Eettinen joululahja moninkertaistaa ilon

Viipurin koirien suositut eettiset joululahjat ovat tilattavissa. Valikoimassa on tänä vuonna 12 erilaista lahjaa, arvoltaan 5–200 euroa. Eettisen lahjan ostaja saa sähköisen kortin, jonka voi lähettää joulutervehdykseksi ystävälle sellaisenaan sähköpostilla, tai tulostettuna. Keräykseen voi toki osallistua muutenkin! Lahjasta riittää iloa niin sen saajalle, antajalle kuin koiria hoitaville työntekijöille ja vapaaehtoisille – ja ennen kaikkea tietysti koirille.

Hankimme joulukeräyksen tuotolla heti joulun jälkeen koiranruokaa, lääkkeitä, rokotteita ja juoma-astioita löytökoiratarhoille Viipuriin, Svetogorskiin ja Kamennogorskiin. Varoilla myös mahdollistetaan elintärkeitä sterilisaatioleikkauksia, ravitsevaa ruokaa hylätyille pennuille ja eläinlääkärikäyntejä pitkään kodittomina olleille sekä vanhuskoirille. Keräyksen avulla päästään myös antamaan pieniä ilon hetkiä ankeissa oloissa eläiville koirille. Olethan mukana auttamassa!

Eettiset joululahjat löydät verkkokaupastamme. Esimerkkejä lahjoista:


Tämä lahja pelastaa henkiä. Sen avulla yksi koditon koira saa rokotussuojan tarttuvia tauteja vastaan, jotka ovat pahimmillaan tappavia. Tämän eettisen lahjan arvo on 15 euroa.


Tämän lahjan avulla hankimme aliravituille ja huonoista oloista saapuneille pennuille ravitsevaa penturuokaa, joka auttaa niitä kasvamaan terveiksi ja vahvoiksi. Tämän eettisen lahjan arvo on 20 euroa.


Helpotusta hampaille -lahjan avulla yksi pitkään kodittomana ollut koira pääsee hammashoitoon ensimmäistä kertaa elämässään. Katkenneet ja kipeät hampaat, runsas hammaskivi ja ientulehdus heikentävät jo muutenkin kurjissa oloissa elävien koirien terveyttä ja elämänlaatua. Tämän eettisen lahjan arvo on 50 euroa.


Hylätyn pentueen pelastuspaketti sisältää ravinteikasta ruokaa, joka on elintärkeää aliravituille pennuille. Tämän eettisen lahjan arvo on 120 euroa.

Yhdistyksen rahankeräyslupa: RA/2020/903