Kalle

Sukupuoli: uros
Koko: pienehkö keskikokoinen (n. 45 cm, 18 kg)
Syntymäaika: 12/2014

15.5.2016
Kallen odotus päättyi ja se muutti omaan kotiin.

14.4.2016
Alkuun ujosta Kallesta on kuoriutunut hieno kotikoira! Kalle etsii leppoisaa omistajaa, joka antaa pojan sopeutua uuteen elämään omassa tahdissa.

Kalle saapui Suomeen 17.7 kotihoitoon reipastumaan. Pojalla menikin päivälleen puoli vuotta, ennen kuin luottamus kotihoitajaan syntyi. Nyt on päästy siihen pisteeseen, ettei Kallea tarvitse enää luokitella araksi koiraksi, vaan se tulee hetken tilannetta tarkasteltuaan vieraidenkin silitettäväksi ja pyytää rapsutuksia. Se on saanut kovasti itsevarmuutta ja ajan kuluessa siitä onkin kuoriutunut todella hieno koira! Kalle tarvitsi vain hieman aikaa, ymmärrystä ja rakkautta, jotta se uskalsi tulla ulos kuorestaan. Nyt se olisikin valmis valloittamaan uuden omistajan sydämen!

Kalle on päässyt harjoittelemaan omassa tahdissaan kaikkia kotikoiralle tarpeellisia taitoja, kuten hihnakävelyä, mikä sujuukin jo hienosti. Kalle ei vedä hihnassa, mutta toki uusi ympäristö voi jännittää aluksi. Poika on päässyt myös tutustumaan eläinlääkäriin, jossa se antoi nätisti kuunnella keuhkot ja sydämen sekä punnita itsensä, jopa kynsien leikkaus sujui hienosti! Kaikki kuulosti hyvältä, kuten nuorella pojalla kuuluukin. Kalle sai 18.1.16 ja 4.2.16 vahvisterokotteet.

Eläinlääkäri tiesi, että tie Kallen sydämeen on taattu kanafileillä, mitkä ovatkin pojan suurinta herkkua. Koska klinikalta oli kanaherkut lopussa, antoi lääkäri Kallelle kanasiivut oman eväsleipänsä välistä. Uusi omistaja voisikin varata kanaherkkuja kotiinsa, jolloin uusi ihminen saisi heti paikan Kallen sydämestä.

Kalle on odottanut jo pitkään omaa loppuelämän kotiaan. Se haluaisikin jo kovasti oman huumorintajuisen ihmisensä. Kallea saattaa jännittää uudessa kodissa ensin, jolloin sen kehitys voi hetkeksi mennä takapakkia. Se tarvitsee aikaa sopeutua, mutta luottamuksen synnyttyä tämä veikeä poika uskaltaa taas olla oma ihana itsensä. Kalle voisi tykätä reippaasta tyttökaverista uudessa kodissaan. Kalle on perusluonteeltaan rauhallinen pohdiskelija, mutta rakastaa painia koirakavereiden kanssa. Kalle on mukavuudenhaluinen, joten poika arvostaisi varmasti omaa pehmeää petiä tai jopa kainalopaikkaa omistajan sängyssä.

Kallea ei luovuteta alle kouluikäisten lasten perheeseen. Kotihoitajan mielestä poika voisi jopa sopeutua kerrostaloasukkaaksi, koska se ei reagoi kodin ääniin millään tavalla. Toki kerrostaloasuminen vaatii totuttelua, eikä asuinympäristö voi olla aivan vilkkainta keskusta-aluetta.

18.9.2015
Kalle, kotoisammin Herra K, pääsi heinäkuun lopulla reipastumaan kotihoitopaikkaan ja odottelee nyt sopivaa kotiehdokasta Somerolla.

Herra K etsii huumorintajuista huoltajaa, jota ei pojan metkut kotikoiran elämään totutellassa haittaa. Kasvaminen tarhaoloissa nuoreksi mieheksi ei tehnyt Kallelle kovin hyvää. Kotihoitopaikassa onkin opeteltu ennen kaikkea luottamusta ihmisiin. Kalle ei ainakaan toistaiseksi sovellu kerrostaloon. Ensisijaisesti Kallelle etsitään kotia, jossa olisi turvallinen oma piha ulkoiluun sekä reipas koirakaveri näyttämässä esimerkkiä. Poikaa jännittää vielä sen verran tilanteet, joissa joutuu olemaan kiinni, että toistaiseksi Kalle ulkoilee omalla pihalla ennen hihnalenkkeihin siirtymistä. Kallella on vielä hiukan matkaa siihen, että ihmisiin uskalletaan luottaa 100-prosenttisesti.

Kallesta saa varmasti ajan kanssa mitä uskollisimman ystävän, mutta uuden kodin tulee varautua siihen, että luottamuksen saavuttamiseksi on nähtävä vähän vaivaa. Kalle on sympaattinen nuori herra, joka reipastuttuaan ilahduttaa omistajaansa varmasti vielä monta vuotta.

Vaikka jotkin asiat vaativatkin vielä harjoittelua, on Kallella kuitenkin myös perusasioita hallussa. Kalle on lähes sisäsiisti ja yksinolot koirakaverin kanssa sujuvat mainioisti.

Mikäli sinulla olisi ehdottoman rakastava ja kärsivällinen koti tiedossa, ottaisi Kalle mielellään hakemuksia vastaan. Herra saattaisi häntääkin heilauttaa iloisesti kuullessaan, että oma koti olisi tiedossa sekä lupaus siitä, että nyt löytyi rinnalle kulkija vaikeissakin tilanteissa.

19.7.2015
Kalle matkasi opettelemaan kotikoiran taitoja hoitopaikkaansa Somerolle.

4.4.2015
Elämässä on Kallen mielestä vielä kovin paljon ihmeteltävää, ja vielä ei tämän suloisen pojan rohkeus ihan riitä oma-aloitteiseen uusiin asioihin tutustumiseen.

Kalle ja sen sisko Kira hylättiin Irinan tarhalle yhdessä. Varmaankin ne olivat syntyneet ei-toivottuina pentuina ja emon omistaja ei ollut jaksanut nähdä tarpeeksi vaivaa uusien kotien etsimiseksi. Nyt kaksikko odottaa onnen kääntymistä ja matkaa omaan kotiin.

Kalle on vielä varsin ujo poika. Koppi on Kallen turvapaikka yhdessä Kiran kanssa, ja sieltä näkyy vain kaksi mustaa nenänpäätä ja neljä suurta silmää, kun sisarukset vieretysten katselevat meitä ihmisiä ihmeissään. Kallekin antaa kuitenkin kiltisti ottaa syliin ja poseerata siinä kuvattavana, vaikka tilanne sitä kovin paljon jännittääkin.

Toivomme, että Kalle unohtaa pian ujostelunsa ja uskaltautuu tekemään tuttavuutta kuten muutkin pennut. Usein niin käy, kunhan pentu on saanut totuttauduttua tarhan vilkkaaseen ja äänekkääseen elämään.

Koska Kalle vielä arastelee vieraita ihmisiä, etsii se jonkin verran kokemusta omaavaa omistajaa. Sellaista, jota ei kauhistuta, vaikka pentua joutuu rauhallisesti tottumaan moniin uusiin asioihin. Sekin pitää muistaa, että vaikka parhaansa tekisi, ei Kallesta välttämättä tule koskaan maailman reippainta koiraa. Mutta maailman paras ystävä siitä varmasti kuoriutuu omalle ihmiselleen - kunhan joku haluaisi antaa Kallelle siihen mahdollisuuden. Kallesta kasvaa aikuisena keskikokoinen poika.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.