Medina

Sukupuoli: narttu
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 9/2017

24.1.2018
Medina sai kodin yhdistyksen ulkopuolelta.

13.1.2018
Mikä ihana pörröpää. Reipas Medina päätyi tarhalle loppuvuodesta ja on nyt valmis valloittamaan oman kodin!

Pieni pörheä karhunpoika on herännyt pesästään. Medina tassuttaa hyväntuulisena ihmisiä vastaan ja tulee peppu heiluen vieraan jalkoihin pyörimään. Häntä heiluu ja murheet on hetkeksi unohdettu, kun ihmisten huomiosta ja läheisyydestä saa hetken nauttia. Medina vaikuttaa reippaalta ja luottavaiselta pennulta, joka tulee oma-aloitteisesti tekemään tuttavuutta ilman mitään ylimääräistä sähellystä. Kun rapsutuksista on nautittu, puuhastelee tyttö hetken omiaan ja tutkailee myös hienossa ryhdissä istuen ympäristön tapahtumia. Medina on aika herttainen ja kiva pentu, jonka luulisi nopeasti löytävän oman kodin. 

Medinan menneisyydestä ei ole tietoa. Tyttö asustaa suuressa pentulaumassa Irinan tarhalla ja vaikuttaa sopuisalta asuintoverilta. Medina ei tiedä mitään kotikoiran ihanasta ja lämpöisestä elämästä, omaa kotia kun ei välttämättä ole koskaan ollutkaan. Uusia asioita riittää opeteltavana ja Medina etsii itselleen vain sellaista ihmistä, joka sitoutuu täysin panoksin satsaamaan tyttöön ja sen sopeuttamiseen uuteen elämään. Kultainen pörhelöpää toivoo hartaasti, että saisi pian jo tuhista oman ihmisen kainalossa.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus