Delta
Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: kasvaa keskikokoiseksi (nyt 21,5 kg)
Syntymäaika: 3/2023
Tautitestattu: 9/2023
Sijainti: Vantaa, Suomi
2.12.2023
Delta on varsinainen metsien tyttö! Se rakastaa talvea, lunta ja pitkiä metsälenkkejä, ja se lähtee mielellään tutkimaan uusia polkuja.
Deltan kunto on alkanut kasvaa ja sen mielestä metsälenkkeily on parasta puuhaa. Jonkin verran Deltassa on pientä itsenäisyyttä havaittavissa ja aika usein sen kanssa saa neuvotella siitä, siitä mennäänkö taluttajan vai Deltan haluamaan suuntaan. Delta kun haluaisi aina tutkia uusia reittejä ja paikkoja, ja sen kanssa onkin lähimetsästä löytynyt ihan uusia ulottuvuuksia.
Kaikki vastaantulevat ihmiset aiheuttavat Deltassa edelleen pelkoa. Kotioloissa hoitopaikan mies on edelleen pelottava, mutta ulkona miestä ei enää juurikaan pelätä. Delta on alkanut vähän haukkua ja vahtia sisällä, jos ulkoa kuuluu sen mielestä epäilyttäviä ääniä.
Koska Delta jännittää edelleen monia asioita, etsii se ymmärtäväistä omistajaa ja kotia, jossa olisi koirakaveri odottamassa. Asuinympäristön on syytä olla rauhallinen ja metsien lähellä, jotta Delta pääsee harrastamaan mielipuuhaansa metsissä vaeltelua.
10.11.2023
Delta on reipastunut huimasti! Se on elämäniloinen pentu, joka rakastaa hepulointia ja metsälenkkejä.
Delta pääsi säikähtämään ensimmäisinä päivinä naapuripihan haukkuvaa koiraa, mutta nyt Delta alkaa olla toipunut pelottavasta kohtaamisesta ja ulos lähteminen sujuu koko ajan paremmin. Delta tulee itse eteiseen ja antaa pukea valjaat, kunhan sen tekee luottoihminen. Pihassa se hetken tarkkailee ympäristöä, mutta on nopeasti valmis jo siirtymään metsään.
Delta todellakin rakastaa metsässä olemista. Siellä siltä löytyy vauhtia sekä voimaa. Deltan mielestä polkuja pitkin kulkeminen on aika tylsää ja vähän väliä se syöksähteleekin innoissaan metsän puolella. Erityisesti korkeat paikat vetää Deltaa puoleensa ja se haluaa kiivetä jokaiselle kalliolle, mäelle ja kivelle. Sinne Delta sitten pysähtyy tarkkailemaan ympäristöä. Paitsi joskus se sitten tömähtää maahan, kun ei olekaan ihan sellainen ketterä vuorikauris mitä kuvittelee olevansa. Myös kaikki tarpeet se haluaa tehdä mahdollisimman syvälle metsään eikä missään nimessä polulle.
Viipurin koirat - Delta kotihoidossa 11/2023
28.10.2023
Herkkä kaunotar Delta on ollut viikon kotihoidossa ja reipastunut jo selvästi. Delta on vielä ujo tyttö, mutta kuitenkin utelias ja omiin ihmisiinsä kovasti kiintyvä.
Edelleen lähestyvät ihmiset ja koskeminen vähän jännittävät Deltaa, mutta samalla se on myös jo oppinut nauttimaan rapsutuksista ja ilahtuu kovasti aina nähdessään tutut ihmiset. Äkkinäisiä liikkeitä Delta säikähtää vielä helposti ja niitä tilanteita sattuukin lapsiperheessä. Muuten Delta tulee kuitenkin hyvin juttuun lapsenkin kanssa ja huolestuu, jos tämä ulkoillessa jää liian kauas. Delta tuleekin todennäköisesti kiintymään hyvin vahvasti omiin ihmisiinsä. Kotiin jäämisessä toisen koiran kanssa ei ole ollut mitään ongelmia tähän mennessä.
Ulos lähtemisessä on ollut haasteita, sillä naapurin aidan takana räyhäävää koira säikäytti Deltan kerran iltalenkillä. Erityisesti pimeällä Delta jännittääkin nyt ulkoilua. Sisällä se on vielä innoissaan lähdössä ja valjaiden pukeminenkin jännittää sitä koko ajan vähemmän. Mutta heti oven takana Deltaa alkaa jännittämään ja se haluaisi palata sisälle.
