Dina
Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: siro keskikokoinen (n. 50 cm, 16 kg)
Syntymäaika: 2019
Tautitestattu: 3/2024
20.7.2024
Dina sai oman kodin Jyväskylästä.
30.5.2024
Iloinen kesätyttö Dina nauttii lämpenevistä kesäkeleistä ja ulkona viihdyttäisiinkin vaikka kuinka pitkään kesän tuoksuja ja luontoa ihmetellen.
Dina tiputti tuuhean talvikarvansa kevään lopulla ja vaalen kesäturkkinsa ansiosta Dina tuntuukin lähinnä nauttivan helteistä ja kesästä. Hurmaava Dina on arjessa ihana hyväntuulinen touhottaja, joka tykkää olla ihmisen tekemisissä mukana ja nauttii ihmisen kanssa puuhastelusta. Dina osaa kuitenkin hienosti myös rauhoittua ja ottaa rennosti, mikä tekee Dinasta varsin mutkattoman kaverin niin arkeen kuin myös seikkailuihin.
Ulkona Dina on treenaillut ahkerasti kontaktin ottamista ja Dinan hihnakävely sujuukin jo todella hienosti. Korvat alkavat löytyä jo niin sisällä kuin ulkonakin ja luoksetulot koirapuistossa ovat myöskin neidillä hallussa. Koirapuistossa uusien hajujen tutkailun lisäksi Dina tykkää juoksu- ja jahtausleikeistä ja hoitopaikan uroskoira on ollut mieluisa leikkikaveri. Dinalla tuntuisi olevan jonkin verran riistaviettiä. Namipalkan avulla Dina luopuu hienosti kiinnostavista kohteista ja koirien ohitukset sujuvat ulkona myös todella hienosti.
Hoitopaikassa Dinan arkipäivät menevät varsin rauhallisesti hoitajan tehdessä etähommia koneella. Iltapäivällä ja illalla sitten puuhastellaan erilaisia aktivointihommia ulkoilun ja leikkimisen lisäksi. Etähommien ajan Dina rauhoittuu hienosti ihmisen jalkoihin lepäämään tai mahdollisuuksien mukaan asettuu syliin tai kainaloon rapsuttavien käsien luokse, jos sellainen paikka on tarjolla.
Dina on tavannut myös jonkin verran uusia ihmisiä ja tutustumisen jälkeen ei mene enää kauaakaan, kun Dina löytää tiensä vieraiden syliin rapsutuksia keräämään. Ihmisrakas Dina onkin rapsutuksista ihan onnessaan ja Dina tunnu enää juurikaan ujostelevan uusia ihmistuttavuuksia.
Leikkisä Dina on nyt löytänyt tennispallojen ilot. Vaikka noutamishommaa treenataan vielä, niin palloilusta ihmisen kanssa on ollut Dinan mielestä ihan mahtava juttu. Lempileluksi pallon lisäksi on valikoitunut Ikean pehmopanda, jota on ihana riepotella ja se soveltuu myös hyvin vetoleikkeihin koirakaverin kanssa.
Dina on päässyt tutustumaan myös uusiin koirakavereihin ja iloisesti uusia tuttavuuksia tervehtivä Dina tuntuukin pitävän niin itseään pienemmistä kuin isommistakin koirakavereista. Dinan lempileikit koirakaverin kanssa ovat selvästi painileikkejä ja Dina innostuessaan pitää leikkiörinää, mikä on joitakin koirakavereita alkuun hieman ihmetyttänyt. Kotihoitopaikan uroskoiran kanssa painileikkeihin on löytynyt yhteinen sävel ja Dina on selvästi saanut itsevarmuutta myös leikkimiseen, sillä se on uskaltautunut kutsumaan leikkiin myös uusia koirakavereita. Kaiken kaikkiaan Dina vaikuttaakin hyvin toisia koiria lukevalta koirasosiaaliselta tyypiltä, joka arvostaa kuitenkin vähän rauhallisempia koirakavereita erityisesti leikkitohinoiden ulkopuolella.
