Naoma

Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: keskikokoinen
Syntymäaika: 5/2023
Tautitestattu: 9/2023

30.1.2024
Naima löysi kodin Leppävirralta. 

3.1.2023
Ihanalla ja ihmisrakkaalla Naomalla sujuu hoitopaikassa mainiosti! Ihmettelemme vain, miksi hakemuksia ei tipu tästä suloisesta nuoresta tytöstä?

Naoman päivät kuluvat koirakavereiden kanssa leikkiessä ja juostessa. Erityisesti isot koirakaverit ovat Naoman mieleen, hoitopaikan pikkukoirat Naoma jättää omaan arvoonsa. Myös kissojen kanssa Naoma tulee hyvin toimeen. Kanojakin Naoma on päässyt tapaamaan ja valvotusti niidenkin seurassa Naoma on pystynyt olemaan.

Hoitaja kuvailee Naomaa kuuliaiseksi ja kiltiksi tytöksi, joka on kuitenkin myös itsenäinen ja omalla tahdolla varustettu. Naoma rakastaa edelleen kaikkia ihmisiä iästä riippumatta, eli lapsistakin Naoma on kovasti pitänyt.

Naoma osaa jäädä nätisti koirakavereiden seurassa kotiin, eikä se vahdi mitään sen enempää ihmsiltä kuin toisilta koiriltakaan. Naoma on kuitenkin kekseliäs tyttö, joka tilaisuuden tulleen varastelee pöydiltä tavaroita tai avaa roskiksen ja levittelee sen sisuksen ympäriinsä. Mutta kyllähän sitä nuorella koiralla pitää vähän touhuamisenergiaakin olla!

Hoitajan mukaan Naoma ei ole mikään intohimoinen lenkkeilijä, vaan se nauttii paljon myös sohvalla löhöilystä ja kainalossa makoilusta. Toki nuoret koirat tarvitsevat aina tekemistä ja kunnon lenkkeilyä, mutta Naomalle riittää sitä normaali määrä.

Ulkoillessa Naoma jännittää vielä jonkin verran autoja sekä pimeässä valojen välähtelyä. Autossa matkustaminen sen sijaan sujuu siltä hyvin.

Naoma etsii kotia kohtuullisen rauhalliselta alueelta ja omalla pihalla varustettuna. Samaa kokoluokkaa oleva leikkisä koirakaveri on myös Naoman toivelistalla!

30.10.2023
Naoma on lempeä, rauhallinen ja tasapainoisen oloinen pentu. Se rakastaa ihmisiä sekä tulee hienosti toimeen niin kissojen kuin koirienkin kanssa.

Naoma on ollut reilu viikon hoitopaikassa ja on osoittautunut ihmisrakkaaksi pusutytöksi, jolta pusuja satelee joka tilanteessa. Naoma on lempeä, rauhallinen ja hyvin tasapainoinen pentu. Se tykkää nukkua pitkään ja heräillä sängyltä kotihoitajan kanssa rauhassa.

Naoma persoonallinen tyttö ja ehkä sitä voisi luonnehtia hiukan herkäksi. Kaikki sattuneet kömmähdykset, kuten ojan pohjalle kellahtaminen tai muu vastaava, saa Naoman mielen hetkeksi matalaksi ja sen jälkeen tututkin ihmiset voivat hetken jännittää sitä.

Naomalla on hoitopaikassa kaverinaan isoja ja pieniä koiria sekä kissoja, joiden kaikkien kanssa se tulee erittäin hyvin toimeen. Naoma ei ole kovin ahne eikä sillä ole tarve puolustaa ruokaa muilta. Kuitenkin herkut, kuten luut, ovat niin mieleisiä, että niitä vahditaan ja jopa varastetaan tilaisuuden tullen toisilta. 

Kotihoitajan työpäivien ajan Naoma on kuluttanut aikaansa lähinnä vain nukkumalla. Yksinolot sujuvatkin hyvin, kun on koirakaveri mallina ja turvana. Mikäli Naoma jää ihan yksin ilman koirakaveriakin, alkaa melkoinen ulvonta. Sisäsiisteys alkaa olla pitkälti hallussa, mutta vahinkoja tulee silti vielä jonkin verran.

Naoma kävelee hienosti taluttimessa, ei vedä eikä rieku, vaan rauhakseen kävelee ja haistelee. Naoma nauttii kaikista tutuista jutuista ja selväksi on tullut, ettei ulkoilu sujuisi ilman kivan koirakaverin seuraa. Lenkeillä liikkuvat ohi ajavat autot on vielä pelottavia ja niitä ihmetellään, mutta onhan niitä harvakseltaan vasta ehditty näkemään. 