Metsälenkit ovat kuitenkin Deltan mieleen, kunhan sinne asti päästään kävelemään. Metsässä se innostuu ajoittain vauhdikkaastikin hepuloimaan, välillä taas makoilee ja maistelee metsän antimia. Välillä sitä saattaakin taas jännittää ja pitää tulla ihan kantapäille kulkemaan. Parhaiten ulkoilu onnistuu, kun kaikki perheen ihmiset ovat mukana. Tällöin Delta on rennoin. Delta ei vedä remmissä muulloin kuin saadessaan juoksuhepulin tai säikähtäessään. Kova veto alkaa myös silloin, kun lähestytään kotia.
Ruoka maistuu Deltalle loistavasti ja sen maha on kestänyt hyvin kaikki muutokset ja lääkitykset. Herkut maistuvat myös ulkona, paitsi liian jännittävissä tilanteissa. Delta on lenkkeillyt tähän asti lähestulkoon vain metsässä, joten se on hyvin vähän nähnyt vastaantulijoita. Näissä tilanteissa se on jännittänyt, pysähtynyt ja katsellut, mutta ei ole yrittänyt paeta. Ohiajaviin autoihin se on alkanut jo tottua. Pienistä säikähdyksistä Delta palautuu nopeasti, kun se huomaa, ettei tilanne ollutkaan vaarallinen. Kuitenkin Delta vaikuttaa olevan melko pehmeä luonteeltaan ja ikävät tapahtumat jäävät sen mieleen herkästi.
Hoitoperheen kissaa Delta rakastaa kovasti ja vieraisiin koiriin pelokkaasti suhtautuva kissakin on lämmennyt Deltalle ennätysvauhdilla. Kissan spurttailutkaan eivät ole houkuttaneet Deltaa säntäämään sen perään. Hoitopaikan toisen koiran kanssa välit ovat kohteliaan neutraalit. Muita koiria Delta ei ole vielä tavannut.
Deltalla ei vaikuta olevan kovinkaan suurta tarvetta puolustaa resursseja, mutta omaa petiään saattaa kuitenkin puolustaa toiselta koiralta, etenkin jos tilanteeseen liittyy herkkuja. Delta on tähän mennessä ollut myös hyvin hiljainen tyttö (toisin kuin hoitopaikan toinen koira). Delta ei lähde mukaan toisen koiran haukkumiseen, mutta sitten kun Delta kokee tarvetta, osaa se kumauttaa ilmoille varsin uskottavan vahtihaukun.
Delta painaa tällä hetkellä 21,5 kg, mutta lihaksisto on vielä niin olematon, että kasvun myötä kiloja varmasti vielä satelee. Delta etsii kotia rauhallisesta ympäristöstä.
22.10.2023
Delta sai hoitopaikan Vantaalta ja pääsi matkustamaan Suomeen opettelemaan kotikoiran elämää.
Deltan yhteyshenkilönä toimii Tessa.
7.10.2023
Deltalle on luvassa hoitopaikka Suomesta! Delta valmistautui matkaan käymällä tautitesteissä.
Deltalta tutkittiin negatiivisiksi anaplasmoosi, babesioosi, ehrlichioosi, hepatozoonoosi, leishmanioosi sekä ihomato Dirofilaria repens ja sydänmato Dirofilaria immitis. Mycoplasma haemocanis oli Deltalla positiivinen.
Delta sterilisoitiin Viipurin Koirien tuella.
28.8.2023
Iloksemme Delta on reipastunut. Se hyppelehtii innoissaan vieraiden saapuessa eikä enää nökötä murheellisena aitauksen nurkassa.
Delta vaikuttaa pärjäävän hyvin suuressa pentulaumassa. Päivät ovat pitkäveteisiä vaikka onhan vierellä sentään monta leikkikaveria. Delta ilahtuu ikihyviksi saadessaan lelun, jota se kuskaa ja riepottelee onnessaan pitkin aitausta. Kippurahäntä heiluu kun tyttö loikkii ja suhahtaa vierestä milloin minnekin.