Dina voisi hyvin sopia myös ainoaksi koiraksi, sillä Dinalle selvästi tärkein asia on omat ihmiset ja näiden kanssa yhdessä tekeminen. Dina nauttii kuitenkin myös koirakavereiden seurasta, joten ideaalitapauksessa koirakavereita painileikkeihin löytyisi lähipiiristä. Dina tykkää ulkoilla hoitopaikan ihmisen kanssa kahdestaan, jolloin se saa asettaa kulkuvauhdin ja matkaa tulee tällöin helposti enemmän, kuin jos hoitopaikan hieman hitaammin etenevä uroskoira on myös mukana. Dina tyypillisesti käykin tarpeillaan varsin pian lenkille lähdön jälkeen ja loppulenkin sen nauttii menosta ja nuuskuttelusta.
Yksinoloharjoitukset ilman koirakaveria ovat sujuneet Dinalta myös erinomaisesti ja Dina rauhoittuukin hienosti ihmisen sänkyyn nukkumaan yksinolojen aikana.
Dina on pieni sitkeä ja sinnikäs neiti, joka osaa pyytää niin rapsutuksia kuin myös muuta huomiota päättäväisesti. Tarhatausta näkyy Dinassa lähinnä enää vain siinä, että Dina rakastaa ruokaa ja herkkupalkalla Dina olisikin valmis tekemään aikalailla mitä vain. Arjessa Dinan mielestä parasta ruoan lisäksi on ihmisen läheisyys ja koirakaverit, rapsutukset, yhteiset seikkailut sekä sängyssä köllöttely.
Dina on osoittautunut myös varsin mutkattomaksi matkakaveriksi. Dina viihtyy mainiosti autossa ja esimerkiksi kyläillessä se pystyy varsin pian rauhoittumaan uudessakin paikassa. Dina tykkäisikin varmasti jos jonkinmoisista kesäseikkailuista ja uusista kokemuksista omien ihmistensä kanssa. Ihmisiä rakastava Dina toivoisikin, että se löytäisi pian omat ihmisensä, joiden kainaloon voisi käpertyä rapsutettavaksi ja jotka antaisivat tälle aivan upealle koiralle sen ikioman täydellisen kodin.
Viipurin koirat - Dina kotihoidossa 5/2024
9.5.2024
Hyväntuulinen Dina on ihana iloinen hassuttelija, joka nauttii kotikoiran elämästä täysillä ja on reipastunut kotihoidossa huimasti.
Dinalla on takana kotihoitoa pian kaksi kuukautta ja tässä ajassa mm. ulkoilu on lähtenyt sujumaan upeasti ja Dina on saanut lisää itsevarmuutta sekä rohkeutta.
Dina on alusta asti ollut kotioloissa kuin kotonaan ja kotikoiran arki sujuukin Dinalta hienosti. Dina on sisäsiisti ja hoitotoimenpiteet kuten kynsien leikkuu ja korvien putsaus sujuvat myös hyvin. Dina oppii nopeasti ja on erittäin hyvin motivoitavissa herkuilla, joten siitä voisikin saada erinomaisen kaverin niin temppuiluun kuin muuhunkin harrastamiseen. Dinan kanssa ollaan treenattukin erityisesti kontaktia ulkona sekä kärsivällisyyttä ja malttamista ruoan suhteen ja se onkin tuottanut tulosta.
Yksinolot ovat lähteneet sujumaan Dinalta myös erinomaisesti ja ihmisen lähdön jälkeen Dina asettuukin pian sänkyyn nukkumaan. Yksinolojen pituudet ovat olleet noin 7 tunnin luokkaa pisimmillään ja Dinalla on kotihoitopaikassaan seuranaan koirakaveri. Yksinoloja ilman koirakaveria ei ole tullut niin paljoa eikä niin pitkiä pätkiä, mutta nekin ovat sujuneet hienosti. Yksinoloharjoituksia olisi varmasti hyvä jatkaa myös Dinan tulevassa kodissa yksinoloja vähitellen lisäten.
