Aura
Sukupuoli: narttu
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 4/2024
Sijainti: Elenan tarha, Svetogorsk
10.10.2024
Ankeista olosuhteista huolimatta Aura on pysynyt iloisena tyttönä. Sitä Elena kuvailee kolmikon reippaimmaksi pennuksi.
Aura, sen sisarukset ja Nancy-emo saatiin kiinni toukokuun alussa. Ne ovat peräisin Käkisalmesta, missä ne elelivät metsikön laitamilla. Elena tiesi kurjassa kunnossa elävän emon ja sitä oli yritetty saada kiinni jo pidempään. Sen pentuja oli onnistuttu nappaamaan aiemmin kiinni, mutta kun Elenaa viimein keväällä onnisti, ei Nancy ollut enää yksin. Siitä oli jälleen tullut äiti, tällä kerta yhdeksälle pienelle parrakkaalle pennulle.
Rauhoitettu Nancy matkasi Elenan auton takapenkillä pikkuruisten ihmettelevien pentujen katsellessa maisemia kahdesta pahvilaatikosta. Rokottomattomia pentuja ei voinut tietenkään viedä tarhalle, joten koko koirapesue suuntasi Elenan kotiin. Pieneen kerrostaloyksiöön.
Valitettavasti Nancyn kaikki pennut eivät selviytyneet. Yhdeksästä pennusta henkiin jäi ainoastaan kolme. Tyttö Aura sekä pojat Kuisma ja Papu. Ne siirtyivät jossakin kohtaa asumaan tarhalle, missä elo pienessä aitauksessa jatkuu päivästä toiseen samanlaisena.
Elenan tarhan tilanne on surkea. Maailmantilanne nykyisellään ei juurikaan mahdollista avun saattamista tarhoille. Pystymme huolehtimaan enää ruoka-avusta, josta siitäkin olemme joutuneet supistamaan. Elenalla on apunaan vain kaksi työntekijää. Kolmistaan he tekevät parhaansa hylättyjen, yli 200 koiran eteen, mutta tilanne on raskas ja kenties jollain aikavälillä muuttuu täysin kestämättömäksi.
Emme ole päässeet pian vuoteen itse käymään rajan takana, joten luonnollisestikaan emme ole päässeet tapaamaan Auraa ja sen sisaruksia tarhalla. Tiedämme kuitenkin, ettei näistä pennuista ole ainoiksi koiriksi vilkkaaseen kaupunkiin. Ne ovat syntyneet aralle emokoiralle metsikön liepeille. Onnekseen ne saivat asua jonkin aikaa Elenalla kotona, mutta niiden sosiaalistuminen on jäänyt heikoksi. Ne ovat tavanneet elämänsä aikana vain joitakin ihmisiä, ne eivät ole tottuneet kävelemään hihnassa eivätkä ne ole nähneet elämässään kovin paljon muuta maailmaa kuin pienen aitauksen.
Sisarukset ovat kuitenkin tuttuja ihmisiä kohtaan hyvin seurallisia ja iloisia. Pienet hännät vispaavat armottomasti kun ne kuulevat tutun äänen lähestyvän aitausta eikä ilolla silloin ole rajoja.
Elena on kuvauttanut pennut tarhan ulkopuolella ja se retki on ollut pentujen ensimmäinen - ja todennäköisesti viimeinen - hihnakävely. Jonossa on jatkuvasti koiria, jotka odottavat pääsevänsä kuvatuksia tarhan ulkopuolella ja siihen Elenalla on heikosti aikaa.
Samalta seudulta on löydetty aiemminkin samannäköisiä partanaamoja, joista moni asuu jo omassa kodissaan Suomessa tai odottaa sijaiskodissa oman kodin löytymistä. Nancy ja sen pennut saattavat olla näille jotain sukua, sitä kukaan ei tiedä. Kaikki aremmatkin samoista lähtökohdista Suomeen muuttaneet pennut ovat reipastuneet omassa kodissa hienosti, joten onhan näillä reippaammillakin toivoa. Pärjätäkseen ne tarvitsevat kuitenkin oikeanlaisen ympäristön ja koirakaverin. Etsinnässä on siis rauhallinen seutu ja pitkämielisellä sekä ymmärtäväisellä asenteella varustettu ihminen.
Vaikka Aura ei ole valmis matkustamaan Suomeen vielä lähiaikoina (pakollinen rabiesvasta-ainetestaus astui voimaan 16.9.2024, jonka jälkeen 3 kuukauden odotusaika ennen EU-alueelle matkustamista), toivoisimme kovasti, että kun lähtölupa vihdoin tulee, olisi täällä oma koti valmiina tyttöä odottamassa.
Viipurin koirat - Aura 5-9/2024
Aura sterilisoidaan ja tautitestataan 8 vektorivälitteisen taudin varalta ennen Suomeen tuloa ja sen tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Sen kodinetsintää hoitaa Viipurin Koirat ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 22917870.
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.