Lonni

Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: kasvaa pienehköksi
Syntymäaika: 1/2024
Tautitestattu: 9/2024

13.9.2024
Ihana Lonni sai unohtaa tarhaelämän, kun se muutti omaan kotiin Pohjois-Pohjanmaalle!

6.8.2024
Lyhytjalkainen Lonni etsii kotia Imatran naapurissa Svetogorskissa. Lonni on nähnyt maailmaa varsin vähän mutta olisi jo valmis aloittamaan kotikoiran opinnot.

Tummaturkkiset, toinen toistaan hauskemman näköiset pennut korjattiin alle kahden kuukauden ikäisinä talteen svetogorskilaisen autokorjaamon pihalta, jonne arka emo oli ne synnyttänyt. Pienet pennut sijoitettiin hoitoon datshatyyppiseen omakotitaloon, jossa ne tutustuivat muihin koiriin, kanoihin ja kissoihin. Talon reippaan pihakoiran opastuksella pennut totuttelivat uuteen ympäristöönsä. Datshalta ne siirrettiin rokotusten voimaantulon jälkeen Elenan tarhalle, jossa ovat asuneet jo kaksi kuukautta.

Lonnin arka, ulkona asuva emo ehti synnyttää vielä toisenkin pentueen ennen kuin se saatiin nukutusainesyötin avulla kiinni heinäkuussa 2024. Myös uudet pennut päätyivät Elenan tarhalle emonsa kera. Valokuva emosta ja pennuista on lisätty Lonnin kuvien joukkoon.

Kukaan kahdeksasta pennusta ei ole saanut paikallista kotia, joten toistaiseksi niiden päivät kuluvat täyteen ahdetulla koiratarhalla. Veljekset Lamar, Ludo, Lando ja Lonni sekä siskot Lilia, Lidia, Liida ja Luella odottavat malttamattomina kutsua omaan kotiin. Vaikka Elena tekee kaikkensa koirien hyväksi, ei hänen aikansa millään riitä tarjoamaan nuorille koirille niiden kovasti kaipaamia aktiviteetteja ja virikkeitä. Pennut ovat kuitenkin päässeet hihnalenkille katselemaan tarhan ulkopuolista maailmaa, ja heistä jokainen otti ilon irti ihmisen seurasta, juoksentelusta ja kaikenlaisista mielenkiintoisista hajuista.

Kunpa Lonni löytäisi pian ikioman ihmisensä ja pääsisi muuttamaan omaan kotiin. Lonnilla on hyvät edellytykset kasvaa sosiaaliseksi ja onnelliseksi kotikoiraksi, omistajansa parhaaksi ystäväksi, kunhan se ei joudu elämään koiratarhalla liian kauan. Ensimmäinen hihnalenkki tarhan ympäristössä sujui yllättävänkin hyvin ja Lonnni tepsutti reippaasti eteenpäin. 

Kaunis tumman ja valkoisen kirjava Lonni on kuitenkin sen verran ujo poika, että vieraan täytyy osata lähestyä riittävän rauhallisesti, jotta Lonnin sosiaalisuus ja kiinnostus ihmisiä kohtaan pääsee esiin. Lonni rakastaa ihmisen läheisyyttä, kunhan se saa ensin rauhassa tutustua.

Lonni toivoo kotia, jossa ymmärretään, ettei varovainen koira ehkä koskaan muutu kaikkien kaveriksi eivätkä kotikoiran opinnot suju käden käänteessä. Kärsivällisellä ja ystävällisellä opastuksella Lonni varmasti oppii kaikki tarvittavat taidot. Ymmärtäväisen omistajan lisäksi Lonnin uudesta kodista tulee löytyä reipas koirakaveri. Vilkas kaupunkiympäristö on todennäköisesti Lonnille liian vaativa asuinpaikka, joten uuden kodin sijainti rauhallisella alueella on tärkeä edellytys kotiutumisen onnistumiselle.

Viipurin koirat - Lonni 2.8.2024

Lonni kastroidaan ja tautitestataan 8 vektorivälitteisen taudin varalta ennen Suomeen tuloa ja sen tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Sen kodinetsintää hoitaa Viipurin Koirat ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 22917870.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.