Maaru

Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: keskikokoinen 
Syntymäaika: 2022
Rabiesvasta-ainetestattu: 9/2024
Sijainti: Elenan tarha, Svetogorsk

23.10.2024
Maaru valittiin niiden koirien joukkoon, joilta mitattiin rabiesvasta-ainetasot siinä toivossa, että sille löytyisi koti tai hoitopaikka Suomesta.

Tulokset ovat nyt valmistuneet. Maarun vasta-ainetasot olivat riittävät ja sillä olisi mahdollisuus matkustaa Suomeen vielä ennen joulua. Maaru saa mukaansa virallisen todistuksen testituloksesta.

Toistaiseksi Maarun päivät kuluvat kuitenkin koiratarhalla, missä se saa päivisin liikkua vapaana suurella keskipihalla yhdessä Lindan, Samin ja lukuisten muiden koirien kanssa. Maaru on seurallinen tyttö, joka seuraa mielellään Elenan puuhia ja pysyttelee tämän lähellä.

Viipurin koirat - Maaru 10/2024

22.9.2024
Kaunis ja ystävällinen Maaru-koira on kotoisin Viipurin ja Pietarin puolivälissä, Karjalankannaksella sijaitsevasta pienestä Poljanin kylästä. Maaru on arviolta alle kaksivuotias.

Kylän asukkaiden huomiota kiinnitti kullanruskea narttukoira, joka ilmaantui kerta toisensa jälkeen paikallisen marketin pihalle. Paikalliset vapaaehtoiset huomasivat koiran ulkonäöstä, että se oli äskettäin synnyttänyt ja päättivät pennut löytääkseen lähteä seuraamaan emokoiraa. Koiran tiedettiin asustelevan läheisen maatilan alueella, mutta sieltäkään pentuja ei löydetty. Lopulta pennut löytyivät maatilalla aiemmin työskennelleiden siirtotyöläisten luota ja toimitettiin vapaaehtoisten huostaan. Maaru pentuineen pääsi sijaiskotiin, josta käsin osa pennuista löysi paikallisen kodin. Sen jälkeen, kun pentujen rokotussuoja oli hoidettu kuntoon, emokoira kahden jäljelle jääneen pentunsa kanssa päätyi Elenan tarhalle.

Emme ole päässeet tapaamaan Maarua – venäläisittäin Marusjaa – mutta Elena kertoo sen olevan sosiaalinen, ihmisiin luottava ja rapsutuksia rakastava, mitä ilmeisimmin entinen kotikoira. Hihnakävely on Maarulle tuttua ja sujuu mainiosti. Tasapainoisen ja reippaan oloinen Maaru voisi pärjätä ainoanakin koirana, mutta se tulee hyvin toimeen myös muiden koirien kanssa. Maaru suhtautuu ystävällisesti aitauskaveriinsa ja ulkoilee luontevasti tarhan koiralauman joukossa.

Maarun uusi koti voi sijaita kerrostalossakin, mutta koska Maaru on pienen kylän tyttö, vilkas kaupunkialue voi olla liian pelottava. Tämä ihmisen läheisyyttä rakastava koira sopii monenlaisiin perhemuotoihin.

Vaikka Maaru ei ole valmis matkustamaan Suomeen vielä lähiaikoina (pakollinen rabiesvasta-ainetestaus astui voimaan 16.9.2024, jonka jälkeen 3 kuukauden odotusaika ennen EU-alueelle matkustamista), toivoisimme kovasti, että kun lähtölupa vihdoin tulee, olisi täällä oma koti valmiina tyttöä odottamassa.

Viipurin koirat - Marusja 8/2024

Maaru on sterilisoitu ja tautitestataan 8 vektorivälitteisen taudin varalta ennen Suomeen tuloa ja sen tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Sen kodinetsintää hoitaa Viipurin Koirat ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 22917870.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.