Makar

Sukupuoli: uros
Koko: keskikokoinen
Syntymäaika: 5/2016

9.12.2016
Makar ilahduttaa nyt omaa perhettään Hauholla!

7.11.2016
Tämän hellyttävämpi ei nuori koira varmastikaan voi olla: Makar sulattaa sydämet aina kun tapaa uusia tuttavuuksia.

Hoitopaikassa Somerolla on piilossa aarre: Makar on niin hellyttävä koira että sen silkkistä karvaa tekisi mieli silitellä loputtomasti. Vaikka Makar on suurehko, teini-ikää lähestyvä uroskoira, se on aina vain yhtä ihana kuin pienenä pentuna. Kuvissa huolestuneelta ruttunaamalta näyttävä poika tuntuu oikeassa elämässä ennemminkin lempeältä ja pentukoiraksi hyvinkin rauhalliselta kaverilta. Makar osaa kyllä leikkiä ja juosta ulkona toisten koirien seurassa, mutta se on ensimmäinen joka vetäytyy joukosta syrjään ja kiepahtaa kerälle tarkkailemaan maailmaa makuuasennosta. Ja voi sitä hymyä kun Makar saa huomiota ihmisystäviltä! Tämä koira taitaisi olla aika onnellinen jos se saisi käpertyä nukkumaan ihan ikioman ihmisensä kainaloon. 

2.10.2016
Mainio Makar kasvoi pikkupennusta varhaisteiniksi Olgan tarhalla, ja pääsi sitten opettelemaan kotikoiran taitoja hoitopaikkaan Suomeen.

Makar on komea miehenalku ja siitä kasvaa vielä hieno aikuinen koira. Tällä koiralla riittää energiaa, mutta kyllä sitä kuluukin kun poika touhuaa yhtä aktiivisten sisarustensa joukossa! Makar sisaruksineen päätyi Olgan tarhalle alkukesällä, ja syyskuun lopussa se pääsi matkustamaan suomalaiseen hoitopaikkaan.

Kotihoidossa Makar opettelee tietenkin kotikoiran tavoille. Tutuksi tulevat vähitellen monet ihmisten maailmaan kuuluvat äänet ja asiat, kuten radio, televisio ja kodinkoneet. Kotihoitoperheen väki ja kylässä piipahtavat vieraat ihmiset ovat Makarin mielestä mukavia. Etenkin jos taskusta löytyy pojalle joku herkku!

Makar voi muuttaa kotiin jossa ollaan valmiita sitoutumaan nuoreen, kasvavaan koiraan koko sen elämän ajaksi. Aktiivisena koirana Makar tarvitsee paljon liikuntaa ja muuta tekemistä, joten tästä pojasta saa joku onnellinen mitä mainioimman lenkkikaverin. Jo nyt keskenkasvuisena Makar on reippaankokoinen poika, ja siitä kasvaa aikuisena luultavasti yli 25-kiloinen koira.

Koska Makar on kasvanut tarhalla, täytyy sen opetella alkeista lähtien kaikki kotikoiran taidot kuten sisäsiisteys, hihnakävely ja yksin kotiin jääminen. Hoitopaikassa tehdään pohjatyötä, mutta tehtävää jää varmasti vielä kotiinkin. Tarhakoiran harjoittamisessa tärkeää on positiivinen ja kannustava asenne sekä kiireetön tahti - kukin koirayksilö oppii uudet asiat omassa tahdissaan.

Makar viihtyy paitsi ihmisten, myös toisten koirien seurassa. Poika sopiikin varmasti kotiin jossa on jo ennestään koirakaveri, mutta viihtyy luultavasti myös perheensä ainoana koirana. Makaria pääsee tapaamaan hoitopaikkaan Somerolle.