Vernon
Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: keskikokoinen–suurehko (nyt 62 cm, 27 kg)
Syntymäaika: 4/2024
Rabiesvasta-ainetestattu: 11/2024
Tautitestattu: 2/2025
36.4.2025
Vernon sai kodin pk-seudulta.
26.3.2025
Vernonin rotuperimästä saatiin tarkempaa tietoa, kun sen Embarkin DNA-testin tulokset saapuivat.
Tästä vaaleasta pikkukarhusta löytyi kaukasiankoiraa, länsisiperianlaikaa, karjalankarhukoiraa, amerikanpittbullterrieriä sekä saksanpaimenkoiraa. Tuloksia pääset tarkastelemaan täältä.
7.3.2025
Kaksi viikkoa tuli täyteen siitä, kun Vernon, viipurilainen jääkarhu ja loputon pusumaakari, matkasi hoitopaikkaan Suomeen.
Vernon oli kuin kotonaan jo ensimmäisenä iltana. Satamassa alkaneeseen suukkojen jakeluun ei meinannut tulla stoppia yölläkään, niin onnellinen oli poika saadessaan ihmisen vierelleen. Vernon on osoittautunut melkoiseksi persoonaksi, jonka edesottamuksista olisi raapustanut tähän mennessä jo vaikka pienen romaanin.
Vernonin hoitopaikka sijaitsee omakotitalossa rauhallisella seudulla metsän laidalla. Taloudessa asuu muiden koirien lisäksi kissa, johon Vernon tekikin jo innokkaasti tuttavuutta ensimmäisenä iltana. Vernon ystävystyi heti alkuun toisen nuoren ja sopuisan uroksen kanssa, ja pojat ovatkin mitä parhaimpia kavereita keskenään. Leikkien lisäksi ne retkottavat välillä toistensa päällä miten sattuu ja pystyvät hyvin syömään herkkuja samassa tilassa ilman kahnauksia.
Vernon tulee pääsääntöisesti toimeen muiden taloudessa asuvien koirien kanssa, mutta joistakin resursseista on tullut muutaman kerran eripuraa. Vaikka koirat syövät jokainen omissa tiloissaan, kuumentaa lähestyvä ruoka-aika toisinaan jonkun tunteita ja silloin on ennakoitava hyvissä ajoin. Vernon on näyttänyt, että tarvittaessa se osaa kyllä pitää puolensa eikä ole väistyvää ja vetäytyvää sorttia. Jotta elämä olisi kaikille mieluisaa, olisi hyvä että tulevassa kodissa Vernonia odottaisi vahvaluonteisen käskyttäjän sijaan sopuisa ja leikkisä koirakaveri.
Vernon on tutkinut paikkoja ahkerasti ja varsinkin ensimmäisinä päivinä se oli aina tulossa tai menossa jokin esine suussaan. Nykyään suuhun eksyy harvemmin mitään sinne kuulumatonta, mutta varsinkin ruoan tuoksut saavat sen helposti kurottelemaan pitkin pöytiä ja tasoja. Ihmisiltä Vernon ei ole vahtinut mitään ja se antaa kiltisti kaikki lainaamansa tavarat takaisin. Vernon on ollut alusta alkaen sisäsiisti.
Tarhan kova ja likainen puulattia on vaihtunut viiden tähden hotelliin. Tätä muhkeaa ja läheisyyttä rakastavaa sylivauvaa saakin olla välillä työntämässä sivuun, että saisi itselleen tilaa sängyssä. Öiset hellyyskohtaukset yllättävät välillä ja Vernon saattaa vaikka talloa isännän naaman yli ja asettua pienelle kerälle ihmisten väliin. Mikään rako ei ole liian pieni Vernonille sen omasta mielestä. Aamuisin silmiin tuijottaa iloisesti vaalea hahmo häntä heiluen ja pusuja jaellen.
Vernon tulee hyvin juttuun perheessä asuvien alakouluikäisten ja sitä nuorempien lasten kanssa, mutta 17-vuotias teinipoika on siitä vähän pelottava. Varsinkin iltaisin ja pimeällä, mutta päiväsaikaan Vernon voi ihan hyvin makoilla rennosti sohvalla tämän kanssa kunhan sen viereen malttaa hetkeksi asettua. Vernon voi suhtautua vieraisiin aluksi epäluuloisesti, mutta siitä saa varsinkin herkkujen avulla pian kaverin itselleen.
Vernonilla on kumea ja uskottava haukku, ja se ilmoittaa herkästi talon ulkopuolisista äänistä. Vernon on ollut yksin koiraseurassa, mutta se on yllättävän ketterä ja tulee helposti tavallisten koiraporttien yli.
Vernon etsii kotia mieluiten omakotitalosta rauhalliselta seudulta. Kerrostalokoiraksi Vernonia ei luovuteta. Leikkisän ja iloisen pojan toiveissa on koirakaverillinen koti, missä on jo entuudestaan koirakokemusta. Ainoaksi koiraksi Vernonia ei ainakaan tällä hetkellä olla luovuttamassa. Vernonin rotuperimästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta on mahdollista että siinä on jotain vartioivaa rotua.
