Liara

Sukupuoli: narttu
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 2/2017

2.6.2017
Liara on ihana ja kaunis tyttö. Se on kuitenkin myös hyvin ujo, joten Liara toivoo koko pienestä sydämestään, että joku ymmärtäväinen ihminen haluaisi jo pian tarjota sille oman kodin.

Liara ja sen sisarukset LucyLiisaLeylaLenni ja Lexa tuotiin tarhalle yhdessä Lucia-emon kanssa. Paikallinen eläinsuojelija oli kuullut hädässä olevasta pentueesta, ja Irina lupasi ottaa emon ja pennut vastaan. Yhdistyksen aktiivit olivat juuri tarhalla käymässä, kun Lucia ja pahvilaatikossa nököttäneet pennut tuotiin tarhalle. Nyt pennut alkavat olla jo siinä iässä, että kotimatka Suomeen voisi alkaa.

Liara on pennuista ujoin. Se kipittää koppiin piiloon, kun pentueen aitaukseen astuu sisälle. Siinä missä muut pennut tulevat uteliaina kurkkimaan, jää Liara piiloon kopin perukoille. On aina kovin surullista nähdä, kun joku pentu arastelee ihmisiä kovasti. Mutta uskomme kuitenkin, että Liarastakin kasvaa vielä omaa perhettään rakastava ja sen seurassa reipas tyttö, kunhan se pääsisi mahdollisimman pian Suomeen ja omaan kotiin totuttelemaan.

Aikuinen, reipas koirakaveri mallia näyttämässä olisi Liaran kotiutumisessa suureksi avuksi. Myös uudelta omistajalta vaaditaan rauhallista ja pitkäjänteistä asennoitumista, sillä on mahdotonta ennustaa, meneekö Liaran reipastumisessa päivä ja kuukausi. Saattaa olla, että Liara jää loppuiäkseen varovaiseksi tytöksi vieraiden ihmisten seurassa, vaikka oman porukan kesken siitä kuoriutuisikin vielä tavallinen, iloinen nuori tyttö.

Liarasta kasvaa aikuisena keskikokoinen tyttö. Emo Lucia on noin 55 cm korkea ja parikymmenkiloinen, joten oletettavasti Liarasta tulee ainakin samaa kokoluokkaa. Kunhan Liara pääsee kotiutumaan kunnolla, voi siitä kuoriutua varsin vilkas ja elämäniloinen tyttö. Siksi Liara haaveilee paitsi ymmärtäväisestä, myös riittävän aktiivisesta omistajasta - sellaisesta, joka lupaa edetä Liaran tahdissa, mutta viedä sen myös pitkille lenkeille, kunhan Liara on itse siihen valmis. Vaikka yhteiselämän alku tulee todennäköisesti vaatimaan töitä ja omistautumista, korvaa Liara sen varmasti moninkertaisesti. Aran koiran luottamuksen voittaminen on aina kovin palkitsevaa.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.