Reza

Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: keskikokoinen (n. 55 cm)
Syntymäaika: 2012

18.9.2017
Työntekijöitä odotti eräänä kesäisenä aamuna ikävä, mutta ei lainkaan harvinainen yllätys. Tuntematon koira maata nökötti ketjuun sidottuna tarhan edustalla.

Reza-raukan kohtalo ei sen edellistä omistajaa juuri kiinnostanut. Tytöstä haluttiin hankkiutua eroon, ja tarhan ollessa suljettuna se kiinnitettiin ketjuun porttien ulkopuolelle. Aamulla töihin tulleet työntekijät löysivät hämmentyneen, ja varmasti peloissaan olleen Rezan ketjun päästä.

Reza on arvioitu noin 4-6-vuotiaaksi, mutta todellista ikää on mahdoton tietää. Reza on hyvin hiljainen ja rauhallisen oloinen tyttö, joka ainakin tarhaoloissa vaikuttaa enemmän vetäytyvältä kuin seuralliselta muiden koirien suhteen. Ahtaalla tarhalla ei juuri omaa tilaa ole, ja alkuun Reza asustikin samassa aitauksessa usean muun koiran kanssa. Reza vaikutti tulevan aitauskavereidensa kanssa hyvin juttuun, mutta selvästi pysytteli muista hieman sivussa ja seisoskeli yksinäisenä aitauksen kulmassa. Takavasemmalle vetäytyminen saattoi johtua myös siitä, että Reza oli kovin hämmentynyt tarhalle joutumisesta tai sai muilta nartuilta pahaa silmää. Kipujakin on voinut olla, ja yhdessä vaiheessa ainakin tytön korvat olivat kipeät eikä Reza pitänyt erityisemmin niiden koskettelusta.

Nykyään Reza asustaa omassa yksiössä kaverinaan aikuinen uros. Ihmisten saapuessa aitaukseen Reza ei tuo itseään tyrkylle mutta kuitenkin uteliaasti nostaa katsettaan ja tervehtii vähäeleisesti. Se ei kuitenkaan pistä pahakseen kun sitä rapsuttelee ja mielellään maiskuttaa namit käsistä parempiin suihin. Rezalla on kovin lyhyt karva ja lähestyvä talvi tulee olemaan sille hyvin rankkaa aikaa.

Rezan menneisyydestä ei ole tietoa, mutta mitä ilmeisemmin sillä on ollut omistaja ja jonkinlainen koti. Emme kuitenkaan tiedä millainen hökkeliasumus Rezalla on päänsä päällä ollut, joten uuden omistajan on varauduttava harjoittelemaan kotikoiran taitoja, kuten sisäsiisteyttä ja hihnassa kävelyä tytön kanssa. Reza voisi pärjätä kodin ainokaisena koirana, mutta rauhallinen urosseura saattaisi myös kelvata. Reza etsii itselleen kokenutta omistajaa, joka ymmärtää koiran elekieltä ja on valmis tekemään parhaansa, jotta Rezan tarina saisi vielä onnellisen lopun.

Reza oli tarhalle tullessaan leikkaamaton ja se sterilisoitiin Viipurin Koirat ry:n tuella.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tai kotihoidossa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.