Dina on hyvin ihmisrakas ja sen lempipaikka onkin ihmisen kainalossa (tai päällä) köllöttämässä ja keräämässä rapsutuksia. Uusia ihmisiä Dina lähestyy alkuun hieman varovaisesti, mutta Dinasta saa hyvin nopeasti kaverin herkuilla tai rapsutuksilla. Pieniin lapsiin Dina suhtautuu epäilevästi, mutta muuten Dina tuntuu lähestyvän yhtä mielellään sekä naisia että miehiä. Jotkin kovat äänet erityisesti ulkona saattaa säikäyttää Dinan vielä, mutta muuten Dina vaikuttaa luonteeltaan hyvin reippaalta ja sitkeältä tapaukselta, joka ei pienestä hätkahdä kuten esimerkiksi eläinlääkärikäynneistä. Dinan kaulan patti on pysynyt entisellään, mutta sen tilannetta seuraillaan yhä.
Tullessaan Dina kävi ulkona vain tarpeillaan pikaisesti ja olisi sitten mielellään suunnannut takaisin sisälle, koska vieras ja välillä kohtalaisen vilkas kaupunkiympäristö epäilytti alkuun. Kun kotihoitopaikan ympäristö tuli tutuksi ja stressitasot saatiin laskemaan, niin Dina alkoi viihtymään ulkona ja vetäminen kotia kohti väheni huomattavasti. Nyt Dina ihan jo nauttii ulkoilusta malttaen nuuskutella ja tutkailla ympäristöä koko ajan enemmän ja ulkona viihdyttäisiin kevätauringossa pidempäänkin.
Lenkkejä ollaan pikkuhiljaa pidennetty Dinan jaksamisen mukaan ja Dinan menohalut ovat sitä myötä vain kasvaneet. Dina lenkkeilee myös hienosti vieraammassa ympäristössä, mutta ihan kaupungin keskusta tuskin tulee olemaan Dinan mukavuusalueella.
Dina olisi ulkona kiinnostunut myös vieraista koirista ja Dina onkin päässyt tutustumaan kivoihin koirakavereihin yhteislenkkien merkeissä, mitkä ovat sujuneet hienosti. Dina on ollut koiraporukassa monesti vähän kuin äitihahmo, joka kaitsee nuorukaisia (tai hoitopaikan vanhempaa uroskoiraa) käyttäytymään jos kierrokset meinaa jollain nousta liian korkealle huomauttamalla tästä. Koiraohitukset sujuvat lenkillä Dinalta myös varsin hienosti.
Dina on vihdoin saanut kotihoitopaikan uroskoiran lämpenemään tämän leikkiin kutsuille ja yhteiset painileikit ovat lähteneet sujumaan varsin kivasti. Dina on päässyt myös juoksemaan koirapuistoon hoitopaikan uroskoiran kanssa, missä jahtausleikit tuntuvat olevan Dinan mieleen. Dina on myös sinnikkäästi yrittänyt asettautua koirakaverin kylkeen nukkumaan ja tässäkin on nähty edistystä, vaikka koirakaveri arvostaisikin omaa tilaansa ja yleensä vaihtaa paikkaa Dinan asetuttua liian lähelle.
Dina ei noin muuten ole juurikaan ottanut tukea koirakaverista, mutta alussa selvästi koirakaverin mallista oli hyötyä erityisesti kotihoitopaikan kerrostalon rappukäytävässä selviämisessä. Rappukäytävä jännitti Dinaa alkuun kovasti, mutta nyt Dina kulkee jo hienosti omin jaloin sekä hissiin että hissistä ulos.
