Elsi

Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: kasvaa keskikokoiseksi (nyt n. 16 kg)
Syntymäaika: 10/2023
Tautitestattu: 4/2024

13.7.2024
Elsi sai kodin Porvoosta.

1.6.2024
Iloinen ja reipas Elsi on pörröinen sydäntenmurskaaja! Elsi on kotiutunut hoitopaikkaan oikein mainiosti. Elsiä pääsee tapaamaan Helsingissä.

Elsi on hoidossa aikuistaloudessa, missä sillä on kaverinaan vanhempi uroskoira. Elsi tykkää hoitopaikassa olevasta koirakaverista. Ne leikkivät, syövät luita samassa tilassa ja nukkuvat yhdessä. Elsi on kuitenkin sen verran ahne ja ruuan perään, että ruokailut hoidetaan eri huoneissa.

Elsi on utelias ja reipas tyttö, joka on kiinnostunut uusista asioista ja vieraita ihmisiäkin tervehditään riemuissaan häntä heiluen ja suukkoja jaellen. Elsi mennä tepsuttaa autoista ja muista kulkijoista sen enempää piittaamatta. Ohitukset sujuvat hyvin ja vaikka vastaantulevalla koiralla olisi sananen sanottavana, katselee Elsi vain kiinnostuneena ja kohdistaa sitten huomionsa ihmiseltä saatuun namiin.

Haukkumista ilmenee jonkin verran ja Elsi saattaa haukkua varsinkin pimeässä pelottaville esineille, kuten esimerkiksi isokokoisille kukkaruukuille. Elsi osaa myös vahtia mutta yleensä kuitenkin vahtihaukku alkaa vasta sitten, kun toinen koira on sen ensin aloittanut. Haukkuminen kuitenkin vähentynyt alkuajoista huomattavasti.

Elsi on harjoitellut kaupunkilaiskoiran taitoja ja päässyt esimerkiksi matkustamaan bussissa ja junassa. Nämä ovat sujuneet hyvin ja vaikka Elsi ei ihan omin jaloin bussiin vielä kävelekään, se ottaa matkan rennosti ja käy makoilemaan.

Elsi on edistynyt ja rohkaistunut nopeasti ja sen kehitystä on ollut kiva seurata. Elsi on myös saanut paljon vastaantulijoilta kehuja. 

Sisäsiisteys on parantunut Elsillä huimasti. Elsi ulkoilee 3-4 kertaa päivässä.

Elsi painaa tällä hetkellä hiukan alle 16 kiloa.

Viipurin koirat - Elsi kotihoidossa 6.6.2024

27.5.2024
Suloinen Elsi odottaa omaa kotia hoitopaikassaan Helsingissä. Elsi ei enää reagoi kummallisiin ääniin haukkuen ja voisi sopeutua myös kerrostaloelämään.

5.5.2024
Elsi on tutustunut kotikoiran elämään viikon verran. Pitkän matkan nostattamat stressitasot ovat pikkuhiljaa lähteneet laskuun, ja Elsi onkin reipastunut jo nyt hienosti.

Elsin hoitopaikka sijaitsee Helsingissä kerrostalossa, missä sillä on kaverinaan yksi uroskoira. Sisätilat yhä hieman jännittävät Elsiä, mutta ulkona siitä on paljastunut reipas, iloinen ja hellyydenkipeä tyttö. Ulkona Elsi on jo rohkeasti katsellut hevostallin touhuja, ihmetellyt yllä lentäviä lentokoneita ja hakenut hoitopaikan omaa uroskoiraa leikkiin. Mielellään Elsi on myös makoillut kotihoitajan kanssa viltillä, missä se rauhaksiin tuijottelee maailman menoa ja pyytää kauniisti rapsutuksia.

Sisätiloihin tottumaton Elsi on kuitenkin sisällä varautuneempi kuin tutussa ulkoilmassa. Hoitoperheen oma koira jännittää sitä sisällä, kun taas ulkona Elsi mielellään leikkisi tämän kanssa ja jakelisi pusuja. Sisällä kuuluu myös Elsin mielestä paljon uusia ja ihmeellisiä ääniä, joille se kokee turvallisimmaksi vastata haukulla. Myös peilikuvat ja hoitoperheen oman koiran liikkuminen saavat tällä hetkellä aikaan haukkureaktion. Tällä hetkellä Elsi onkin vielä sen verran haukkuherkkä, että kerrostalo ei naapurisovun säilyttämiseksi ole sille se paras vaihtoehto.

