Manu

Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: keskikokoinen
Syntymäaika: 7/2015

7.7.2016
Manu sai kodin Lempäälästä.

14.6.2016
Manu on kovin kaunis ja ihmisrakas poika. Vilkas Manu etsii reipasta omistajaa, jolla riittää aikaa pojan kanssa puuhailuun.

Veljekset Manu ja Maxim ilmestyivät Irinan tarhalle keväällä. Pojat olivat asuneet jonkin ihmisille tarkoitetun hoitokodin liepeillä, mutta asukkaat eivät olleet niistä innoissaan. Veljekset meinasivatkin päästä hengestään, mutta eräs nainen pelasti ne ja toi Irinan luokse. Manu ja Maxim ovat kovin ihmisrakkaita poikia, joten toivottavasti niitä odottaisi valoisa tulevaisuus omassa kodissa Suomessa.

Manu on leikkisä ja vilkas nuori poika, joka halkeaa onnesta saadessaan ihmisiä pieneen aitaukseensa. Märkiä pusuja satelee ja etujalat ilmassa poika tanssahtelee ympärillä yrittäen päästä mahdollisimman lähelle ihmistä. Ulkonäöltään Manu muistuttaa hivenen belgianpaimenkoiraa, mutta todennäköistä on, että Manu ja sen tuntemattomat vanhemmat ovat jo monessa polvessa sekarotuisia yhdistelmiä.

Manu on nuori ja aktiivinen poika eikä se tarhaoloissa pääse purkamaan energiaansa mihinkään. Kotikoiran käytöstavat täytyy opetella yksi kerrallaan, sillä Manu ei välttämättä ole milloinkaan asunut kodissa eikä se tiedä mikä on sallittua ja mikä ei. Jos kaipaat elämääsi eloa, sinulla on aikaa ja motivaatiota paneutua nuoren koiran koulutukseen, saat ihmisrakkaasta Manusta takuulla uskollisen ystävän loppuelämäksesi!

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.