Dinalle ideaalein koti olisi todennäköisesti jokin muu asumismuoto kuin kerrostalo, mutta voisi kuvitella että tämä leikkiörisevä ja välillä varsin kovasti palvelua vaativa neiti sopeutuisi monenlaiseen asumismuotoon jos portaiden ja liukkaiden lattioiden jännittävyys on otettu huomioon. Muuten Dina on aivan ihana hassuttelija, joka tykkää puuhastella ja leikkiä niin kavereiden kanssa kuin yksinäänkin ja lelut ovatkin saaneetkin hoitopaikassa aika kovaa kyytiä. Leikkisä Dina onkin aivan onnessaan kun joku leikkii sen kanssa vetoleikkejä tai kun koirakaverin kanssa voi nujuta pehmolelukasassa.
Kaiken kaikkiaan Dina on kyllä aivan valmis kotikoira ja tämä elämäniloinen hyväntuulinen neitokainen olisi ihan valmis muuttamaan omaan kotiin omien ihmistensä luokse. Dinasta saa kyllä aivan upean parhaan ystävän, joka on aina valmis uusiin yhteisiin seikkailuihin ja joka myös rakastaa leppoisia kainalohetkiä sekä lähesyyttä omien ihmisten kanssa.
6.5.2024
Ihana, hurmaava Dina lähettää videoterveisiä hoitopaikastaan!
Viipurin koirat - Dina kotihoidossa 6.5.2024
9.4.2024
Hurmaava Dina karisti tarhan pölyt tassuistaan kolmisen viikkoa sitten ja matkasi Suomeen kotihoitopaikkaan jatkamaan oman kodin etsintää.
Hoitopaikkaan saavuttuaan yllätti Dina hoitajansa reippaudellaan. Reippaasti Dina teki tupatarkastuksen, moikkasi ohimennen hoitopaikan omaa koiraa ja kömpi sitten sänkyyn nukkumaan. Se on sisällä kuin kotonaan ja vaikuttaisikin siltä, että kotiympäristö on Dinalle jossakin määrin tuttu.
Arjessa Dina on varsin mutkaton kaveri ja se on tottunut hyvin nopeasti kotihoitopaikan rytmeihin ja rutiineihin. Sisäsiisteyden kanssa on edetty hienosti ja Dina onkin jo aika lailla sisäsiisti. Myös yksinoloja on ehditty jo harjoittelemaan onnistunein tuloksin. Dina kuitenkin vaikuttaa kiintyvän omaan ihmiseensä kovin, joten yksinoloja saa varautua myös uusi koti harjoittelemaan.
Dinan mielestä ehdottomasti parasta kotikoiran elämässä on ruoka, pehmeä sänky ja rapsutukset. Ihanasta Dinasta on kotihoidossa kuoriutunut hyväntuulinen kainalokaveri, joka tuhisee mielellään ihmisen kainalossa ja kerää rapsutuksia.
Vaikka Dina on pohjimmiltaan varsin leppoisa tapaus, sen vauhti ja leikkisyys niin lelujen kuin koirakaverinkin kanssa kasvaa kotihoidossa päivä päivältä rohkeuden lisääntyessä. Tätä nykyä Dina leikkiikin mielellään myös itsekseen ja kelpuuttaa myös kotihoitajansa leikkikaveriksi. Dinasta ei olekaan pelkästään sohvanvaltaajaksi, vaan se kaipaa varmasti arkeensa myös erinäköisiä aktiviteetteja.
Dinan hoitopaikka sijaitsee yhden aikuisen taloudessa kerrostalokodissa, missä sillä on kaverina kiva 6-vuotias uroskoira, jonka kanssa yhteiselo on sujunut mukavasti. Yhteistä leikkikieltä jouduttiin kyllä hetki hakemaan; Dinan leikkityyli kun on varsin örisevä. Myös muihin koiriin Dina vaikuttaisi suhtautuvan varovaisen kiinnostuneesti.
