Hätä käpälässä -keräys

Sekä Suomi että Venäjä ovat poikkeustilassa Covid-19 -pandemian vuoksi. Kun rajat ovat kiinni, ei yhdistyksen väki pääse toimittamaan tarhoille lahjoituksena saatua ruoka-apua. Kaikki ruoka on nyt ostettava Venäjältä. Meillä on valtava huoli ruoan ja varojen riittävyydestä. 



Keskitymme keräystoiminnassa tällä hetkellä kaikkein tärkeimpään: että koirat saisivat edelleen syödäkseen ja että niiden hoitajien toimeentulo olisi turvattu. Ruuat ja vesi on jaettava ja aitaukset siivottava päivittäin riippumatta poikkeusoloista. Kunpa kaikki hoitajat vain pysyisivät terveinä! Viipurin Koirat ry avustaa kolmea koiratarhaa ja yhtä minishelteriä. Koiria näillä on yhteensä noin 500 ja työntekijöitä 11. Tarhoilla ollaan täysin riippuvaisia suomalaisavusta.

Koirat eivät tiedä mitään epidemiasta, Aasian villieläintoreista, suljetuista rajoista tai ulkonaliikkumiskielloista. Parhaassa tapauksessa niiden elämä jatkuu niin kuin ennenkin, odotellen päivän huippuhetkiä, eli ruokaa ja ihmisen seurassa vietettyä aikaa. Pahimmassa tapauksessa myös niillä on edessä poikkeustila ja nälänhätä. Eihän anneta sen tapahtua.

Auta.

Voit lahjoittaa näillä tavoilla:

  • Facebookin lahjoitustoiminnon kautta
  • Tilisiirto: FI74 1394 3500 1553 91 (viite: 1025)
  • MobilePay: 95577
  • PayPal: info@viipurinkoirat.fi

Myös ruokaa ja tarvikkeita voi edelleen lahjoittaa. Osan lahjoitusruuasta ohjaamme sijaiskodeissa oleville koirille sekä pandemian vuoksi taloudellisessa tai terveydellisessä ahdingossa oleville viipurilaiskoirien perheille.

Viipurin Koirat ry:n rahankeräyslupa RA/2018/646 on voimassa 05.07.2018-31.07.2020 koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Luvan on myöntänyt Poliisihallitus 5.7.2018. Kerätyt varat käytetään Viipurin seudun kodittomien koirien ja kissojen hyväksi.