Vuk

Sukupuoli: uros
Koko: pienehkö
Syntymäaika: 2012

17.11.2022
Vukista tuli koiraenkeli.

Vukin kotihoitaja kertoo näin:

"Vukin oli aika lähteä. Vaikka olin jollain tasolla valmistautunut siihen jo vuosia, oikeastaan ihan alusta lähtien, tuli se silti liian pian ja arvaamatta.

Vukin jalat heikkenivät lyhyessä ajassa niin, ettei se enää pystynyt liikkumaan paljoa kaatuilematta ja ylös pääseminen oli hankalaa. Kipuja Vukilla ei onneksi tuntunut olevan. Loppuun asti se leikki rakkailla leluillaan, söi hyvin ja nukkui yöt rauhassa vieressä peiton alla.

Ei ole varmaa tietoa, mikä jalkojen pettämisen aiheutti. Vaiva oli kuitenkin mitä ilmeisimmin hermostosta johtuva ja selkeästi nopeasti etenevä. Toivoa paranemisesta ei ollut, joten Vukin oli parempi nukahtaa nyt ennen kuin vointi olisi mennyt edelleen huonommaksi.

Vuk sai elää pidemmän elämän, mitä kukaan osasi odottaa ja lähteä ilman kipuja sylissä silitysten saattelemana. Se on tärkeintä. Vaikka suru on nyt valtava, olen onnellinen ja kiitollinen kaikista yhteisistä vuosista ja muistoista.

Vuk oli aivan erityinen ja sillä tulee aina olemaan erityinen paikka sydämessäni.

Valtavan suuri kiitos kaikille Vukin kummeille ja tukijoille kaikesta Vukin saamasta avusta ja tuesta näiden vuosien aikana. Se on ollut korvaamattoman tärkeää.<3"

-Christa, Vukin kotihoitaja

30.1.2022
Vuk viettää tänään passin mukaan 10-vuotissynttäreitä!

Vukin kotihoitaja kertoo näin:

"10 vuotta on kunnioitettava ikä koiralle, jonka ei pitänyt elää kuin vuosi-pari. Pyöreiden vuosien kunniaksi tässä pieni kuvakooste Vukin elämästä. Monessa on pieni poika ollut mukana. Leikkiminen, kissaystävä, lämpö ja läheisyys, niitä Vuk rakastaa. Vuk on myös valtavan reipas retkeilijä. Toivottavasti tulevaisuudessa saan liittää kuvakavalkadiin vielä kuvia monilta vuosilta. Paljon Onnea rakas pieni kääpiöinen! <3"

Viipurin koirat - Kummikoira Vuk 10 vuotta

4.6.2020
Vukin kuulumisia kotihoidosta:

Vuk pääsi keväällä 2013 ikuisuushoitoon yhdistyksen aktiivin luokse. Vaikka odotettavissa oli, että Vukin elämä saattaa jäädä lyhyeksi, poika on kuitenkin yllättänyt kaikki, niin yhdistyksen väen kuin eläinlääkäritkin. Vuk on nyt n. 8-vuotias ja edelleen hyvin iloinen, reipas ja leikkisä. Vukin laumaan kuuluu toinen koira ja kissa, josta Vuk pitää valtavasti. Vukin lempipuuhia ovat leluilla leikkiminen, metsissä retkeily ja pihan vahtiminen. Ulkoilun jälkeen parasta on kääriytyä sohvalle peittojen alle lämpimään.

Tällä hetkellä Vuk voi hyvin, mutta pojalla on useita sairauksia, joihin se tarvitsee jatkuvaa lääkitystä sekä säännöllisiä kontrollikäyntejä lääkärissä. Vukilla on kilpirauhasen vajaatoiminta ja alhaisen vastustuskyvyn takia sille tulee helposti ihotulehduksia. Näitä molempia hoidetaan lääkkeillä ja ihoa lisäksi tarvittaessa lääkeshampoopesuilla. Vukin maksa on osittain surkastunut kun taas sappirakko on hyvin suuri, ja sapen kulussa on ongelmia. Vuk saa sapen kulkua parantavaa lääkettä kuten myös maksan toimintaa tukevaa lisäravinnetta ja maitohappobakteereja. Lisäksi Vuk syö erikoisruokaa.

Vukin elämää voit seurata facebookissa.

2.5.2013
Vuk elää rakastettuna perheenjäsenenä yhdistyksen aktiivin luona. Perheessä on useita muitakin koiria ja siksi Vukin terveyskuluja kattamaan tarkoitetut kummimaksut ovat olleet hyvin tervetullut apu. Vuk on nyt varsin onnellinen pikkukoira.

5.4.2013
Vuk-poika voi erinomaisesti! Tällä hetkellä pojalla on jo niin monta ihanaa kummia, että uusia ei juuri nyt tarvita. Kiitos kaikille pojan elämässä mukanaoleville!

21.2.2013
Vuk pääsi Suomeen kotihoitoon 21.2. Kiitos siitä kuuluu kaikille pojan kummeille! Toki Vuk ottaa edelleen mielellään vastaan myös uusia kummeja.

Viime kesänä venäläisen kaupan takapihalle ilmestyi kuin tyhjästä pieni, laiha ja lähes kalju koira. Kaupan omistajat säälivät pikkuista, joka yritti etsiä itselleen syötävää roskiksista ja alkoivat ruokkia sitä. Näin pieni Vuk jäi kaupan nurkille asumaan.

Kesä vaihtui syksyksi, ilmat kylmenivät ja pientä karvatonta koiraa alkoi paleltaa ulkona. Vuk alkoi pyrkiä sisälle kauppaan lämmittelemään, mutta siitä kaupan omistajat eivät pitäneet. Ensin he lopettivat Vukin ruokkimisen, mutta silti Vuk aina vain palasi uudelleen kaupalle, jota se jo piti kotinaan. Kaupan asiakkaat olivat jo alkaneet valittaa sisälle kauppaan yrittävästä koirasta ja omistajat halusivat päästä Vukista eroon lopullisesti. Kun Vuk taas seuraavaksi tuli etsimään ruokaa ja suojaa kaupalta, heittivät kaupan omistajat sen päälle saavillisen kiehuvaa vettä.

Tuskissaan ja kauhuissaan Vuk juoksi pakoon. Onneksi paikalle sattui ystävällinen nainen, joka otti Vukin kiinni. Ennen pitkää Vuk päätyi Olgalle. Olgan hoivissa kivuliaat palovammat saatiin paranemaan ja Vuk alkoi tervehtyä ja reipastua. Yhtä asiaa Olga kuitenkin ihmetteli; Vukin turkki ei alkanut lainkaan kasvaa takaisin. Ensin Olga ajatteli karvattomuuden johtuvan palovammoista tai loisista, kuten sikaripunkista, mutta hoidoista huolimatta Vuk pysyi lähes kaljuna. Olga päätti viedä Vukin tutkittavaksi Pietariin tutulle eläinlääkärilleen.

Tutkimuksissa selvisi hämmentävä totuus; Vuk onkin puhdasrotuinen saksanpaimenkoira, joka kärsii dwarfismista eli kasvuhäiriöstä. Kasvuhäiriön takia Vuk on jäänyt kooltaan aivan kääpiöksi ja pentuturkin tilalle ei ole kasvanut lainkaan aikuisen koiran karvaa. Nämä ovat tyypillisiä dwarfismin tuntomerkkejä. Kasvuhäiriöistä kärsivillä koirilla on yleensä myös alentunut vastutstuskyky sekä munuaisongelmia, eikä niiden elinajanodote ole kovin pitkä, yleensä vain muutamia vuosia.

Vuk on vielä nuori poika ja voi tällä hetkellä hyvin, mutta tulevaisuudessa tilanne tulee olemaan aivan eri. Vuk tulee mitä luultavimmin tarvitsemaan lääkitystä ja erikoisruokavaliota ja niistäkin huolimatta poika tulee todennäköisesti menehtymään normaalia nuorempana.

Vukista päätettiin tehdä kummikoira, jotta pojalle voidaan tarjota Suomessa elämisen arvoinen elämä, vaikka se jäisikin lyhyeksi. Vukille on jo loppuelämän hoitokoti tiedossa, mutta jotta poika voidaan tuoda Suomeen, pitää olla kerättynä jonkinmoinen rahasto pojan tulevia eläinlääkärikuluja varten.

Jos haluat olla mukana auttamassa pientä Vuk-poikaa pääsemään Suomeen ikiomaan kotiin saamaan hoitoa ja rakkautta, voit ryhtyä pojan kummiksi lahjoittamalla vapaavalintaisen summan lahjoitustilillemme. Muistathan lähettää meille myös yhteystietosi, niin saat jatkossa Vukin kuumisia sähköpostiisi.

Kummit saavat kummikoiransa kuulumisia sähköpostitse noin neljä kertaa vuodessa. 

Lisätiedot kummitoiminnasta: susanna.kankaanpää@viipurinkoirat.fi