Adoptiokoirien kulukorvaus nousee

Viipurin Koirat ry:n adoptioiden kulukorvaus nousee 1.5.2020 alkaen 540 euroon. Nosto johtuu rabiesvasta-ainetutkimuksesta, joka toteutetaan kaikille koirille ennen Suomeen tuloa. Hinnanmuutos koskee niitä koiria, joiden adoptioprosessi on käynnistynyt 1.5. tai sen jälkeen. 

Viipurin Koirat ry on toteuttanut koirille rabiesvasta-ainetutkimuksia kesästä 2018 alkaen ensin omalla kustannuksellaan ja myöhemmin niin, että tutkimuksen osuus oli adoptioperheille vapaaehtoinen. Nyt noin 100 euroa maksavan tutkimuksen hinnasta tulee kiinteä osa Viipurista adoptoitavan koiran kulukorvausta. Kodinvaihtajien ja erityisadoptiokoirien kulukorvaukset ovat alennettuja.

Mitä kulukorvaus pitää sisällään?

Hinta saattaa tuntua suurelta, mutta se kattaa rabiesvasta-ainetestin lisäksi 8 vektorivälitteisen taudin testiä, rajaeläinlääkinnällisen tarkastuksen todistuksineen sekä koiran mukana annettavat matolääkkeet, probiootin ja shampoon. Lisäksi kulukorvauksella katetaan tarhalla aiheutuneita kuluja, kuten rokotukset, loishäädöt, ruoka, eläinlääkärikulut ja aikuisten koirien kohdalla myös steriloinnit.

Kulukorvauksella katetaan:

  • Koiran siruttaminen ja sirun rekisteröinti Suomessa Turvasiru-järjestelmään 
  • Koiran rokottaminen vähintään kahdesti rabiesta vastaan
  • Koiran rokottaminen vähintään kahdesti yhdistelmärokotteella, johon sisältyvät seuraavat komponentit:
    • Tarttuva maksatulehdus
    • Penikkatauti
    • Parvovirus
    • Kennelyskä
    • Leptospiroosi
  • Rokotusvihko (vrt. lemmikkipassi)
  • Säännöllinen sisäloishäätö koko tarha-ajalta ja muut tarvittavat lääkitykset
  • Vektorivälitteisten tautien testaaminen ja todistus (noin 60 €)
    • anaplasmoosi
    • babesioosi
    • ehrlichia
    • sydänmato (Dirofilaria immitis)
    • ihomato (Dirofilaria repens) 
    • leishmania
    • hepatozoonoosi (Hepatozoon canis) 
    • hemoplasmoosi (Mycomplasma haemocanis)  
  • Rabiesrokotevasta-aineiden määritys Ruotsin SVA:ssa (105,85 €)
  • Sterilointi/kastraatio (aikuiset koirat)
  • Loishäädöt ennen maahantuontia (noin 15 €)
    • Pratsikvanteli-lääkitys ekinokokkia vastaan 1–5 vrk ennen Suomeen matkustamista
    • Ulkoloishäätö 1–5 vrk ennen Suomeen matkustamista
  • Kuljetus maanteitse Viipurista Sipooseen
  • Venäläisen virkaeläinlääkärin laatima terveystodistus
  • Ruokaviraston rajaeläinlääkärin suorittama eläinlääkinnällinen rajatarkastus, jossa tarkastetaan tuontiehtojen täyttyminen sekä rekisteröidään tiedot TRACES NT –järjestelmään (142 €)
  • Koiran mukaan annettava “luovutuspussi” (arvo noin 70 €), joka sisältää:
    • Axilur-lääkekuuri (5 vrk) sisäloisten häätöön koiran painokilojen mukaan
    • pratsikvanteli-sisäloislääke (kerta-annos) koiran painokilojen mukaan
    • Canius Plus -probioottivalmiste suoliston hyvinvoinnin tukemiseksi
    • desinfioiva shampoo koiran ensimmäisiä pesuja varten

 

Lisätiedot: aino.arjas@viipurinkoirat.fi