Jermu

Sukupuoli: uros
Koko:
Syntymäaika: 6/2016

24.11.2016
Jermun tarhapäivät on ohi ja poika muutti Turkuun!

31.10.2016
Jermua ujostuttaa vielä kovin eikä poika tohdi tulla omaehtoisesti ihmisten luo. Talvi ja pakkanen on kuitenkin pian Viipurissa ja Jermu toivoisi, että sillekin löytyisi jostain pian oma koti.

Jermu ja sen sisarukset JereJediJuriJenna ja Jemina pelastettiin kesämökkialueelta. Pentujen emo oli majoittunut mökkialueen metsikköön ja synnyttänyt sinne pentueen. Paikalliset rankkurit ehtivät ampua emon ennen kuin eläinsuojelijoiden apu ehti paikalle. Pennut saatiin kuitenkin pelastettua ja ne kuljetettiin Irinan tarhalle odottamaan omia koteja.

Jermu on vielä pieni ujopiimä, jonka nenänpää kurkistaa varovasti kopin suulta. Ihmisten astuessa pentutaloon Jermu sujahtaa nopeasti takaisin koppiin eikä uskaltaudu reippaiden pentujen vanavedessäkään lähemmäs. Jännityksestä huolimatta Jermu antaa kuitenkin käsitellä itseään nätisti ja sylissä se istuu turhia rimpuilematta.

Koska Jermu on ujo poika, tarvitsee se ymmärtäväisen omistajan. Kodissa on oltava myös koirakaveri odottamassa ja näyttämässä mallia. Uskomme, että Jermu reipastuu kyllä äkkiä päästyään kotiin, mutta saattaa silti olla, että vieraiden ihmisten seurassa se jää hieman kainoksi myös myöhemmällä iällä.

Jermusta kasvaa aikuisena ainakin keskikokoinen poika. Jermun vanhemmista ei ole tietoa, mutta partaveikon geeneissä saattaa virrata terrieriverta. Jermu tulee tarvitsemaan runsaasti liikuntaa ja muuta aktiviteettia, eikä tapakasvatustakaan sovi unohtaa. Mistähän löytyisi sitoutunut loppuelämän koti ujolle, mutta ystävälliselle partasuu-pojalle?

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.