Miira
Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: suuri
Syntymäaika: 2/2021
Sijainti: Elenan tarha, Svetogorsk
29.10.2024
Miira päätyi Elenan tarhalle alkukeväällä yhdessä Angara -nimisen nartun kanssa. Kaksikko on peräisin samasta kodista.
Miira ja Angara saapuivat maaliskuussa Elenan tarhalle Svetogorskiin. Ne ovat peräisin Kamennogorskin (ent. Antrea) lähettyviltä, joka sijaitsee noin 20 kilometrin päässä Suomen rajasta. Elena kertoo, että koirien omistaja joutui pitkäksi ajaksi telkien taa ja maatila sekä joukko koiria jäi ilman isäntää. Tilalla oli ollut useita koiria, joista puolet oli laumanvartijoita ja puolet itäeuroopanpaimenkoiria. Elenan mukaan koirat elivät jonkin aikaa tilalla keskenään, laumanvartijat ulkona ja paimenet rakennukseen suljettuina. Jossain vaiheessa Angara ja Miira olivat hypänneet ikkunan kautta ulos ja saaneet siinä rytäkässä pieniä haavoja kumpainenkin. Kunnollista ruokaa tai hoitoa niille ei pystytty tilalla enää isännän ja elättäjän poissaaolon vuoksi tarjoamaan ja kävi selväksi, että koirille oli löydettävä uudet kodit. Niinpä Angara ja Miira lähtivät lopulta Elenan mukaan ja jättivät edellisen elämänsä taakseen.
Sekä Angara että Miira ovat rodultaan itäeuroopanpaimenkoiria. Tytöt ovat todennäköisesti hoitaneet tilalla vahdin tehtäviä mutta niiden kanssa on myös harrastettu: Ainakin Angaran kanssa ollaan aikanaan käyty ahkerasti näytteilyissä ja sillä on useampi titteli muistona näiltä ajoilta. Myös Miiran kasvattajasta oli maininta Elenan näkemissä dokumenteissa, mutta tytöt eivät ole sukua keskenään.
Angara ja Miira sterilisoitiin ja rokotettiin niiden päädyttyä löytökoiratarhalle ja niiden haavat hoidettiin. Elenan mukaan Angara oli myös ontunut tarhalle tullessaan.
Miiralla on ikää noin 3-4 vuotta. Se on ystävällinen ja mukava tyttö, joka kulkee hihnassa nätisti hiljaisen tien varrella. Miira ja Angara asuvat samassa aitauksessa, mutta koska aitaukset Elenan tarhalla alkavat olla ratkeamispisteessä, on näidenkin tyttöjen aitaus yhdistynyt naapuriaitaukseen. Naapuriaitauksen kolmesta koirasta on nyt tullut osa tyttöjen laumaa ja kaikki tulevat keskenään hyvin toimeen. Aitauksessa asuu niin narttuja kuin uroksiakin.
Miira ja Angara pääsevät päivisin viettämään aikaa tarhan suurella keskipihalla, missä vilistää parhaimmillaan varmaan ainakin lähemmäs 30 koiraa. Tytöt tulevat hyvin toimeen muiden koirien kanssa eivätkä aloita tappeluita. Miiralla on tapana pysytellä hiukan lähempänä omaa aitaustaan, vaikka sillä olisi mahdollisuus lähteä pidemmällekin. Miira ilahtuu kovasti Elenan tapaamisesta pyyhältäen oitis luokse ja pyörähtelee hetken ympärillä häntä heiluen, kunnes rauhoittuu.
Miira suhtautuu hyvin ystävällisesti Elenaan, tämän aikuiseen poikaan Dimaan ja tarhan kolmanteen työntekijään, pienikokoiseen ja nuoreen naiseen nimeltä Vika. Vieraita Elenan tarhalla ei juuri käy.
Itäeuroopanpaimenkoira on vahvarakenteinen, saksanpaimenkoiraa kookkaampi koira. Voimakkaasti vahtiviettinen ja suurikokoinen rotu yhdistettynä tuntemattomaan menneisyyteen tarkoittaa, että näille koirille etsitään kokeneita omistajia, joilla on jo entuudestaan kokemusta vahtiviettisistä koirista sekä hyvä ymmärrys koirien käyttäytymisestä. Itäeuroopanpaimenkoiran rotukuvaukseen voi perehtyä tarkemmin rotuyhdistyksen sivuilla täällä.
Voi olla, ettei Miiralla ole kokemusta sisätiloissa asumisesta eikä se ole elänyt rauhallista kylää vilkkaammalla alueella. Tämän vuoksi Miira luovutetaan mieluiten maalaiskotiin, missä saisi mielellään olla aidattu piha. Miira pärjäisi luultavasti hyvin koirakaverin kanssa, mutta sitä voidaan harkita myös ainoaksi koiraksi. Miiraa ei luovuteta kaupunkiin eikä kerrostaloon.
Pakollinen rabiesvasta-ainetestaus astui voimaan 16.9.2024, jonka jälkeen on odotettava 3 kuukautta ennen EU-alueelle matkustamista. Miira toivoo kovasti, että kun lähtölupa koittaa, sitä odottaisi Suomessa ikioma koti.
Viipurin koirat - Miira 3 & 6/2024
Miira on sterilisoitu ja tautitestataan 8 vektorivälitteisen taudin varalta ennen Suomeen tuloa ja sen tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Sen kodinetsintää hoitaa Viipurin Koirat ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 22917870.
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.