SpayDay 2022 -tempaus Viipurissa

Helmikuun viimeisenä tiistaina vietetään kansainvälistä SpayDay-päivää. Sen tarkoituksena on jakaa tietoa sterilisointien tärkeydestä kissa- ja koirapopulaation hallinnassa ja kannustaa ihmisiä leikkauttamaan eläimensä. Samalla tarkoituksena on innostaa eläinlääkäreitä ja vapaaehtoisia järjestämään leikkaustempauksia joko ilmaiseksi tai tarvikekuluja vastaan. Ideana on, että kuka tahansa voi tuoda joko oman lemmikkinsä tai kodittoman eläimen leikattavaksi maksutta.

Venäjällä SpayDay -kampanja toteutuu nyt kahdeksatta kertaa. Omat kumppanimme osallistuvat tähän tärkeään teemapäivään järjestämällä 2-päiväisen #SpayDogVbg-tempauksen Viipurin keskustassa. Mukana ovat eläinlääkärit Snezhanna Valeeva Dom Hvostikov -tarhalta ja Julia Mane Aurika-klinikalta sekä vapaaehtoisia avustajia. Viipurin Koirien rooli on auttaa viestinnässä ja mahdollistaa tempaus taloudellisesti, kun paikalliset tekevät varsinaisen työn. Maksamme kaikki lääke- ja tarvikekulut. Toivomme, että Suomesta löytyy tukea tälle tärkeälle työlle, joka auttaa ennaltaehkäisemään ei-toivottujen pentujen syntymistä ja siitä seuraavaa kärsimystä.

Tempauspäivät ovat tärkeitä, sillä tulotaso on Viipurin seudulla matala. Monella koiran- tai kissanomistajalla ei yksinkertaisesti ole varaa leikkauttaa koiraansa tai kissaansa. Alueella on myös paljon kodittomia eläimiä ja jatkuvat uusien ei-toivottujen pentujen syntymät ja hylkäämiset pitävät ongelmaa yllä. Ongelman laajuus käy ilmi myös siitä, että yli 70 % Suomeen vuonna 2021 adoptoiduista koirista oli ei-toivottuina syntyneitä pentuja. SpayDayn ja vastaavien tempausten toivotaan vaikuttavan ihmisten asenteisiin ja sterilisointien yleistymiseen.

Yhden sterilisaatioleikkauksen kulut ovat keskikokoisella narttukoiralla noin 40 euroa. Työ jatkuu myös tempauspäivien ulkopuolella ja Viipurin Koirien tavoite onkin kerätä varat yhteensä 100 koiran tai kissan leikkaamiseen. Perinteisten lahjoitustapojen lisäksi tarjolla on sterilisointidiplomi, jonka voi antaa lahjaksi, laittaa seinälle tai vaikka julkaista somessa! Diplomi sopii esimerkiksi vastuulliselle yritykselle, joka haluaa osallistua ennaltaehkäisevään eläinsuojelutyöhön. Olethan mukana! 

Lahjoita

 

Lisätiedot:
Aino Arjas
aino.arjas@viipurinkoirat.fi