Omiin ihmisiinsä Dina tuntuu kiintyvän nopeasti, mutta uudet ihmiset saattavat jännittää sitä alkuun. Ujostelu kuitenkin unohtuu varsin nopeasti, jos vierailla vain on mukana riittävän hyviä herkkuja! Sen huomasi myös kotihoitaja, joka varsin nopeasti oppi pitämään huolen siitä, että pöytätasoilla ei ole mitään syötäväksi kelpaavaa. Painoa pitkäjalkaisella Dinalla on tällä hetkellä vain 16 kiloa, joten painoasaakin vielä tulla lisää. Asteittainen liikunnan lisäys ja laadukas ruoka varmasti auttaa painon nostamisessa, lihaskunnon kasvattamisessa ja turkin kuntoon saamisessa.
Ulkoilua Dina jännittää vielä jonkin verran, mutta myös tämän suhteen on otettu edistysaskeleita. Aluksi Dina pyrki takaisin sisälle heti tarpeiden teon jälkeen, mutta nyt ulkona on viihdytty vähän pidempäänkin hiirimyyrien koloja tarkasti tutkien. Pikkuhiljaa nuuskuttelu ja muut ulkoilun ilot alkavatkin valjeta myös Dinalle!
Tärkeää kuitenkin olisi, että koti sijaitsisi melko rauhallisella alueella, koska selvästi ulkoilu on Dinasta yhä jännittävää. Myös valjaiden pukeminen ja hihnan kiristyminen oli alkuun Dinan mielestä pelottavaa, mutta namit, kärsivällisyys ja kivat kokemukset ovat auttaneet näiden kanssa. Seuraavaksi treenilistalla on ihmiseen kontaktin ottaminen sekä hihnakävelyn harjoittelu. Sen sijaan autoilu sujuu varsin mallikkaasti ja on Dinan mielestä niin kivaa, että herkästi se olisi hyppäämässä tilaisuuden tullen myös vieraiden ihmisten autoihin.
Terveyshuolilta ei ole Dinan kanssa valitettavasti vältytty. Maaliskuun lopulla Dinan kaulan sivuun ilmestyi kookas patti, jota käytiin näyttämässä eläinlääkärillä. Patti tyhjennettiin ja se paljastui todennäköisesti seroomaksi eli suhteellisen vaarattomaksi nestekertymäksi. Patti on alkanut parantumaan hyvin, mutta vaatii yhä seurailua uudelleen täyttymisen varalta. Dinalla havaittiin myös vasemman silmän luomessa pieni patti, joka vaatii myös seurailua. Tällä hetkellä se ei tunnu Dinaa vaivaavan, mutta vaatii poistoa, mikäli se kasvaa ja alkaa ärsyttämään Dinan silmää. Hammaskiveä Dinalla on myös sen verran, että uuden kodin tulee varautua käyttämään Dina hammaslääkärissä piakkoin kotiutumisen jälkeen. Vaikka eläinlääkärissä käynti pian Suomeen tulon jälkeen oli Dinalle varmasti jännittävä kokemus, antoi Dina eläinlääkärin tutkia oikein nätisti ja keräsikin hirmuisasti kehuja reippaudestaan.
Dina on aivan valmis kotikoira ja toivoisi kovasti sitä ikiomaa kotia. Kerrostalossa asuminen on muutoin sujunut kivasti, mutta rappukäytävä yhä jännittää Dinaa. Asuinmuodon suhteen Dina ei kuitenkaan ole kovinkaan nirso, kunhan asuinalue olisi melko rauhallinen. Koirakaverin esimerkistä olisi varmasti Dinalle suuri apu, mutta riittävän rauhallisella alueella voisi se pärjätä ainokaisenakin.
Tärkeintä Dinalle olisi, että uudessa kodissa pelaisi rapsutuspalvelu ja siellä ymmärrettäisiin tämän hieman varovaisen, mutta lempeän ja upean kettutytön sielunelämään. Dina tulee tarvitsemaan rutkasti aikaa ja kärsivällisyyttä tottuakseen kotikoiran elämän saloihin, mutta oikean ihmisen opastuksella oppii se varmasti vielä vaikka ja mitä.
Ihanan Dinan hoitokuulumisia voi seurata myös Instagramissa @eetu_the_shepmix - tilillä.
