Hermanni
Sukupuoli: uros (kastroitu)
Syntymäaika: 10/2023
Koko: kasvaa keskikokoiseksi (nyt 51 cm, 22 kg)
Tautitestattu: 4/2024
7.7.2024
Hermanni sai kodin Helsingistä.
14.6.2024
Iloinen ja kaikkia rakastava Hermanni on hurmannut ihmisiä suomessa pian 6 viikkoa.
Hermannista on tullut rohkea kotikoira, joka olisi valmis muuttamaan omaan loppuelämän kotiin. Hermanni on jo lähestulkoon sisäsiisti ja osaa ilmoittaa tarpeistaan hiljaa vinkumalla ja menemällä ulko-oven eteen seisomaan. Hermanni onkin hyvin hiljainen koira eikä juurikaan hauku. Kaikki kotiin tulevat vieraat otetaan ilolla vastaan ja Hermanni osaa myös rauhoittua lepäämään/nukkumaan myös kodin ulkopuolella, kun sen kanssa on käyty kyläilemässä. Kotona myös pidemmätkin yksinolot koirakaverin kanssa ovat sujuneet ongelmitta.
Hermanni tykkää kovasti ulkoilla ja läträtä vedessä oli kyseessä sitten joki, järvi tai meri! Soutuveneeseen Hermanni hyppää reippaasti ja omaehtoisesti, ja on myös yllättänyt hoitotätinsä kiipeämällä reippaasti suppilaudan päälle. Olisikin mukavaa, jos Hermanni saisi jatkaa uimiseen ja veneilyyn liittyviä harrastuksiaan myös omassa kodissaan.
Hermanni lähtee lenkille reippaasti joko yksin tai koirakaverin kanssa. Koirapuistossa ollessaan Hermanni on ollut leikkisä ja kohtelias kaveri muille koirille. Ihmislapsiakin Hermanni on kohdannut ja käynyt itse hakemassa alakouluikäisiltä rapsutuksia.
Ulkona Hermanni ei reagoi kulkuneuvoihin tai edes työkoneisiin juuri lainkaan. Kaikkia vastaantulevia koiria olisi niin ihana tervehtiä. Kovat ukkosetkaan eivät ole tämän korvaeläimen korvia lotkauttanut. Reippaana poikana Hermanni hyppää vauhdilla autoon ja matkustaa autossa kuin vanha tekijä. Muutama bussimatkakin on sujunut hyvin.
Hermanni painoi Suomeen tuleessaan 19 kiloa mutta on saanut lisää massaa, ja painaa vaa'an mukaan nyt 22 kg.
Viipurin koirat - Hermanni kotihoidossa 6/2024
12.5.2024
Hermannista on kuoriutunut mutkaton, leikkisä ja reipas nuorukainen, joka on yllättävän nopeasti omaksunut kotikoiran taitoja.
Kotihoitaja kertoo Hermannin alkuajan sujumisesta näin:
Kotona Hermanni osaa rauhoittua hyvin lempipaikoilleen. Hermanni tykkää käpertyä ihmisen viereen sohvalle rapsuteltavaksi, mutta hakeutuu usein myös omaan rauhaan nukkumaan. Molemmat talouden ihmiset on todettu mukaviksi. Myös pari vierasta on otettu hyvin vastaan ja hetken ihmettelyn jälkeen on haettu niiltäkin rapsutuksia. Hieman Hermanni vielä väistää heiluvia käsiä ja äkkinäisiä liikkeitä.
Sisällä Hermanni ei välitä äänistä eikä jännitä juuri mitään esineitä tai asioita, kuten vaikkapa imuria. Hermanni ei myöskään reagoi rapun ääniin, ovikelloon tai koputuksiin, vaikka talouden toinen koira nostaakin niistä metelin. Yksinolot sujuvat myös koirakaverin kanssa kotona (5 tuntia ollut pisin aika tähän asti). Toistaiseksi Hermanni on haukkunut sisällä ainoastaan 1-2 kertaa, kun on pyytänyt toista koiraa leikkimään. Ulkona ei ole haukkunut.