Vernon on sydämellinen pusupoika, josta kaikki tykkäävät. Se on aina mukana touhuamassa, antamassa pusuja ja kierähtämässä selälleen rapsutettavaksi. Vernon ansaitsee kodin, missä siitä ollaan valmiita pitämään mitä parhainta huolta ja mikä tärkein - varmistamaan, että onhan sohvalla kainalopaikka vapaana?
Vernonia voi seurata myös Instagramissa täällä.
Viipurin koirat - Vernon kotihoidossa 7.3.2025
21.2.2025
Onnekas Vernon, kun se löysi hoitopaikan ja pääsi matkustamaan Suomeen!
Ennen Suomeen matkustamista Vernon kävi tautitesteissä. Kaikki tutkitut taudit olivat sillä negatiivisia.
Negatiivisia olivat anaplasmoosi, babesioosi, ehrlichioosi, hepatozoonoosi, leishmanioosi, Mycoplasma haemocanis, sydänmato Dirofilaria immitis sekä ihomato Dirofilaria repens.
24.1.2025
Vernon vaikuttaa sopuisalta, uteliaalta ja ystävälliselta nuorelta herralta, joka ei vielä aavista, että se kuuluu siihen onnekkaaseen pieneen joukkoon, joka jättää tarhan ensi kuussa ja matkaa Suomeen.
Vernon sai itselleen tuoreen videoklipin ja kyllähän näin kaunista ja komeaa poikaa kelpaakin esitellä. Vernon on päässyt muutaman muun pennun kanssa kuvattavaksi lämpimään mökkiin, missä riittää monenlaista kulkijaa. Suuresta jätistä aivan pikkuisiin piipertäjiin. Vernon suhtautuu vieraisiin koiriin neutraalin ystävällisesti ja kiinnostunut osan haistelusta. Sitä kiinnostaa uusien paikkojen tutkiminen ja leluilla leikkiminen. Myös tutun Elenan rapsutukset ovat asia, mistä Vernon on erityisen mielissään.
Vernonia odottaa Suomessa hoitopaikka, mutta jos oma sopiva koti sattuisi löytymään, voisi Vernon matkata myös suoraan sinne helmikuun lopussa.
Viipurin koirat - Vernon 21.1.2025
10.12.2024
Pienessä aitauksessa käy vilske. Neljä viehättävää pentua juoksentelee ahtaassa kopissa. Elämäniloa täynnä olevat koirapojat eivät onneksi osaa pelätä lähestyvän talven kylmyyttä, märkyyttä ja nälkää.
Vernon ja sen veljet Valdo, Verne ja Vento viettivät elämänsä ensimmäisen kesän leikkien huolettomina emonsa omistajan kesämökin pihalla, mistä ne syksyn tullen siirrettiin jo ennestään aivan liian täydelle Svetogorskin löytökoiratarhalle. Veljekset eivät todennäköisesti ole emonsa ensimmäiset pennut, mutta koska näille suloisille pojille ei löytynyt koteja, Elena otti pienokaiset hoiviinsa sen jälkeen, kun ne oli rokotettu ja emo sterilisoitu.
Poikien isästä ei ole tietoa, mutta emon jyhkeästä olemuksesta päätellen komeiden veljesten perimässä saattaa olla ripaus jotain molossityyppistä rotua.
Ystävällisellä Vernon-pojalla on sekä vaaleat silmät että kauniisti aaltoileva vaalea turkki. Nuoresta iästään huolimatta Vernonilla on jo kokemusta elämästä niin kodissa kuin koiratarhalla. Vernon joutui yhdessä veljiensä kanssa suoraan kodista koiratarhalle, joten varsinainen löytökoira se ei ole. Emme ole valitettavasti päässeet tapaamaan veljeksiä, mutta sosiaalisella ja iloisella Vernonilla olisi varmasti kaikki edellytykset kasvaa onnelliseksi kotikoiraksi. Vernonille ei ole ehtinyt vielä kertyä paljon kokemusta koiratarhan ulkopuolisesta maailmasta, mutta lempeällä opastuksella tämä reipas koira varmasti oppii niin hihnakävelyn kuin muutkin tarvittavat kotikoiran taidot.
Maalaispoikana Vernon ei oikein rohkenisi muuttaa kaupungin vilinään, vaan toivoo kotia rauhalliselta alueelta. Veljekset ovat aina olleet Vernonin seurana, joten koirakaveri uudessa kodissa olisi suureksi avuksi kaiken uuden opettelussa. Toivomme kovasti, että tämä pientä jääkarhua muistuttava komea poika pääsee pian omaan kotiin. Paksuturkkinen poika lähtee varmasti lenkkikaveriksi myös pakkaspäivinä.
Vernon kastroidaan ja tautitestataan 8 vektorivälitteisen taudin varalta ennen Suomeen tuloa ja sen tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin. Sen kodinetsintää hoitaa Viipurin Koirat ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 22917870. Vernella on virallinen, EU:n hyväksymän tutkimuslaitoksen myöntämä todistus rabiesvasta-ainetestituloksesta ja sen ansiosta mahdollisuus matkustaa EU:n alueelle helmikuun 2025 loppupuolelta alkaen.
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.