydänmato Dirofilaria immitis.

4.7.2023
Heklasta on kuoriutunut aktiivinen koiratyttö, joka porhaltaa taluttaja perässään lentäen lenkille heti, kun aitauksen portti avataan.

Maailma on niin ihanan mielenkiintoinen mutta oih, aikaa kaikkeen tutkimiseen on niin vähän. Hekla ei malttaisi pysähtyä poseeraamaan kameralle ja pusikon tuoksut kiinnostavat sitä enemmän kuin paikallaan istuminen. Ojakin tuolla on, sinne kahlaamaan! Aktiivisen koiran on valtavan kurjaa viettää kaikki päivänsä aitauksen verkkoaitojen takana.

Hekla ja autauskaverinsa Kuzmich ovat molemmat keränneet ylimääräisiä kiloja, joita tulevassa kodissa olisi hyvä saada vähenemään.

Viipurin koirat - Hekla 29.4.2023

28.12.2022
Aitauksesta kurkistaa uusi silmäpari. Ei mene kauaakaan niin olemme jo tekemässä tuttavuutta tämän ystävällisen tytön kanssa kävelylenkin merkeissä.

Saamme kuulla lisää upeasta sinisilmästä. Se saapui Snezhannan tarhalle äskettäin liikkuvan sterilisointiklinkan tuomana Kirovskin kaupungista, joka sijaitsee noin 50 km Pietarista itään. Koska sillä ei ollut vielä nimeä, saimme nimetä sen. Tytöstä tuli Hekla.

Hekla on hiukan hämillään joutumisestaan tarhalle. Se tulee uteliaana katsahtamaan vieraat aitauksen ovelle, mutta vetäytyy sitten koppiin. Astuessamme sisään Hekla tulee ystävällisesti rapsuteltavaksi. Katse on suuntautunut ulos ja Hekla selvästi tahtoo pois aitauksesta. Toive toteutuu pian ja Hekla pääsee kanssamme kävelylle. Sen olemus muuttuu hetkessä ja häntä kohoaa pystyyn. Hekla on innoissaan ja reippaana menossa. Se on ihmisiin tottunut eikä hihnassa kävelykään ole sille vierasta.

Hekla jakaa aitauksen tällä hetkellä yhden nuoren uroksen kanssa eikä yhteiselossa näytä olevan ongelmia. Hekla on arvioitu noin 3-vuotiaaksi, mutta sen todellista ikää ei tiedä kukaan, koska tyttö on poimittu ulkoa. Se on aikuinen koira hyvässä iässä. Ei pentu, mutta ei mikään vanhuskaan. Tumma kaunotar, jolla upeat siniset silmät ja ystävällinen luonne. Heklan ulkomuodosta tekee melko erikoisen se, että sillä on hyvin matala otsapenger. Lähes olematon. Ulkonäöstä voi myös päätellä, että tässä tytössä virtaa jonkin verran huskyn geenejä.

Kun Heklalla on asiaa, se myös kuullaan. Välillä kuuluu korkealta ja kovaa, välillä matalaa mölinää jolle ei voi olla hymähtämättä. Heklan sanainen arkku aukeaa esimerkiksi silloin, kun lyhyen tuttavuuden jälkeen toinen ihminen poistuu paikalta. Silloin iskee ikävä ja Hekla haluaisi lähteä perään. Paikoillaan pysyminen on välillä tylsää, mutta toisaalta tyttö seuraa mielenkiinnolla ympäristön tapahtumia ja toisia koiria. Vähän hukassa se silti on. Muutaman kerran Hekla nousee takajaloilleen ja ulisee kuono kohti taivasta. Kun tyttö viedään takaisin aitaukseen, astelee se suoraan koppiin. Voi Heklaa.

Hekla on ihmisiin niin tottunut, että sillä on luultavasti joskus ollut jonkinnäköinen koti. Se on reipas ja luottavainen ja antaa käsitellä itseään nätisti. Tarkistaessamme sen tuoretta sterilisointihaavaa huomio kiinnittyy sen nisiin. Ne ovat vähän sen näköiset, että Heklalla on voinut joskus olla pentujakin. Mitä lie tyttö kokenut, mutta haluaisimme antaa tälle ystävälliselle ja ihmisrakkaalle koiralle mahdollisuuden omaan, kunnolliseen ja rakastavaan kotiin. 

Hekla sopeutunee monenlaiseen perheeseen ja ympäristöön. Se pärjäisi luultavasti ainoanakin koirana reippautensa puolesta, mutta toisaalta havaittavissa on pieniä eroahdistuksen merkkejä. Mitään tarkkoja analyysejä on silti turha tehdä, kun kyseessä on juuri tarhalle joutunut koira. Koirakaverillinen koti olisi Heklalle tässä vaiheessa toivotumpi vaihtoehto. Kerrostaloon emme uskalla luovuttaa Heklaa, sillä yksinoloharjoituksiin on varauduttava ja ne sujuvat paremmin ilman että tuleva omistaja joutuu jatkuvasti lepyttelemään naapureita. 

Viipurin koirat - Hekla 20.12.2022

Heklan tiedot on lisätty Ruokaviraston koirarekisteriin. Kodinetsintää hoitaa Viipurin Koirat ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 22917870.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.