Hoitotoimenpiteet, kuten kynsienleikkuu, onnistuvat herkkujen tai lelun avulla ja pesutkin ovat onnistuneet. Valjaiden laitto oli aluksi hieman hankalaa, mutta niihinkin on jo aika kivasti totuttu, koska ulos on kiva päästä. Omasta hammasharjastakin on kiva nuolla pois maksapateen makuinen hammastahna. Myös autoilut ovat onnistuneet mukavasti.
Sisäsiisteys on jo hyvällä mallilla. Hermanni osaa pidättää yön yli n. 7-8,5 tuntia. Aamuisin se osaa vinkumalla tulla herättämään ihmiset, että nyt täytyy päästä ulos tarpeilleen. Vain muutamia satunnaisia pissoja on tullut sisälle päivisin, kun on juonut enemmän ja jos ulkoilujen välissä on vierähtänyt pidempää.
Hermanni on vielä hieman kömpelö ja hassu, eikä se aina tiedä milloin leikki kuuluisi lopettaa. Onneksi talouden vanhempi narttukoira ilmoittaa siitä ja silloin Hermanni kyllä kuuntelee. Koirien ruokailut tapahtuvat toistaiseksi eri tiloissa, sillä Hermanni ei aina osaa antaa toiselle ruokarauhaa tai tilaa. Hermanni tulee toimeen toisen koiran kanssa erittäin hyvin ja seuraa narttua lähes mihin vain, etenkin ulkona. Leluja ja sallittua purtavaa on hyvä olla tarjolla, sillä muuten Hermanni saattaa käydä hakemassa kengän leluksi, jos sellainen on saatavilla.
Ulkoilu oli alkuun huomattavasti jännittävämpää yksin kuin koirakaverin kanssa, mutta nyt sekin jo sujuu hienosti kodin lähistöllä. Rappukäytävä ja vanha koliseva hissi olivat alkuun kovin jännittäviä, mutta nekin sujuvat jo kun on koirakaveri mukana näyttämässä mallia. Hihnassa kulkeminen sujuu yksin sekä koirakaverin rinnalla.
Puskia on kiva haistella ja joitain lehtiä myös vähän maistella. Lehtiä on myös kiva jahdata ja linnut myös vähän kiinnostaa. Hermanni katsoo ohikulkevia ihmisiä ja sähköpotkulautoja hieman ihmetellen ja joskus jännittäen, mutta hetken kuluttua matka jo jatkuu. Autot ja bussit eivät juurikaan kiinnosta, ainakaan jos ei olla ihan jalkakäytävällä tien vieressä. Myös herkut maistuvat ulkona. Lenkillä vastaan tulevat koirat kiinnostaa ja niitä olisi kiva päästä moikkaamaan, mutta koska oma koirakaveri jatkaa vain matkaa, niin silloin toiset koirat aika pian jo unohtuvat. Jos vastaantuleva koira haukkuu kovasti, se hieman jännittää.
Tämän ensimmäisen viikon perusteella Hermanni on reipas hassuttelija. Se on aktiivinen ja utelias, mutta myös itsenäisen oloinen. Hermanni oppii aika nopeasti, kunhan on palkat kohdillaan. Osaa istua jo pyynnöstä! Ottaa pääsääntöisesti kontaktia ihmiseen ulkona.
Hermanni ei ole kovinkaan rajoitteinen asuinmuodon suhteen, joten se voi jatkossakin muuttaa rauhalliseen kerrostaloon tai muuhun asuinmuotoon. Koirakaveri olisi Hermannista ihana juttu, sillä koirakaveria seuraten on turvallista tutustua uusiin asioihin ja tilanteisiin!
Viipurin koirat - Hermanni kotihoidossa 5/2024
3.5.2024
Iloinen Hermanni pääsi Suomeen! Hermanni muutti sijaiskotiin Vantaalle harjoittelemaan kotikoiran elämää.
