Eddie
Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: keskikokoinen (n. 60 cm, 25 kg)
Syntymäaika: 3/2021
Tautitestattu: 10/2022
7.10.2022
Eddie sai kodin Klaukkalasta.
23.8.2022
Ensikohtaaminen Eddien kanssa jää mieleen. Tämä isokokoinen poika on hyväntahtoinen ja hauska koheltaja, jolla riittää rakkautta ja pusuja jaettavaksi.
Iloiset hännät heiluvat rivissä kun vieraidet askeleet lähestyvät aitausta. Eddie kuuluu aitauksensa kookkaimpiin koiriin ja takajaloillaan seisova komistus silmät riemusta pakahtuen ei jää keneltäkään huomaamatta. Ja kun aitaukseen on saanut ängettyä itsensä sisään niin jestas, tämä poika on kirjaimellisesti jo sylissä istumassa ennen kuin ovea on ehditty laittaa edes säppiin. Tai no, sylissä, päällä, joka puolella. Voisi luulla että aitauksessa asuu useampikin Eddie. Eddie on haltioissaan vieraista ja jakaa isoja lipaisuja poskelle. Poika ei mahda mitään innostukselleen ja välillä kesken suudelmointia vieras saa tuntea myös silloin tällöin kevyesti nipistävät hampaat pusujen mukana.
Eddie pääsee kanssamme lenkille ja ulkoiluttaa taluttajaa reippaalla vauhdilla. Vihdoin maisemia, ruohoa tassujen alla ja pusikoita haisteltavaksi. Kun pahimmat höyryt on saatu päästeltyä, rauhoittuu Eddie mukavasti ja jää vierellä tutkimaan mitä kaikkea kiinnostavaa ympärillä tapahtuu. Eddie ei epäröi tehdä tuttavuutta uusien ihmisten kanssa, päinvastoin, se tuntuu olevan kiinnostunut kaikesta ja kaikista.
Eddie vaikuttaa sopuisalta pojalta, joka tulee toimeen hienosti aitauksessa elävien muiden koirien kanssa. Joukkoon kuuluu parin narttukoiran lisäksi myös muita uroksia, mutta Eddiellä ei näytä olevan minkäänlaista ongelmaa niiden kanssa.
Eddie ulkoilee myös tottuneesti tarhanpitäjä Snezhannan kookkaan miehen kanssa eikä pelkää tätä. Heidän pieni poikansakaan ei herätä Eddiessä mitään iloista hännänheilautusta kummempaa reaktiota.
Eddie on asunut tarhalla noin kymmisen kuukautta. Tarhalle se päätyi noin puolivuotiaana pentuna kodista, minne omistaja oli hylännyt koiransa.
On surullista katsella nuorta, turhautunutta ja ihmisrakasta Eddietä, joka ei saa energiaansa purettua juuri mihinkään. Eddie etsii sitoutunutta kotia, jolla on aikaa ja ymmärrystä Eddien kaltaiselle, nuorelle aktiiviselle koiralle. Eddie kaipaa lenkkejä, tekemistä ja ihan vaan oman perheen/ihmisen seuraa. Kodissa asunut Eddie lienee paremmin sosiaalistunut kuin monet muut tarhalla pikkupennusta saakka varttuneet nuoret koirat, joten siitä saattaisi olla myös ainoaksi koiraksi.
Viipurin koirat - Eddie 13.8.2022
14.12.2021
Eddie päätyi tarhalle lokakuussa kodista. Se tietää, että märän ja kylmän betonin sijaan tassujen alla voisi olla lämmin lattia ja pään päällä muutakin kuin koirankopin katto tai taivas.
Lokakuun lopulla Snezhannaan otti yhteyttä ihminen, joka kertoi ruokkineensa naapurin koiria heidän muutettuaan pois. Koirat, Esmeralda ja Eddie, oli jätetty yksinään asuntoon. Snezhannan saapuessa paikalle sotkuisessa asunnossa oli vieraita vastassa kaksi iloista ja häntäänsä heiluttavaa pentua. Esmeralda ja Eddie, jotka saattavat olla sisaruksia, lähtivät Snezhannan matkaan.
Snezhanna kuvailee Eddietä aavistuksen varovaiseksi, mutta kuitenkin ihmisläheiseksi ja iloiseksi pojaksi. Eddie tarvitsee vain vähän enemmän aikaa, kun se miettii, uskaltaako vieraaseen ihmiseen varmasti luottaa. Kun uusi tuttavuus on todettu mukavaksi hepuksi, Eddie uskaltaa olla se iloinen ja hellyttävä koirapoika, joka se todellisuudessa on. Koiratarha on ankea paikka asua, varsinkin kun tietää, että asiat voisivat olla paremminkin. Eddie ei voi ymmärtää minne ne kaikki tutut ihmiset katosivat, ne samat, jotka hellivät ja pitivät Eddiestä huolta kun se oli pieni pentu. Eddie toivoo, että tuleva omistaja ymmärtäisi kilttiä mutta joihinkin asioihin tai ihmisiin alkuun pienellä varauksella suhtautuvaa koirapoikaa. Kunpa onpa ihminen ja koti löytyisivät, tämä kaunis rinkulasilmä olisi jo ihan valmis jättämään kuraloskakelit ja käpertymään jonkun jalkoihin.
Tarhoilla kasvaneet pennut ovat olleet aiempaa vähemmän erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä, koska pandemia on rajoittanut niin suomalaisten kuin venäläistenkin vapaaehtoisten käyntejä tarhoilla. Pentujen sosiaalistuminen ihmisiin ja muihin asioihin jää silloin tavallista heikommaksi. Tämä aiheuttaa lähes poikkeuksetta arkuutta koirissa - ja vaikka koira tarhalla vaikuttaisikin reippaalta, voi se Suomeen tullessaan muuttua hyvin araksi, koska sen sosiaalistuminen on tarhaoloissa ollut puutteellista. Erityisesti miehet ja lapset aiheuttavat koirissa usein jännitystä ja pelkoa.
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.