Magnit
Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: keskikokoinen (n. 55 cm, 23 kg)
Syntymäaika: 2017
Tautitestattu: 9/2024
Sijainti: Päijät-Häme, Suomi
22.9.2024
Magnitilla on takanaan viikko kotihoidossa, ja ihana harmaaparta on osoittautunut sydämet sulattavaksi kainalokaveriksi.
Magnitilla on selvästi joskus ollut oma koti ja ihmiset, niin vaivattomasti se on asettunut kotikoiran saappaisiin.
Magnitilla on hoitopaikassa seuranaan kolme narttukoiraa, ja yhteiselo tyttöjen kanssa on sujunut mukavasti. Ihmisen huomio on toki Magnitille erittäin tärkeä asia, mutta sen jakaminen ei ole aiheuttanut isompia tunnekuohuja. Magnit sopisi kuitenkin mainiosti myös kodin ainoaksi koiraksi ja silmäteräksi.
Yksinolot työpäivien ajan ovat sujuneet hyvin. Magnit jää vinkumaan hiukan perään mutta rauhoittuu nopeasti. Mitään tuhoja se ei ole tehnyt.
Kotona Magnitin lempipaikka on ehdottomasti sohvalla ihmisen kainalossa. Vuosien aikana kertynyttä läheisyys- ja rapsutusvajetta onkin ensimmäisen viikon aikana hartaudella paikkailtu. Tuntuukin taas surulliselta, miten pitkään näin ihmisrakas poika on joutunut tarhaoloissa sinnittelemään.
Ensimmäisten päivien hyperaktivisuuden jälkeen Magnit on ollut sisällä rauhallinen ja nukkunut yönsä hyvin. Myös sisäsiisteys alkaa olla hanskassa. Ruoka on maistunut ja vatsa ollut kunnossa.
Magnit ulkoilee mielellään, mutta sekä pihatarhasta että lenkiltä on aina kova kiire takaisin sisätiloihin. Nyt kun oma sohvapaikka vihdoin on järjestynyt, Magnit ei halua sen katoavan minnekään sillä aikaa kun itse on toisaalla.
Lenkeillä Magnit on kiinnostunut hajuista ja innostuessaan vetää jonkin verran. Hihnassa se kulkee nätisti, puksuttaen eteenpäin tasaisesti kuin pikku veturi.
Magnit on hoidossa maaseutumaisessa ympäristössä jossa on vain vähän liikennettä, eikä se ole säikähtänyt mitään ulkona näkemäänsä. Magnit on suhtautunut tapaamiinsa ihmisiin avoimesti ja ystävällisesti. Magnit ei juurikaan hauku, mutta saattaa yhtyä muiden koirien ilmoitusluontoiseen vahtihaukkuun.
Kävellessään Magnit ontuu satunnaisesti toista etujalkaansa, jonka tilanne olisi jossain vaiheessa varmasti syytä tarkastaa. Magnit on ihana vanhempi herra, joka etsii seniorivuosilleen koiran lämpöä ja läheisyyttä arvostavaa, omistautunutta perhettä. Se on avoin monenlaisille asumismuodoille, mutta kovin vilkkaaseen ympäristöön tai aktiivisen menoon ei seesteinen Magnit enää haikaile.
14.9.2024
Komea herrasmies Magnit löysi viimein hoitopaikan Suomesta! Magnit odottaa hakemuksia Päijät-Hämeessä.
11.9.2024
Magnitia odottaa Suomessa hoitopaikka!
Ennen Suomeen matkustamista Magnit kävi tautitesteissä. Kaikki tutkitut taudit olivat sillä negatiivisia.
Negatiivisia olivat anaplasmoosi, babesioosi, ehrlichioosi, hepatozoonoosi, leishmanioosi, Mycoplasma haemocanis, sydänmato Dirofilaria immitis sekä ihomato Dirofilaria repens.
10.2.2024
Voi ihana Magnit! Niin monta vuotta on pojalla jo mennyt hukkaan tarhalla, vaikka tämä ihmisrakas poika kuuluisi vain ja ainoastaan kotiin, oman ihmisen kainaloon.
Magnit päätyi Elenan tarhalle jo viisi vuotta sitten, vuonna 2019. Se oli löytynyt Viipurista läheltä Magnit-nimistä ostoskeskusta, joten ostoskeskus sai antaa tälle pojalle nimensä. Eipä Magnit silloin arvannut, että vuodet tarhalla tulevat venymään ja venymään.
Magnit ei ole kuitenkaan vuosien antanut viedä elämäniloa. Se on edelleen reipas, avoin ja ihmisrakas poika, joka lähtee hihnalenkille kuin vanha tekijä. Totuus kuitenkin on, että viiden vuoden aikana ne kerrat ovat harvassa, jolloin kenelläkään on ollut aikaa ottaa sitä aitauksestaan lenkille. Se on valitettavaa arkea yli sadan koiran koiratarhalla.
Magnitilla on mahtavan paksu turkki, joka tarhaoloissa on kuitenkin päässyt pahasti huopaantumaan. Aktiivimme yrittivät sitä kesällä hieman selvitellä, eikä poika laittanut asiaa lainkaan pahakseen. On kuitenkin selvää, että heti kotiin päästyään Magnit kaipaa trimmeriä, sillä tätä turkkia ei pelkällä kammalla saa selväksi. Ja jatkossa kampaa tulee näyttää pojalle säännöllisesti, ettei turkki pääse enää koskaan huopaantumaan.
Lenkillä Magnit kulki reippaasti ja innoissaan, pääsihän se taas pitkästä aikaa haistelemaan uusia hajuja ja katselemaan uusia maisemia. Kävellessä huomasimme, että se ontui hieman. Se jäi epäselväksi, että oliko kyse jostain ohimenevästä, vai onko Magnitilla kenties nivelrikkoa tai muuta kipua aiheuttaa vaivaa. Uuden omistajan tulee kuitenkin varautua eläinlääkärireissuun, sillä pojalla on sen verran ikää ja tarhavuosia takanaan, että perusteellinen tarkastus ja hammashoito ovat vähintään paikallaan.
Magnit menetti toisen korvalehtensä pään muutama vuosi sitten, kun se onnistui työntämään päänsä viereiseen aitaukseen. Jäljelle jäi vähän vajaa korvalehti, mutta se ei poikaa itseään haittaa mitenkään. Tällä hetkellä Magnit jakaa aitauksen tyttökoiran kanssa, ja uudessa kodissakin tyttökoira olisi mieluisa kaveri. Viereisessä aitauksessa oleville toisille pojille Magnit mielellään sanoo muutaman räyhäkkään kommentin. Reippaana poikana Magnit voi muuttaa kuitenkin myös ainoaksi koiraksi.
Jos Magnit voisi olla juuri sinun tuleva sydänystäväsi, mieti vielä kertaalleen se, millaista on opettaa pitkään tarhalla asunutta koiraa sisäsiistiksi, jäämään kotiin rauhassa yksin, olemaan varastelematta ruokaa ja tottumaan kaikkeen muuhun arkiseen. Jos nämä tuntuvat kuitenkin vain sopivilta haasteilta ja sinulla on tarjota Magnitille loppuelämän koti, odottaa poika innolla uutta elämäänsä!
Viipurin koirat - Magnit 15.6.2023
Magnit tautitestataan 8 vektorivälitteisen taudin varalta ennen Suomeen tuloa ja sen tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Sen kodinetsintää hoitaa Viipurin Koirat ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 22917870.
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.