Jokainen päivä on rabieksen vastainen päivä

Tänään, 28.9., vietetään maailman rabiespäivää. Tänä vuonna sen teemana on One health. Termillä viitataan ajatukseen, että ihmisten ja eläinten terveys sekä ympäristö ovat kaikki sidoksissa toisiinsa.

Viipurin Koirat ry:n toiminnassa jokainen päivä on rabiespäivä. Oma panoksemme on osallistua rabieksentorjuntaan Suomen välittömässä läheisyydessä, itärajan tuntumassa. Koirien rokottaminen, irtokoirien kiinniottaminen ja sijoittaminen koiratarhoille sekä koirapopulaatioiden hallinta sterilointien kautta ovat kaikki ennaltaehkäisevää rabieksen vastaista työtä. Toiminta on täysin riippuvaista lahjoituksista ja niiden avulla myös muut suomalaiset voivat osallistua ehkäisemään tauteja ja koirien kärsimystä.

Omalla toiminta-alueellamme Leningradin alueen Viipurin piirissä on rabieksen suhteen hyvä tilanne. Tautia on todettu viimeisen 30 vuoden aikana vain kerran, luonnonvaraisella ketulla. Torjuntatyötä on kuitenkin tehtävä jatkuvasti, sillä tilanne ei ole muualla Venäjällä yhtä hyvä. Rokotesyöttejä levitetään maastoon ja lemmikki- sekä tuotantoeläimiä rokotetaan viranomaisten toimesta maksutta. Tautia esiintyy Venäjällä pääasiassa kettu- ja supikoirapopulaatioissa.

Etsimme Viipurin seudun kodittomille koirille koteja Suomesta. Rabieksen suhteen noudatamme Responsible rescue -toimijoiden yhteistä ohjeistusta, joka on lainsäädäntöä tiukempi. Jokainen koira rokotetaan vähintään kahdesti rabieksen varalta ennen Suomeen tuloa. Yhdistyksemme on tällä hetkellä ainoa suomalainen yhdistys, joka varmistaa jokaiselta koiralta rokotteiden tehon tutkituttamalla rabiesvasta-ainetason ennen niiden tuloa Suomeen.

Lähteet: Global Alliance for Rabies Control

<