Reina

Sukupuoli: narttu (sterilisoitu)
Koko: matala
Syntymäaika: 2016

3.4.2017
Ystävällinen Reina on elämäniloinen nuori töppöjalka. Yksinäinen tyttö löytyi kadulta eikä kukaan kaivannut sitä, joten Reina odottaa nyt paremman elämän alkua Irinan tarhalla.

Pentutalossa iloisia silmäpareja riittää ja näky on normaali. Pienet hännät huiskivat, hentoiset tassut kurottelevat häkin seiniä pitkin, mutta kas - yksi ei kuulu joukkoon. Reina on jo ohittanut pikkupentuvaiheen vaikka nuori koira onkin. Tytöllä on keskikokoisen koiran vartalo, mutta jalat ovat töppömallia. Vitivalkoisten hampaiden ja nuoren olemuksen perusteella Reina on arvioitu vähän alle vuoden ikäiseksi neidoksi. Vieraisiin Reina suhtautuu hyvin sydämellisesti, kaikki saavat rapsutella. Huhtikuisena päivänä tarhareissaajia on iso joukko mutta Reinaa ei ahdista vaikka ympärillä vilinää riittääkin.

Reina vaikuttaa mutkattomalta ja tasapainoiselta tytöltä, joka näyttää tulevan hyvin toimeen pentukavereiden kanssa. Tyttö pääsi kokeilemaan myös hihnassa kävelyä. Alkuun vähän jännitti, mutta jo pian neiti sipsutti nätisti vierellä. Kaulapanta ei varmastikaan ollut ensimmäistä kertaa Reinalla kaulassa. Koska tytön taustasta ei ole tarkempaa tietoa, tulee uuden kodin kuitenkin varautua siihen että matkaa kotikoiraksi on vielä jäljellä. Monet asiat ja tilanteet voivat vaatia harjoittelua, mutta eiköhän Reina fiksuna tyttönä opi nopeasti. Mistä kaunis ja ihmisrakas Reina löytäisi ansaitsemansa rakastavan kodin?

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.