16.3.2024
Ihana kettutyttö Dina oli onnekas ja löysi hoitopaikan Suomesta!
10.3.2024
Dinalle on luvassa hoitopaikka Suomesta! Ennen Suomeen matkustamista Dina kävi tautitesteissä. Kaikki kahdeksan vektorivälitteistä tautia olivat negatiivisia.
Tutkitut taudit olivat anaplasmoosi, babesioosi, ehrlichioosi, hepatozoonoosi, leishmanioosi, Mycoplasma haemocanis sekä ihomato Dirofilaria repens ja sydänmato Dirofilaria immitis.
10.2.2024
Kaunis, punaturkkinen Dina on joutunut elämässään kokemaan kovia. Siksi se aluksi vähän ujostelee, mutta rauhallisen tutustumisen jälkeen alkaa se nopeasti luottaa uusiinkiin ihmisiin.
Loppuvuodesta Snezhanna kuuli karun kohtalon kokeneesta Dinasta, eikä hän voinut kuin avata tarhan ovet jälleen kerran ja ottaa Dina-rukan hoiviinsa. Dina entinen omistaja oli alkoholisti, joka piti Dinaa ja toista koiraa talonsa lähellä tyhjässä rakennuksessa asumassa. Lopulta ex-omistaja päätyi myymään talonsa ja jätti koirat seuraavien asukkaiden huoleksi. Taloon muutti entistä pahemmin elämänhallintansa menettäneitä ihmisiä, jotka eivät pitäneet koirista alkuunkaan. Koiria kohdeltiin huonosti ja niinpä ne haettiin tarhalle turvaan.
Ikävistä kokemuksistaan huolimatta Dina kiintyy ihmisiin edelleen nopeasti. Aluksi se saattaa hetken ujostella uusia ihmisiä, mutta kunhan tutustuminen tehdään rauhassa, saa Dinasta kaverin varsin pian.
Tarhalla käyvät vapaaehtoiset ovat ottaneet Dinaa kävelyille ja se on oppinut hienosti kävelemään hihnassa. Vapaaehtoiset tarjoavat koirille myös herkkuja, joten Dina on samalla oppinut, että ihmiset voivatkin olla oikein mukavia. Dina onkin todella sympaattinen ja kiltti tyttö, joka kooltaankin on pienempi kuin kuvista voisi ymmärtää. Tarvittaessa Dinan pystyy vaikka nappaamaan syliin.
Dina etsii ymmärtäväistä omistajaa, joka osaa edetä Dinan ehdoilla ja tukea sitä jännittävissä tilanteissa. Tästä syystä Dina etsii kotia rauhalliselta alueelta, jossa se saa omaan tahtiinsa totutella uusiin asioihin. Toivomme, että uudessa kodissa olisi myös kiltti koirakaveri jo odottamassa ja toimimassa mallina jännittävissä tilanteissa. Tarhalla Dina elää teini-ikäisten pentujen laumassa ja tulee hienosti toimeen vilkkaiden nuorten koirien kanssa.
Koska Dinan edellinen koti on ollut huono, ei Dinalla todennäköisesti ole mitään kokemusta oikeassa kodissa asumisesta. Dinan kanssa joutuukin varmasti harjoittelemaan niin yksinjäämistä, sisäsiisteyttä, autolla matkustamista kuin muitakin arkeen kuuluvia asioita. Dinan kanssa tulee varautua myös siihen, että kotiin tulevat vieraat jännittävät sitä ja uusien ihmisten tapaamista harjoitellaan pienissä erissä ja rauhallisissa tilanteissa.
Dina on kovin sympaattinen ja kaunis punaturkki, joka ansaitsisi pian loppuelämän kodin, jossa se saisi jatkaa luottamuksen rakentamista ihmisiin.
Viipurin koirat - Dina 2/2024
Dina sterilisoidaan ja tautitestataan 8 vektorivälitteisen taudin varalta ennen Suomeen tuloa ja sen tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Sen kodinetsintää hoitaa Viipurin Koirat ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 22917870.
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.