Tosha

Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: pienehkö (n. 35 cm)
Syntymäaika: 2017
Tautitestattu: 2/2024

23.2.2024
Upea terrieripoika Tosha muutti omaan kotiin Helsinkiin!

26.1.2024
Karkeaturkkinen Tosha on eloisa ja ystävällinen poika! Pusut ovatkin tämän pikkupötkylän seurassa taattuja.

Toshan menneisyys on ikävä: se on asunut useiden muiden koirien kanssa syrjäisessä kodissa, jossa koirilla eivät olleet häävit oltavat. Niille oli tarjolla vain paikka ketjun päässä ja kurja koppi. Paikalliset eläinsuojelijat tiesivät hyvin paikan ja hakivat sieltä säännöllisesti koiria pois. Aina kuitenkin omistajat hankkivat ennemmin tai myöhemmin uusia koiria tilalle. Omistajat tarvitsivat apua siinä missä koiratkin, ja loppuvuonna jälleen kerran sieltä saatiin puhuttua kolme koiraa mukaan. Tosha kavereineen aloitti siten kodinetsinnän Snezhannan tarhalla.

Emme ole päässeet vielä tapaamaan itse Toshaa, mutta Snezhanna kuvailee sitä seurakoiraksi. Se on iloinen ja puuhakas poika, jota pitää niin ihmisistä kuin toisista koirista.

Tarhalla käyvät vapaaehtoiset ovat ottaneet Toshaa hihnakävelyille. Ulkonakin pojalla riittää vauhtia, mutta se ei ole ihme, kun suurimman osan ajasta joutuu viettämään pienessä aitauksessa. Tosha lenkkeilee reippaasti ja se vaikuttaakin koiralta, joka ei ihan pienistä hätkähdä. Toki muutto uuteen kotiin on koiralle aina stressiä aiheuttavaa ja saattaa muuttaa sen käyttäytymistä.

Tosha vaikuttaa terrierisukuiselta koiralta, joten on mahdollista, että kotiutumisen myötä siitä löytyy hieman keskimääräistä enemmän itsenäisyyttä ja omaa tahtoa. Ja vaikka se on pieni koira, se ei ole sohvankoriste eikä lelu, vaan se tarvitsee aktiivista ja koiria ymmärtävää elämää. Jos kodissa on valmiiksi koira odottamassa, voisi tyttökoira olla Toshalle mieluisampi kaveri. Tosha turkki on karkeahko ja se vaatinee hoitamista.

Reippaana poikana Tosha sopeutuu todennäköisesti myös ainoaksi koiraksi. Tosha voi muuttaa esimerkiksi taajamaan, mutta aivan kaupungin keskusta on sille liian vilkas ja urbaani ympäristö. Ihannekoti Toshalle olisi sellainen, jossa harrastetaan pitkiä kävelyitä ja ollaan valmiita tarjoamaan energiselle pojalle riittävästi puuhaa. 

Uuden omistajan tulee huomioida se, että vaikka Toshalla on ollut koti, se ei todennäköisesti ole koskaan asunut sisätiloissa. Se ei oletettavasti ole heti sisäsiisti, eikä sillä ole kokemusta yksinjäämisestä. Kaikkea tätä tulee olla valmis harjoittelemaan pitkäjänteisesti ja muistaen, minkälaisissa olosuhteissa Tosha on ensimmäiset elinvuotensa viettänyt. Sieltä ketjun päästä on iso hyppäys kotisohvalle, ja uusien taitojen oppiminen vie aikaa.

Viipurin koirat - Tosha 14.1.2024

Tosha kastroidaan sekä tautitestataan 8 vektorivälitteisen taudin varalta ennen Suomeen tuloa ja sen tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin ennen luovutusta uudelle kodille. Kodinetsintää hoitaa Viipurin Koirat ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 22917870.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.