Sami

Sukupuoli: uros
Koko: pienehkö (n. 40 cm)
Syntymäaika: 2013

4.2.2016
Samin oma koti on Tampereen seudulla.

19.1.2016
Pieni Sami pääsi Suomeen pakoon tarhan pakkasia. Sami on kotihoidossa Vantaalla, missä se opettelee pikkuhiljaa kotikoiran elämää.

Alku hoitopaikassa on sujunut hyvin, Sami selvästi pitää ihmisistä ja tulee toimeen myös toisten koirien sekä kissojen ja lasten kanssa.

Sami on luonnollisesti vielä hiukan ihmeissään muutoksesta, mutta hakeutuu kovasti ihmisten seuraan ja vaikuttaa hyvin herttaiselta pojalta. Kunhan rohkeus vielä vähän kasvaa, on tässä mitä mainioin pieni koira valmiina tutustumaan ikiomaan kotiin!

16.10.2015
Sami on hauska ja energinen poika. Se pomppii ja hyörii innostuneena aina kun saa vieraita aitaukseensa!

Sami on pienehkö ja eloisa poika. Se ei montaa hetkeä malta olla paikoillaan, vaan häärii häntä heiluen ympärillämme ja odottaa herkkuja. Rapsutukset kelpaavat vain pienen hetken, sillä innostuksestaan huolimatta Sami jännittää uusia tuttavuuksia hitusen.

Sami vaikuttaa mutkattomalta pojalta, joka uteliaasti haluaa tutustua kaikkiin ihmisiin, vaikkei ihan siliteltäväksi jääkään. Kun Samin sitten vaan kaappaa syliin, antaa Sami tehdä sen kiltisti ja napottaa sylissä rauhassa kuvattavana. Myös eläinlääkärikäynti sujui Samin kanssa mallikkaasti.

Sami on selkeästi terrierisekoitus, joten uuden omistajan tulee olla varautunut terrierimäisen energiseen ja mahdollisesti myös omaa tahtoa omaavaan poikaa. Tällä hetkellä Sami tulee hienosti toimeen kaikkien koirien kanssa, mutta kovin rauhaa rakastava koirakaveri voi kyllästyä Samin iloiseen häsläämiseen.

Sami on mainio poika, joka etsii aktiivista omistajaa. Sami ei halua jäädä pelkästään sohvalle köllöttelemään, vaan se haaveilee takuulla enemmän reippaista metsälenkeistä. Ja kaikesta aktivoinnista ja virikkeistämisestä, tapakasvatustakaan unohtamatta!

Tiedossa ei ole, onko Sami saanut joskus asua kodissa. Kukaan ei välttämättä ole opettanut sille kunnolla, mitä tarkoittaa sisäsiisteys tai kuinka kulkea nätisti hihnassa. Niinpä uuden omistajan onkin hyvä varautua siihen, että alkuun Samin kanssa on lähdettävä harjoittelemaan asioita alusta alkaen. Talvi tekee hitaasti mutta varmasti tuloaan ja olosuhteet tarhalla muuttuvat aina vain rankemmiksi. Toivottavasti iloisen Samin matka omaan kotiin pääsisi pian alkamaan.

Sami saapui Irinan tarhalle kesällä 2015. Se kuului ylikuormittuneelta Lipetskin tarhalta saapuneeseen koirajoukkoon, joille Irina tarjosi suojan. Eteläisen alkuperän vuoksi Samille on teetetty Viipurissa Snap 4Dx plus -tautitesti, johon sisältyi seuraavat testit: sydänmato, erlichia canis & erlichia ewingii, borrelioosi ja anaplasma phagocytophilum & anaplasma platys. Testit olivat puhtaat ja Sami onkin valmis valloittamaan Suomen ja suomalaisten sydämet.

Samin kulukorvaus on sille tehtyjen testien vuoksi 305 € (norm. 290 €).

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.