Tasmina

Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 3/2017

14.10.2017
Tasmina sterilisoitiin Viipurin Koirien avustuksella.

17.9.2017
Tasmina saapui yhdessä siskonsa Kasmiran kanssa tarhalle kesän lopussa. Siskoaan reippaampi Tasmina on utelias ja kiltin oloinen tyttö, mutta vähän sitä vieraat vielä jännittävät.

Kauniit viiden kuukauden ikäiset siskokset Tasmina ja Kasmira päätyivät pikkupentuina jonkun ihmisen hoteisiin, joka ne tahtoi kadulta pelastaa. Siskosten kasvaessa isommiksi auttaja ei kuitenkaan enää kyennyt niitä pitämään, joten ne tuotiin tarhalle. Molemmat tytöt ovat ystävällisen oloisia ja uteliaita ihmisten suhteen, mutta käsittelyyn ne eivät selvästikään ole kovin tottuneita, sillä peruuttavat kauemmas lähes samantien kun niitä koittaa koskettaa. Kasmira ja Tasmina ovat varmasti vielä myös hämmentyneitä tarhalle joutumisesta, ja aika näyttää rohkaistuvatko ne laisinkaan kunhan ovat päässeet pahimman yli ja kotiutuneet paremmin tarhalle.

Tasmina on kaksikosta reippaampi. Se tulee häntä iloisesti heiluen aidan taakse tervehtimään vieraita. Tyttö jolkottelee muiden iloisten pentujen rinnalla ja katselee ihmisiä kovin tarkkaavaisesti. Mitä pidempään aitauksessa viettää aikaa, sen enemmän Tasmina tuntuu rentoutuvan ja uskaltautuu makoilemaan aivan ihmisten läheisyydessä. Muutaman kerran tyttöä saa vähän rapsutella, mutta sitten alkaa jännittää ja Tasminan mielestä on hyvä hetki siirtyä takavasemmalle. Tytön saa napattua syliin kuvattavaksi ja käsiteltäväksi, ja se istuu sylissä nätisti vaikka sitä silminnähden kovasti jännittääkin. 

Vaikka Tasmina suhtautuu ihmisiin hieman varoen, toisten koirien kanssa se sen sijaan tulee erinomaisesti juttuun. Leikin pauhuissa Tasmina ei edes välitä vieressä seisovista ihmisistä vaan painelee menemään täysiä muiden mukana. Tasmina haluaisikin kovasti sellaiseen kotiin, jossa olisi koirakaveri odottamassa ja auttamassa sopeutumisessa. Tasmina tarvitsee ihmisen, jolla on aikaa, halua ja taitoa panostaa sen kotiutumiseen ja luottamuksen voittamiseen. On mahdollista, ettei Tasmina ole elänyt milloinkaan sisätiloissa ja monet kotikoiran taidot sisäsiisteydestä hihnakävelyyn on aloitettava aivan alkeista. Tasmina vaikuttaa iloiselta, leikkisältä ja ystävälliseltä tytöltä, ja kunhan vain oman loppuelämän kodin ovi avautuisi pikaisesti, olisi sillä vielä hyvät mahdollisuudet reipastua.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tai kotihoidossa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.