Listik

SUOMESSA
Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: kasvaa suureksi keskikokoiseksi
Syntymäaika: 12/2018

5.8.2019
Listik kävi kastroitavana.

17.7.2019
Katso komean Listikin videoterveiset kotihoidosta:

Viipurin koirat - Listik kotihoidossa 16.7.2019

8.7.2019
Hurmaava Listik on reipas lenkkeilykaveri. Koirapuistossa leikkiminen ja juokseminen ovat myös mieluisia asioita.

Listikistä on kasvamassa komean kokoinen koira. Tällä hurmurilla säkäkorkeus keikkuu toistaiseksi 60 cm tietämillä. Luonteeltaan Listik vaikuttaa rennolta ja sopeutuvaiselta. Vieraat ihmiset otetaan avoimesti ja ystävällisesti vastaan. Listik on vielä nuori ja pentumaisia hepulikohtauksia ja muitakin nuoren pojan kotkotuksia ilmenee. Taustalla on kuitenkin havaittavissa rauhallisen oloista perusluonnetta Listikin tarkkaillessa tyynesti maailmaa ja jaksaessa malttia vaativissa tehtävissä. 

Kuukauden päivät Suomessa olleen Listikin tassuun on ehtinyt tarttua jo monia kotikoirantaitoja. Sisäsiisteys on hienolla mallilla. Lenkkeily on sujuvaa vaikkakin vaatii vielä pientä hienosäätöä. Yksinolemista vielä harjoitellaan. Listik on tottunut tarhalla sekä kotihoidossa koiraseuraan, joten uuden kodin tuleekin olla valmis panostamaan asteittain etenevään sekä rauhalliseen opastamiseen yksinolemisessa. Seurallinen Listik ilahtuisi varmasti koirakaverista tulevassa kodissaan, mutta se ei kuitenkaan ole välttämätöntä.

Reipas Listik etsii kotia niin kaupungista kuin maaltakin. Koti voisi sijaita useimmissa asuinmuodoissa. Ainoaksi koiraksi kerrostaloon Listik ei kuitenkaan halua muuttaa. Häntä heiluen adoptiohakemuksia ja pk-seudulla tapaamista odotellen, Listik.

Listikin yhteyshenkilönä toimii Arja.

31.5.2019
Listik matkusti hoitopaikkaan opettelemaan kotikoiran elämää ja on tavattavissa pk-seudulla.

10.5.2019
Kaikki Listikiltä testatut vektorivälitteiset taudit olivat negatiivisia. 

Listikiltä testattiin anaplasmoosi, erlichioosi, borrelioosi, sydänmato (Dirofilaria immitis) ja Dirofilaria repens, babesioosi ja leishmanioosi. Viipurin Koirat testautti myös Listikiltä rabiesvasta-ainetason ja se ylitti tarvittavan 0.5 IU/ml, joka suojaa koiraa tartunnalta.

20.4.2019
Reipas ja ihastuttava Listik pääsi näyttämään taitojaan hihnassa ja sehän sujui todella mallikkaasti!

Viipurin koirat - Listik 15.4.2019

7.4.2019
Listik on varsin mukavanoloinen, ihmisrakas ja viehättävä pentu, joka löytyi viipurilaisesta Monrepos-puistosta aitaan sidottuna.

Puiston vartija löysi Listikin, joka oli ilmeisesti tarkoituksella sinne hylätty. Iloisen ja ihmisrakkaan Listikin tie kävi kaikeksi onneksi kuitenkin Olgan luokse, missä Listik toivoo nyt pienet tassunvarpaat ristissä odottaen oman, ihanan kodin löytyvän Suomesta. 

Listik on kovin luottavainen ja reipas pentu, joka jolkottaa iloisesti vieraita vastaan. Se ei epäröi tulla vieraiden rapsuteltavaksi vaan on samantien vieressä nauttimassa rapsutuksista onnensa kukkuloilla. Listikillä on muutenkin kovin kauniit seurustelutavat pennuksi. Se istuu nätisti vieressä siliteltävänä eikä riehu ympärillä hampaat kiinni hihoissa tai lahkeissa. Listik puikkelehtii sujuvasti isojen koirien vanavedessä Olgan pihalla ja tulee hienosti toimeen suuressa laumassa. Vaikka silloin tällöin jostain suunnasta kuuluu rähinää, Listik ei lähde niihin mukaan vaan keskittyy mieluummin mukavempiin asioihin, kuten pihan tonkimiseen ja vieraiden kanssa seurusteluun. Listik on ainakin toistaiseksi tarhaoloissa hiljainen poika.

Vaikuttaa siltä, että Listikistä on kasvamassa aika hurmuri. Ihana ja suloinen pentu, mutta ennen kaikkea luonteeltaan. Listikin menneisyydestä ei ole tarkempaa tietoa, mutta hyvässä kunnossa löydetty ja mitä ihmisrakkaimmalla luonteella varustettu Listik tuskin nyt kamalan huonolla hoidolla on aiemmassa elämässään ollut. Listik muuttaisi mielellään sellaisen ihmisen luokse, joka ymmärtää, että pojalla saattaa olla vielä paljon opittavaa kotikoiran perustaidoista. Etsinnässä onkin ihminen, jolla on aikaa ja motivaatiota Listikin sopeuttamiseen. Reipas Listik voisi soveltua monenlaiseen ympäristöön aina maaseudulta kaupunkiin.

Viipurin koirat - Listik 2.4.2019

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.