Mirtha

Sukupuoli: narttu
Koko: pienehkö keskikokoinen
Syntymäaika: 2015

25.1.2017
Pieni ja siro Mirtha on hiukan ujonpuoleinen tyttö, mutta iloisesti pörrää jaloissa saadessaan ihmisvieraita luokseen. Ohutturkkinen Mirtha haluaisi pikaisesti päästä omaan, lämpimään kotiin!

Mirtha on asunut Irinan tarhalla loppuvuodesta 2015. Alkuun Mirtha oli hyvin varovainen uusien ihmisten suhteen eikä oikein uskaltautunut tekemään lähempää tuttavuutta. Se katseli kauempaa kun muut juoksivat hakemaan rapsutuksia ja herkkuja, mutta kun rohkeus ei riittänyt niin mitään ei ikinä jäänyt Mirthalle. Kuukausien vieriessä suurin varovaisuus on kuitenkin karissut pois, ja nykyään Mirtha juoksee häntä heiluen ottamaan vieraat vastaan. Omaehtoisesti se ei vielä syliin kiipeä, mutta pyörii iloisena jaloissa ja antaa rapsutella itseään. Välillä tyttö saattaa säikähtää ja ottaa takapakkia, mutta tulee hetken kuluttua uudelleen lähelle. Mirtha antaa nätisti käsitellä itseään, vaikka sylissä istuminen onkin vähän jännittävää puuhaa.

Mirtha on arvioitu noin 2-vuotiaaksi. Kooltaan se on siro ja varmastikin alle 50 cm. Mirtha jakaa saman aitauksen usean muun aikuisen koiran kanssa, ja sekalaiseen koiralaumaan on kuulunut kuukausien varrella niin narttuja kuin uroksiakin. Mirtha vaikuttaa sopuisalta tytöltä ja on tullut hyvin juttuun kaikkien kanssa.

Koska Mirtha on kuitenkin vähän varovainen tyttö, etsii se kotia jossa aikaa ja ymmärrystä riittää ujolle koiralle. Reipas koirakaveri antamassa tukea ja mallia kotikoiran elämästä olisi Mirthalle varmasti mieluinen. Tiedossa ei ole, onko Mirtha saanut joskus asua kodissa. Kukaan ei välttämättä ole opettanut sille kunnolla, mitä tarkoittaa sisäsiisteys tai kuinka kulkea nätisti hihnassa. Niinpä uuden omistajan onkin hyvä varautua siihen, että alkuun Mirthan kanssa on lähdettävä harjoittelemaan asioita alusta alkaen. Tarhaoloissa Mirtha on kohtuu rauhallinen tyttö, mutta omaan kotiin pääsyn ja rohkaistumisen myötä iloa ja energiaa voi löytyä lisää. Mirtha ei myöskään turhia hauku vaan on aika hiljainen neito.

Mirtha saapui Irinan tarhalle syksyllä 2015. Se kuului ylikuormittuneelta Lipetskin tarhalta saapuneeseen koirajoukkoon, joille Irina tarjosi suojan. Eteläisen alkuperän vuoksi Mirthalle on teetetty Viipurissa Snap 4Dx plus -tautitesti, johon sisältyi seuraavat testit: sydänmato, erlichia canis & erlichia ewingii, borrelioosi ja anaplasma phagocytophilum & anaplasma platys. Testit olivat puhtaat ja Mirtha onkin valmis valloittamaan Suomen ja suomalaisten sydämet.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.