Timka

Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: keskikokoinen (n. 55 cm)
Syntymäaika: 10/2015

25.5.2017
Timka ilmoittautuu kotikoiraksi sille onnekkaalle, joka huomaa tämän ihmisrakkaan pojan monien kodittomien joukosta.

Ihana Timka on jaksanut säilyttää pentuajoista lähtien iloisen luonteensa tarhan karuissa olosuhteissa. Kun aitauksen portti raottuu, Timkan häntä alkaa vispata onnesta ja poika tulee joukon etunenässä ihmisiä vastaan. Se painautuu kylkeen kiinni pyytämään rapsutuksia ja hellyyttä. Maahan heitetyt namitkaan eivät aina tunnu Timkaa kiinnostavan, eivät ainakaan niin paljon kuin ihmisen läheisyys. Poikaa saa vapaasti rapsutella, tutkia hampaita ja katsella korvia. Kunhan vain ihminen pysyisi hetken aikaa siinä vierellä ja pitäisi hyvänä.

Timka on nyt reilun puolitoistavuotias nuorimies. Pentusähläilyt alkavatkin olla jo mennyttä aikaa. Timkan aitauksessa on useita nuoria koiria ja yhteiselo heidän kanssaan näyttää sujuvan vallan mainiosti. Pienessä aitauksessa ei ole kovin paljoa tilaa liikunnalle, ja Timka toivookin pian pääsevänsä Suomeen lenkittämään ihan ikiomaa ihmistä. Reippaan Timkan kanssa luontoretkeily ja kävely ovat varmasti mukava harrastus molemmille; sekä koiralle että ihmiselle.

Timka tuntuu olevan jo viittä vaille valmis kotikoira. Muutama kotielämän niksi pojan tarvitsee kuitenkin vielä opetella. Pehmeän sohvan Timka löytää varmasti ihan itse, mutta apua tarvitaan esimerkiksi sisäsiisteyden opettelussa ja hihnakävelyn saloissa. Rauhallisella opastuksella molemmat taidot silti varmasti aikanaan löytyvät.

Timka on niin reippaan oloinen poika, että se pärjää todennäköisesti hyvin perheen ainoana koirana. Mikäli koirakaveri kuitenkin sattuisi jo kodissa olemaan, olisi se iloiselle Timkalle mukava yllätys. Timkaa voisi ajatella sekä kerrostaloon että myös monenlaiseen muuhun asuinmuotoon sopivaksi.

11.9.2016
Timkasta on varttunut komea nuorimies! Se on hyvin ihmisrakas poika, joka haluaa kovasti huomiota.

Timka rakastaa ihmisiä koko sydämestään. Aina Timka ei ihan ymmärrä, että 25 kg vasten hyppivää koiraa ei ole ihmisestä aivan yhtä ihanaa, mutta eipä iloiselle Timkalle voi asiasta harmissaankaan olla. Timkasta on kasvanut suhteellisen jykevä poika, mutta siitä saakin varmasti reippaan ja säänkestävän lenkkikaverin.

Timka on sosiaalinen poika, mutta toisten nuorten poikien kanssa sillä saattaa tulla pientä nokkapokkaa. Kiva tyttökoira kaverina olisi Timkasta varmasti iloinen yllätys uudessa kodissa, mutta Timka pärjännee hyvin myös ainoana koirana.

15.2.2016
Timka katselee kuvissa hiukan hämmentynyt ilme kasvoillaan, mutta todellisuudessa poika on sosiaalinen, iloinen ja utelias pentu! Mistähän löytyisi ikioma ja rakastava koti?

Timka tulee iloisesti ensimmäisten pentujen joukossa tervehtimään, kun ihmiset astuvat pentutaloon. Poika haistelee innokkaana ja häntä vipattaa samaan malliin. Rapsutukset ovat Timkasta ihania ja silmät lupsuen se nautiskelee harvinaisesta herkusta. Sylissä oleminen on vähän jännittävämpää puuhaa ja Timka katseleekin kulmiensa alta vähän siihen malliin, että hetkonen, mihin katosi maa jalkojen alta. Päästessään takaisin maan pinnalle, jännitys haihtuu samantien ja pieni silmäpari katselee onnellisena jalkojeni vierestä omiani.

Timka on ystävällinen ja mukava pentu, jolla on koko elämä vasta edessään. Toivottavasti tarhaelämä on pian ohi, ja Timkaa odottaa monet ihanat asiat mistä kaikkien pentujen kuuluisi saada nauttia: hauskoista leikeistä, ulkoilusta, herkuista, makoisista päiväunista, ravitsevasta ruoasta ja oman ihmisen ehtymättömästä rakkaudesta!

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.