Kummikoirat Mikko ja Corinna ovat poissa
Kummikoirat Mikko ja Corinna ovat poissa. Mikko ja Corinna nukkuivat ikiunille rauhallisesti ja lempeästi kotonaan, tutussa ja turvallisessa paikassa. Mikko omassa sohvannurkassaan ja Corinna lempipaikassaan sängyssä tutut ihmiset vierellään.
Vanhuskummikoira Mikko.
Mikko oli jo vanha ja sairas koira, joka kuitenkin nautti vielä viimeisestä kesästään, auringosta omalla pihalla ja metsäretkistä koirakavereiden kanssa.
Kummikoira Corinna.
Corinnan jalat olivat huonot syntymästä saakka, mutta kotihoitajan hyvässä hoidossa Corinna sai lisäaikaa useita vuosia, oman kodin, rakkaan perheen ja koirakaverit. Lopulta jalat tulivat niin kivuliaiksi, että oli aika päästää Corinna pois.
Kummallakaan näistä koirista ei ollut mahdollisuutta päästä tarhalta kotiin ilman kummeja ja muita lahjoittajia. Tuhannet kiitokset avusta ja siitä, että avullanne sekä Mikko että Corinna pääsivät Suomeen ja saivat täällä ollessaan kaiken tarvitsemansa eläinlääkärihoidon ja lääkityksen. Lämmin kiitos kotihoitajalle kummikoiriemme rakastavasta ja hyvästä hoidosta ja heille kodin antamisesta.
Kuvat: Vilma Kämäräinen