Eetu

Sukupuoli: uros
Koko:
Syntymäaika: 1/2014

20.6.2014
Eetu sai kodin yhdistyksen ulkopuolelta.

5.6.2014
Veikeä luppakorvainen Eetu vaikuttaa ystävälliseltä ja iloiselta pojalta, joka painii ja telmii aurinkoisessa Viipurissa muiden pentujen kanssa. Pian Eetu kuitenkin haluaisi jo päästä omaan kotiin.

Eetu ei ainakaan toistaiseksi vaikuta pennulta rasavillimmästä päästä vaan tulee rauhallisesti ja ystävällisesti tekemään tuttavuutta. Uudet ihmiset eivät tunnu poikaa juuri jännittävän, ja sitä saakin rapsutella ja silitellä mielin määrin. Eetu vaikuttaa mukavan avoimelta ja reippaalta pennulta, jonka päivät kuluvat muiden pentujen kanssa leikkiessä. Poika ei kuitenkaan haluaisi jäädä tarhalle kasvamaan vaan päästä vielä tänä kesänä oman perheen pariin.

Eetu ei välttämättä ole koskaan vielä asunut kotikoirana, joten monet asiat tulevat olemaan sille aluksi jännittäviä ja outoja. Kunhan sitä jaksaa rauhallisesti vain totuttaa uusiin tilanteisiin ja asioihin, kasvaa Eetustakin vielä kunnon koirakansalainen! Tulevasta koosta on vaikea antaa tarkkaa arviota, mutta eiköhän Eetusta kasvane vähintään keskikokoinen hurmuri.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.