Sisäsiisteyttä on viikon aikana harjoiteltu kovin ja Elsi onkin fiksuna tyttönä jo alkanut hoksaamaan homman jujun. Kaikki tarpeet tulevat ulos, kunhan Elsiä jaksetaan käyttää ulkona riittävän tiheästi. Elsi onkin varsin fiksu ja ihana tyttö.

Elsi voisi hyötyä kovasti kivasta koirakaverista, johon tukeutua ja josta ottaa mallia. Se viihtyy pihalla pitkiäkin aikoja ja oma pieni piha, jossa loikoilla ja ihmetellä maailmaa, olisi myös varmasti Elsin mieleen.

27.4.2024
Reipas Elsi matkusti Suomeen sijaiskotiin ja odottaa nyt hakemuksia Helsingissä.

Ennen Suomeen matkustamista Elsi kävi tautitesteissä. Kaikki tutkitut taudit olivat Elsillä negatiivisia. Negatiivisia olivat anaplasmoosi, babesioosi, ehrlichioosi, hepatozoonoosi, leishmanioosi, Mycoplasma haemocanis sekä ihomato Dirofilaria repens ja sydänmato Dirofilaria immitis.

5.3.2024
Voi hyvää päivää sentään, miten voi pentu ollakin näin hurmaava. Ihana Elsi odottaa tassut ristissä oman kodin löytymistä ja vaihtaisi ankean tarhaelon rakastavaan ihmiseen koska vain.

Elsi ja sen kaikki sisarukset päätyivät Snezhannan tarhalle, sillä ne olivat ei-toivottuja pentuja, joista emokoiran omistaja halusi eroon. Pentujen onneksi ne ovat kaikki sosiaalisia, suloisia ja suht reippaita, mutta tutustumiset moniin uusiin asioihin ja tilanteisiin ovat jääneet kehnoiksi tarhaympäristössä. Pennut ovat peräisin Viipurin läheltä ja ne asuivat emokoiran omistajan pihalla. Nämä jäivät emon viimeisiksi pennuiksi, sillä ehtona pentujen vastaanottamiselle oli, että Snezhanna sai sterilisoida emon.

Suloiseen kuusikkoon kuuluvat pojat Eemeli ja Eevert sekä tytöt Eila, Elmira, Elsi ja Emili.

Musta, hiukan pörheäkarvainen Elsi on varsin ihastuttava tyttö. Elsin elämä ei kuitenkaan ole sellaista kuin pennun elämän kuuluisi olla. Elämä on selviytymistä ja vähistä resursseista kiinni pitämistä. Ihmisseuraa on tarjolla hyvin vähän, ja se on kurja juttu. Elsi ei ole arka tyttö, mutta se on silti sisarustensa tavoin tottumaton moniin asioihin. Elsillä olisi vielä potentiaalia reipastua paljon, mutta omaan kotiin olisi päästävä pian.

Pentujen emo sterilisoitiin. Emo on kooltaan keskikokoinen ja muistuttaa väritykseltään ja ulkomuodoltaan hiukan saksanpaimenkoiraa, mutta on selvästi kuitenkin sekarotuinen.

Pentujen elämä on ollut hyvin rajoittunutta eikä niillä ole tietoa paremmasta. Nyt ne jakavat saman aitauksen lukuisten muiden pentujen kanssa, joka alkaa hiljalleen tuntumaan jo hiukan ahtaalta suuresta asukasmäärästä johtuen. Oma kotiväki saa luultavasti jo pienen hännänpään nopeasti vipattamaan, mutta uudet ihmiset ja paikat aiheuttavast varmasti alkuun jännitystä. Monien uusien taitojen harjoittelua on edessä, samoin kuin märkiä suukkoja ja ehkä muutama maisteltu kenkäkin.

Sosiaalisen emokoiran pentuina iloisilla pienokaisilla olisi vielä hyvät mahdollisuudet onnelliseen elämään, mutta on silti pidettävä mielessä, että niidenkin sosiaalistaminen on jäänyt tavallista heikommaksi ja erityisesti miehet ja lapset aiheuttavat koirissa usein jännitystä ja pelkoa.

Viipurin koirat - Elsi 4.2.2024

Elsi sterilisoidaan ja tautitestataan 8 vektorivälitteisen taudin varalta ennen Suomeen tuloa ja sen tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Sen kodinetsintää hoitaa Viipurin Koirat ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 22917870.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.