Douglas

Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: suuri 
Syntymäaika: 2018-2019
Sijainti: Snezhannan tarha, Viipuri

15.2.2024
Epäonninen mutta niin kovin ihmisrakas Douglas on jäänyt sivuun. Ei ihme, kun sen häkkikin sijaitsee sivussa muusta tarhasta.

Douglas löytyi lokakuisena aamuna 2022 tarhan porttiin sidottuna. Myöhemmin kävi ilmi, että Douglasin koti oli palanut ja sen omistajat eivät olleet keksineet koiralleen muutakaan paikkaa. Niin Douglas sitten päätyi tarhalle.

Iso ja riemukas poika on jäänyt mieliimme. Douglas asui saapumisensa jälkeen jonkin aikaa isommassa aitauksessa keskellä tarhaa. Se hyppi innoissaan vasten aitauksen ovea ihmisiä nähdessään ja odotteli malttamattomana vieraita. Douglas oli hyvin ystävällinen ja ihmisrakas, mutta ei aivan hahmottanut omaa kokoaan ja riemuitsi ympärillä niin että siinä saattoi hiukan itsekin askeliaan haparoida. Douglas-parka jäi siinä sitten jotenkin sivuun, uusien koirien loputtoman virran alle.

Douglas jakaa nykyään pienen aitauksen toisen aikuisen uroksen kanssa. Kaksikko tulee hyvin toimeen keskenään. Snezhanna kuvailee Douglasta osuvasti iloiseksi vasikaksi, jonka koko saattaa alkuun pelottaa mutta joka on vain suunnattoman iloinen ja ihmisrakas. Douglas on sosiaalinen poika niin ihmisten kuin muiden koirienkin suhteen. Se pääsee usein paikallisten vapaaehtoisten mukana kävelyille, joskus vapaana ja joskus hihnassa. Snezhannan mukaan Douglas ei lähde ihmisten luota pois ja se pitää myös miehistä.

Douglasilla on ikää arviolta 4-5 vuotta.

Snezhanna on yrittänyt kerran siirtää Douglasta isompaan aitaukseen, mutta suurikokoinen Douglas ilmeisesti pelotti sen verran aitauksen 15-kiloista vakiasukasta, ettei siirrosta tullut mitään. Douglas itsekin istui tärisevänä myttynä aitauksen nurkassa ja siinä pojat sitten katselivat peläten toisiaan. Snezhannan mukaan Douglas on hyvin kiltti ja sopuisa poika, joka ei hakeudu konflikteihin muiden koirien kanssa.

Douglasilla on ollut koti, mutta emme tiedä onko se saanut asua sisällä ja millaisia taitoja sille on opetettu. Douglas on iso poika ja se on tottunut kulkemaan hihnassa, mutta kovin heiveröinen omistaja saattaisi vain lennellä hihnan perässä jos jokin arvaamaton tilanne sattuisi eteen. Ruista saisi siis olla ranteessa jonkin verran. Douglas vaikuttaa muuten melko mutkattomalta kaverilta, jonka suuri sydän sykkii kovasti ihmisille. Tässäpä olisi suurten koirien ystäville mahtava, ihmisläheinen poika, joka voisi olla elementissään maalla omakotitalon tiluksia vahtien.

Viipurin koirat - Douglas 2/2024

Douglas tautitestataan 8 vektorivälitteisen taudin varalta ennen Suomeen tuloa ja sen tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Douglasin kodinetsintää hoitaa Viipurin Koirat ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 22917870.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.