Naoma etsii kotia rauhalliselta alueelta mieluiten rivi-, pari- tai ok-talosta. Kerrostalokaan ei ole täysin poissuljettu, kunhan sijainti on sopiva. Ulkoilujen ja yksinolojen mielekkyyden ja hyvän sujumisen varmistamiseksi Naoma tarvitsee kodin, jossa on vähintään yksi mukava koirakaveri.

22.10.2023
Naoma ponkaisi Suomeen ja totuttelee kotikoiran elämään hoitopaikassaan Vihdissä. Naomalle saa tarjota kotia!

7.10.2023
Naomalle on luvassa hoitopaikka Suomesta! Naoma valmistautui matkaan käymällä tautitesteissä.

Kaikki 8 vektorivälitteistä tautia olivat negatiivisia. Naomalta tutkittiin anaplasmoosi, babesioosi, ehrlichioosi, hepatozoonoosi, leishmanioosi, Mycoplasma haemocanis sekä ihomato Dirofilaria repens ja sydänmato Dirofilaria immitis.

Naoma sterilisoitiin Viipurin Koirien tuella.

14.9.2023
Naoma on tavattoman reipas ja ihana sähikäinen. Ja kaunis kuin mikä! Pusuja satelee niin että hyvä kun tyttöä pystyy sylissä pitämään. Löytyisikö näin reippaalle pennulle kotia, ettei tarvitsisi jäädä tarhalle kasvamaan?

Kesäkuussa rankkuri toi Snezhannan tarhalle ulkoa löydetyn emon viiden vähän yli kuukauden ikäisen pennun kanssa. Snezhannan mukaan emo oli arka ja se oli kaiketi kierrellyt katuja jo pidempään. Koska tarhalla oli täyttä, sterilisoitiin emo catch-neuter-vaccinate-release -ohjelman mukaisesti ja palautettiin löytöpaikkaan. Pennut jäivät tarhalle ja viidestä pennusta jäljellä on enää kolme: Noel, Naoma ja Naala

Tumma Naoma on hyvin kaunis tyttö. Se on ottanut meidät ilolla vastaan jo useita kertoja eikä mukanamme ollut mieskään ole voinut välttyä Naoman pusuilta. Naoma ilahtuu suunnattomasti vieraista eikä tunnu miettivän kahta kertaa, kannattaako vieraita lähestyä. Sen pienessä maailmassa ihmiset ovat ihaninta mitä se tietää. Naoman aika kuluu pienessä pentuaitauksessa, joka muuttuu entistä ahtaammaksi pentujen kasvaessa kovaa vauhtia. Siellä telmitään ja nujutaan, nukutaan yhdessä läjässä ja mutustetaan nappuloita. Ihmisten seuraa on tarjolla vähän, mikä on sääli, sillä ihmisrakas Naoma viettäisi niin mielellään aikaa ihmisten seurassa.

Emo ja pennut ovat peräisin Zapolyen (suom. Peippola) kylästä. Emme tiedä niiden historiaa, mutta pennuilla on täytynyt olla jotain ihmiskosketusta varhaisilla viikoilla, sillä muuten aran emon pennuista ei olisi varttunut näin reippaita. Ehkä kesäpäiviänsä ulkona viettäneet pennut ovat saaneet joidenkin ihmisten sydämet heltymään ja niiden kanssa on seurusteltu ja vietetty aikaa. Niin tai näin, reippautensa ansiosta niiden tulevaisuus näyttää valoisalta kunhan vain koti Suomesta löytyisi.

Vaikka Naoma on reipas, suurimman osan elämästään se on viettänyt tarhan aitojen sisäpuolella. Siksi uusi ympäristö, uudet tilanteet ja ihmiset saattavat aiheuttaa jännitystä. Naoma ilahtuisi varmasti koirakaverista, mutta siitä voisi hyvin olla myös ainoaksi koiraksi. Naoman kanssa saa varautua harjoittelemaan kotikoiran aakkosia alusta alkaen. Hihnassa kulkeminen on sille uutta ja sisäsiisteyttä sekä yksin jäämistä on varmasti harjoiteltava.

Reippautensa ansioista Naoma voisi soveltua monenlaiseen perheeseen ja ympäristöön. Ennen kaikkea Naoma etsii omistajaa, joka jaksaa ja haluaa panostaa koiraystävänsä hyvinvointiin ja kotiuttamiseen eikä ongelmien edessä heitä hanskoja tiskiin. Naoma olisi valmis hyppäämään syyskuun loppupuolen kuljetukseen mikäli oma koti vain löytyisi.

Viipurin koirat - Naoma 28.7., 19.8. & 9.9.2023

Naoman tiedot on lisätty Ruokaviraston koirarekisteriin. Kodinetsintää hoitaa Viipurin Koirat ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 22917870.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.