Butus

Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: suuri
Syntymäaika: 2021-2022
Tautitestattu: 4/2025
Rabiesvasta-ainetetestattu: 1/2025

2.5.2025
Butus sai kodin Pohjois-Karjalasta. 

6.1.2025
Iloinen Butus sai tuoreen videon. Leikkisän oloinen poika vaikutta ilahtuvan kaikista tutuista ihmisistä, mutta varsinkin Elenan aikuinen poika Dima tuntuu olevan Butuksen mieleen.

Viipurin koirat - Butus 3.1.2025

5.9.2024
Butus kastroitiin.

16.7.2024
Tämä koira on melkoinen komistus! Vaikka ulkoinen olemus voi antaa rujon vaikutelman, Butus on ystävällinen ja hellyydenkipeä koirapoika.

Butus päätyi Elenan tarhalle tammikuussa 2024. Se seikkaili yksinään Svetogorskissa ja eksyneen oloisesta pojasta ilmaantui postauksia paikallisiin somekanaviin. Olihan kyseessä kuitenkin tavanomaista erikoisemman näköinen koira suurine korvineen ja näyttävine turkkeineen. Elenan onnistui lopulta paikallistaa poika, joka vaikutti siltä ettei tuntenut lainkaan ympäristöään ja ilahtui saadessaan luokseen ystävällisen ihmisen. Kuukaudet kuluivat, mutta kukaan kaivannut Butusta. Niinpä sillekin täytyy alkaa katselemaan kotia.

Butuksella ei ole ikää vielä paljon, arviolta jotain 2-3 vuoden väliltä. Voi hyvin olla, että se hylättiin tarkoituksella tai sitten se on lähtenyt omille teilleen ja päätynyt kauas kotoota. Koiria hylätään kodeistaan kuitenkin niin paljon, että omistajan ilmaantumista ei kannata enää jäädä odottelemaan. Elena kertoo Butuksen olevan reipas ja luottavainen poika, joka on suhtautunut hyvin ystävällisesti tarhalla pyöriviin ihmisiin. Niitä ei tosin montaa ole, mutta joukossa on Elenan parikymppinen poika Dima, jota Butus suorastaan rakastaa ja jonka kintereillä se tassuttaa herkeämättä.

Butus saa päivisin viettää aikaa vapaana tarhan suurella keskipihalla, missä se tulee muiden koirien, myös urosten kanssa, mainiosti toimeen. Yöt se viettää aitauksessa. Butus on tottunut kulkemaan hihnassa, mutta muut kotikoiran taidot voivat olla sille vieraampia.

Butus on vankkarakenteinen, iso molossityyppinen koira, jolla voi olla taipumusta oman kodin vartioimiseen. Vaikka se suhtautuisi oman perheen ihmisiin luottavaisesti, täytyy pitää mielessä, että kotiin saapuviin vieraisiin se ei välttämättä kotiuduttuaan enää suhtaudukaan yhtä suopeasti. Butus voisi olla sopiva valinta maalaiskotiin, missä se saisi ikioman pihan vahdittavaksi kunnollisella aidalla. Koirakaveri voisi ilahduttaa Butusta, mutta se sopeutunee myös ainoaksi koiraksi.

Pakollinen rabiesvasta-ainetestaus astui voimaan 16.9.2024, jonka jälkeen on odotettava 3 kuukautta ennen EU-alueelle matkustamista. Jos kaikki menee toivotusti, olisi Butus valmis matkustamaan Suomeen toukokuun alkupuolella. Toivottavasti sitä odottaisi silloin oma koti tai hoitopaikka.

Viipurin koirat - Butus 7/2024

Butus kastroidaan ja tautitestataan 8 vektorivälitteisen taudin varalta ennen Suomeen tuloa ja sen tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Sen kodinetsintää hoitaa Viipurin Koirat ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 22917870.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.