Shadi
Sukupuoli: narttu
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 5/2024
Sijainti: Snezhannan tarha, Viipuri
1.11.2024
Pentueensa ainoa tyttö, valkoinen Shadi, on perinyt jostain mitä mainioimmat korvat. Shadilla olisi kovasti haluja tutustua uusiin asioihin vaikka alkuun ne sitä vähän jännittävätkin.
Kesäisenä aamuna ilmassa oli jälleen huolta ja murhetta. Joku oli hylännyt Snezhannan tarhan edustalle kuusi pikkuruista pentua. Toisiinsa käpertyneet karvapallerot nyhjöttivät puulaatikossa autuaan tietämättöminä minne ne olivat joutuneet.
Pentujen alkuperä saatiin tällä kertaa selvitettyä. Pentujen omistaja oli laittanut niistä kesäkuun alussa ilmoituksen sikäläiseen sosiaaliseen mediaan kuvien kera. Snezhanna tiesi omistajan ja koiran, joka oli pentujen emo. Hän oli jopa tarjoutunut sterilisoimaan pentujen emon aiemmin, johon omistaja ei ollut suostunut. Pennut eivät olleet kelvanneet kenellekään ja kesäkuun lopussa omistaja hylkäsi kuusikon tarhalle. Pennut ovat peräisin läheltä tarhaa Seleznevosta.
Pentueeseen kuuluu viisi poikaa ja yksi tyttö: Jaakko, Jan, Jigan, Jora, Jori ja Shadi.
Snezhannan mukaan pennut ovat hiukan varovaisia uusien asioiden äärellä, mutta kovin uteliaita ihmisten suhteen. Ne ovat syntyneet omistetulle kotikoiralle, mutta emme tiedä millaisissa olosuhteissa niiden varhainen pentuaika on kulunut. Tarhalla ne ovat joutuneet viettämään jo kolme kuukautta - eivätkä kuukaudet ankeissa oloissa valitettavasti vielä tähän lopu.
Shadi on katraan ainoa tyttö ja kooltaan pienin sisaruksista. Eihän tätä tyttöä voi hymyilemättä katsoa, kun sen hapsukkaat korvat ovat päättäneet asettua pään päälle myttyyn. Aika näyttää, mihin malliin korvat lopulta asettuvat. Shadi on veljiensä tavoin melko tottumaton käsittelyyn hihnakävelystä puhumattakaan, mutta suht reippaasti ja rennosti se silti juuri otti ensiaskeleet hihnassa tarhan ulkopuolella. Se oli kiinnostunut vapaana olevasta aikuisesta koirasta lähellään, ympäristön tutkimisesta ja ihmisen kanssa seurustelusta. Oman kodin löytyminen näin suloiselle tytölle tuskin ihan ylivoimaista on?
Pennut suhtautuvat ystävällisesti ihmisiin, mutta koska ne eivät ole nähneet maailmaa kovinkaan paljon, etsitään niille koteja rauhalliselta seudulta. Ne eivät ole tottuneita kaupunkielämään tai liikenteeseen, joten asuinympäristön tulee olla aidosti rauhallinen. Shadia ei luovuteta ainoaksi koiraksi. Tämän tytön toiveissa on koiralähtöinen ja ymmärtäväinen omistaja, joka haluaa muuttaa yhden koiran elämän, tarjota sille turvaa, huolenpitoa ja paikan täysivaltaisena perheenjäsenenä.
Toivomme, että löytökoiratarhalla vietetty ajanjakso Shadin elämässä jäisi mahdollisimman lyhyeksi ja siksi olemmekin ottaneet Shadin sisaruksineen mukaan adoptio-ohjelmaamme ja testautamme siltä rabiesvasta-ainetasot valmiiksi niin, että kun mahdollinen koti löytyy, olisi Shadi mahdollisimman pian valmis matkustamaan Suomeen.
Testaamisen jälkeen on odotettava vielä 3 kk ennen EU:n alueelle matkustamista, joten matkalippu oikeuttaisi Shadin näillä näkymin matkaan helmikuussa 2025. Shadi toivoo kovasti, että kun lähtölupa koittaa, sitä odottaisi Suomessa ikioma koti.
Viipurin koirat - Shadi 1.11.2024
Shadi sterilisoidaan ja tautitestataan 8 vektorivälitteisen taudin varalta ennen Suomeen tuloa ja sen tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Sen kodinetsintää hoitaa Viipurin Koirat ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 22917870.
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.