Viipurin Koirat mukana tarhakoirien rokotustempauksessa Svetogorskissa
Toteutimme perjantaina 4.11.2022 hiukan erilaisen tarhareissun. Olimme lupautuneet auttamaan koirien rokottamisessa Elenan tarhalla Svetogorskissa. Paikalle tulisi virkaeläinlääkäri Leningrad oblastin eläintautien vastaisesta virastosta rokottamaan koiria rabiesta vastaan.
Semjon Tokarev rokottaa, Mira Masalin, Aino Arjas ja Taija Durante avustavat. Rokotusvuorossa Stella.
Oma roolimme avustajina oli tärkeä, sillä tarhalla on vain kaksi työntekijää yhden ollessa sairauslomalla. Osa koirista ei ole tottunut lainkaan käsittelyyn, joten edessä olisi haasteita. Työ sujui kuitenkin vauhdikkaasti. Viipurin yksikön apualaispäällikkö, eläinlääkäri Semjon Tokarev rokotti ja paikallinen, yksityisellä eläinklinikalla työskentelevä eläinlääkäri Natalia Penshina kirjasi. Viipurin Koirien väkeä oli paikalla neljä: kaksi pyydysti ja piteli koiria, yksi kantoi tarvikkeita ja yksi valokuvasi ja videoi.
Rokotusvuorossa Jack.
Aloitimme omassa adoptio-ohjelmassamme olevista koirista ja siirryimme sen jälkeen rokottamaan muita koiria aitaus kerrallaan. Rokottaminen sujui vauhdikkaasti, kun avustajia oli riittävästi, eikä aikaa kulunut turhaan odotteluun. Päivän saldoksi tuli 97 rokotettua koiraa, joka on noin puolet tarhan asukkaista. Työ jatkuu toisena päivänä.
Natalia kirjaa, Elena pitelee seuraavaa rokotettavaa. Rokotusvuorossa Maya ja Nika.
Tarhakoirien rokottaminen kuuluu alueella tehtävään raivotaudin vastaiseen työhön. Kaikkiaan Leningradin alueella rokotettiin vuonna 2021 45 000 koiraa verovaroin. Venäläisen rokotusohjelman mukaan koirat on rokotettava vuosittain. Rabikan-valmisteella suoritettu rokotus on tarjolla maksutta kaikille koirille ja kissoille, olivatpa nämä kodittomia tai omistettuja. (Lähde: Upravlenije veterinarii Leningradskoi oblasti)
Rokotuspäivän kansainvälinen tiimi.
Teksti: Aino Arjas
Kuvat: Ira Müller