Delta pääsi viime tarhareissulla kokeilemaan hihnassa kulkemista. Tätä ennen vapaaehtoiset ovat kuskanneet sitä ulos muutaman kerran. Deltalle on siis kertynyt pari hassua kokemusta pikkupentuaikana hihnassa olemisesta tarhan ulkopuolella. Meno on pentumaista poukkoilua Deltan rynnistäessä pusikolta toiselle. Mielenkiintoisia hajuja on kamalasti ja hihnat menevät tuon tuostakin solmuun mukana olevan pentukaverin kanssa. Delta on kuitenkin yllättävän reipas ja utelias, ulkomaailma kiinnostaa kovasti. Vierellä kulkeva ja tarhan ulkopuolella asustava tyttökoira kiinnostaa myös kovasti Deltaa, ja tämä olisi oitis valmis leikkeihin.
Viipurin koirat - Delta & Theta kävelyllä 26.8.2023
Viipurin koirat - Delta 19.8.2023
3.8.2023
Arka Delta nojailee tiiliseinää vasten ja tarkkailee vieraita kulmiensa alta. Varovaisuudestaan huolimatta Deltassa on kuitenkin ripaus uteliaisuuttakin eikä se ole menetetty tapaus - vielä. Omaan kotiin pitäisi kuitekin päästä ripeästi.
Delta ja joukko useita muita pentuja saapui Snezhannan tarhalle toukokuussa Kamenkasta eli Kaukjärvenkylästä. Alueella toimii varuskunta ja löytökoiratoimijat tietävät, ettei siellä katsota hyvällä koiranpentuja. Pennut ja niiden oletettu emo korjattiin parempaan talteen. Arka emo kuitenkin palautettiin TNVR-ohjelman mukaisesti tutuille asuinsijoilleen steriloinnin jälkeen. Pari päivää myöhemmin samalta alueelta tuotiin vielä lisää pentuja, jotka saattavat olla edellisille sukua, tai sitten eivät.
Tapasimme Deltan ensimmäisen kerran kesäkuun puolivälissä. Reippaimpien pentujen hakiessa huomiota ja rapsutuksia, piti Delta vieraisiin välimatkaa ja nojaili varjossa tiiliseinää vasten. Delta ei haukkunut eikä vaikuttanut pelkäävän vieraita ihmisiä mitenkään paniikinomaisesti, mutta pysytteli silti sivussa. Sillä oli tilaisuus kömpiä sisälle koppiin piiloon katseilta, missä se kävikin välillä piipahtamassa, mutta palasi kuitenkin pian ihmisten ilmoille.
Kuutisen viikkoa myöhemmin tapaamme uudelleen. Delta on kasvanut ja pysynyt suunnilleen yhtä varovaisena kuin aiemminkin. Tosin, pientä rohkaistumista lienee tapahtunut, sillä nyt se jo uskaltaa välillä seisoskella vieressämme ja on selvästi aiempaa uteliaampi vieraiden suhteen. Kun varustamme aitauksen uusinta tulokasta valjaisiin ja hihnaan, jolkottaa Deltakin paikalle muiden pentujen kanssa seuraamaan tapahtumia. Paikalliset vapaaehtoiset ovat myös viettäneet pentujen kanssa aikaa, vieden niitä ulos ja totuttaneet hihnaan. Arkojen pentujen kanssa tosin ei ole muuta tehty kuin istuskeltu ja katseltu maisemia, mutta se on jo paljon se.
Reippaaksi Deltaa ei kuitenkaan voi vielä kutsua, ehei. Delta on varovainen, ihmisiin ja käsittelyyn tottumaton iso kaunokainen, jonka pitäisi päästä pois tarhaoloista heti ensimmäisen mahdollisuuden siihen koittaessa.
Deltan kaltaisella pennulla on heikot kodinsaantimahdollisuudet. Se tarvitsee erityisen ymmärtäväistä ja sitoutunutta ihmistä, joka tiedostaa, että Deltasta tuskin koskaan tulee sitä maailman reippainta koiraa ja se on vain hyväksyttävä. Sen sijaan omalle perheelleen ja tutuille ihmisille Delta näyttää itsestään varmasti ajan kanssa ihan eri puolen itsestään, kun ankea aitaus vaihtuu turvalliseen kotiympäristöön. Delta tarvitsee kodin hyvin rauhallisesta ympäristöstä eikä sitä luovuteta lapsiperheeseen eikä ainoaksi koiraksi. Aikuiskoti, missä odottaisi innokas ja kiva leikkikaveri, olisi Deltan mieleen.
Delta on jo valmis matkustamaan Suomeen, mikäli kutsu omaan kotiin tai hoitopaikkaan käy. Ennen Suomeen matkustamista Delta sterilisoidaan ja tautitestataan.
Viipurin koirat - Delta 28.7.2023
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.