Ennen Suomeen matkustamista Hermanni kävi tautitesteissä. Kaikki tutkitut taudit olivat Hermannilla negatiivisia. Negatiivisia olivat anaplasmoosi, babesioosi, ehrlichioosi, hepatozoonoosi, leishmanioosi, Mycoplasma haemocanis sekä ihomato Dirofilaria repens ja sydänmato Dirofilaria immitis.
24.3.2024
Hermanni kastroitiin.
29.2.2024
Hermanni on sosiaalinen pentu, joka etsii omaa kotia tositarkoituksella. Hoitopaikkakaan ei tekisi pahaa lyhytkarvaiselle pojalle.
Hermanni löydettiin marraskuun alussa sisarustensa ja emonsa kanssa lukitusta ladosta Krasnaya Dolina -nimisestä kylästä. Kylä sijaitsee noin 50 km Viipurista etelään. Pennut olivat vastasyntyneitä ja emo oli jätetty latoon ruuatta ja vedettä kaiken romun keskelle. Onneksi kohtalo puuttui peliin, ja koiraperhe saatiin pelastettua ladosta hoitopaikkaan. Siellä Gabby-emo sai hoitaa pentunsa luovutusikäisiksi. Sen jälkeen Gabbyn tie vei Snezhannan tarhalle ja pennut jäivät vielä hoitopaikkaan kasvamaan ja vahvistumaan.
Pentujen emo Gabby on hyvin ihmisrakas, reipas ja sosiaalinen koira. Sillä on varmasti ollut jonkinlainen koti joskus. Gabby on siro keskikokoinen ja lyhytkarvainen kaunotar, ja pennut muistuttavatkin ulkomuodoltaan kovasti emoaan. Gabby etsii myös kotia sivuillamme.
Pentueeseen kuuluvat pojat Höpö, Hali, Hosuli, Hermanni sekä tytöt Helvi ja Hippu.
Hermanni sisaruksineen joutuu asumaan tarhalla suuressa pentulaumassa. Aika kuluu muiden pentujen kanssa leikkien ja nukkuen. Ruokaa tulee kerran päivässä, samoin vettä. Ihmisseurasta saa nauttia vähän ja oikeastaan vain sunnuntaisin, kun lukuisat vapaaehtoiset tulevat seurustelemaan ja lenkittämään koiria. Työntekijöillä ei juuri ole aikaa muuhun kuin aitausten siivoamiseen, koirien juottamiseen sekä ruokkimiseen.
Hermanni on kokeillut valjaita ja hihnakävelyä tarhan ulkopuolella paikallisten vapaaehtoisten kanssa. Välillä mentiin sylikyydillä, välillä vain ihmeteltiin istuskellen ja tarkkailtiin ympäristöä. Hermanni on utelias poika ja suhtautuu ihmisiin iloisesti. Uudet asiat voivat kuitenkin alkuun jännittää. Hermannilla on hiukan jyhkeämmät kasvot kuin sisaruksillaan. Geenit on peritty luultavasti isäpapalta, kuka lieneekään.
Hermannilla ei ole kokemusta sisällä asumisesta. Kun se tulee kotiin, on kaikki sille uutta. Hermanni tulee tarvitsemaan paljon aikaa ja kärsivällisyyttä uusien taitojen harjoitteluun. Omistajan, jolla ei ole kiire vaan Hermanni saa reipastua omaan tahtiinsa. Koirakaveri tulevassa kodissa helpottaisi Hermannin sopeutumista, mutta riittävän rauhalliseen ympäristöön Hermannia voidaan harkita myös ainoaksi koiraksi.
Viipurin koirat - Hermanni 2/2024
Hermanni kastroidaan ja tautitestataan 8 vektorivälitteisen taudin varalta ennen Suomeen tuloa ja sen tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Sen kodinetsintää hoitaa Viipurin Koirat ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 22917870.
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.