Leo
ERITYISADOPTIO
Sukupuoli: uros (kastroitu)
Koko: keskikokoinen (n. 60 cm)
Syntymäaika: 2018
Sijainti: Margaritan tarha, Kamennogorsk
Valmis matkustamaan: ei vielä
19.4.2025
Leo on saanut jo jokun aika sitten kodin tarhalla käyneen paikallisen vapaaehtoisen luota.
14.10.2022
Leo on aivan ihana koirapoika. Se ilahtuu vieraista ja lähtee innoissaan kanssamme kävelylle. Kunpa se tulisi huomatuksi.
Ilmassa on iloista puheensorinaa, kun aurinkoisena lokakuisena lauantaina olemme saapuneet Margaritan tarhalle. Paikalla on myös nuoria vapaaehtoisia lenkittämässä koiria. Leon mielestä tilanteessa ei ole mitään jännittävää ja se katselee häntä heiluen ympärillään seisovia ihmisiä. Juuri ennen lähtöä eräs koira kuitenkin käy täysin yllättäen Leo-rukan kimppuun. Mitään jälkiä ei onneksi jää ja pienen ravistelun jälkeen Leo on normaali itsensä. Tämä kuvastaa hyvin sopuisan Leon luonnetta. Se ei provosoidu toisen koiran hyökkäämisestä vaan haluaa ainoastaan tilanteesta pois eikä ole edes huomaavinaan toista koiraa.
Leon kanssa on mukava kävellä. Se ei revi eikä riuhdo ja ympäristön lisäksi se on kiinnostunut myös ihmisistä. Pienen pysähdyksen aikana Leo tulee vierelle ja kierähtää kyljelleen. Tassut harovat ihmisen suuntaan ja Leo haluaa hellyyttä.
Leo todella ansaitsee kodin, mutta kodinsaantia voi vaikeuttaa pojan aiemmin murtunut lantio. Paikallisen lääkärin mukaan röntgenkuvista oli nähtävissä ettei Leoa tarvinnut leikata, sillä hyvässä linjassa olevat luut luutuvat itsestään. Olisi kuitenkin hyvä kuulla suomalaisen ortopedin arvio Leon tilanteesta, sillä sikäläisten eläinlääkäreiden ajatusmaailma esimerkiksi kivun ja kipulääkkeiden arvioinnin suhteen poikkeaa suuresti omistamme. Uuden kodin tulisi olla valmis eläinlääkärireissuun melko pian Leon saavuttua Suomeen.
Leo on asunut kodissa, mutta ehkä ihan kovimpaan kaupungin sykkeeseen ei ole tottunut. Reipas Leo voisi soveltua myös ainoaksi koiraksi.
Viipurin Koirat ry tukee Leon adoptiota taloudellisesti ja se luovutetaan uuteen kotiin alennetulla 400 euron kulukorvauksella.
Viipurin koirat - Leo 1.10.2022
19.8.2022
Voi Leo, vihdoinkin tapasimme livenä! Leo ei ole tapaamisen aikana ihan oma itsensä, se on nimittäin ollut pari päivää karkuteillä ja palannut tarhalle pahasti ontuen.
Mielialakin on hiukan apea ja mieluiten Leo vaan painautuisi vasten, olisi hiljaa rapsutettavana ja lohduteltavana. Pari päivää myöhemmin kuulemme röntgentutkimuksen tuloksen: Leo-pololta on murtunut lantio! Ehkä se on törmännyt autoon seikkaillessaan. Luut ovat kuitenkin sen verran hyvässä ojennuksessa, ettei Leoa tarvitse leikata. Lantio luutuu omia aikojaan, sanoo paikallinen eläinlääkäri.
Kivustaan huolimatta Leo tervehtii meitä ystävällisesti. Saamme myös nähdä, mitä Margarita tarkoittaa sanoessaan, että se on lasten kanssa ehdottoman luotettava. Margaritan oma 4-vuotias tytär juoksentelee aitauksessa lelun ja pentukoiran kanssa, ja jää sinne joksikin aikaa ilman aikuisten seuraa. Pian vierailemaan saapuu myös muita pikkulapsia, jotka nekin menevät Leon, Ronin ja Nika-pennun aitaukseen. Nämä kaksi koirapoikaa tykkäävät lapsista mutta malttavat kuitenkin olla hyppimättä aivan pienimpien päälle.
Leo ei ole todellisuudessa niin suuri kuin valokuvista olimme päätelleet. Silmämääräinen arvio on noin 30 kiloa, ehkä hiukan päälle. Aivan sopivan kokoinen siis.
12.5.2022
Leo rakastaa kävelyitä ja viestii kaikin koiramaisin keinoin joka kerta, ettei se halua enää palata aitaukseen.
Margarita kertoo, että Leo viihtyy kävelyillä parhaiten vapaana. Se ei ole täysin ymmärtänyt, miksi ihminen haluaa sitoa sen lyhyeen hihnaan, mutta tämäkin tärkeä kotikoiran taito on Leolla tassuissaan. Leo pääsee kävelylle yleensä viikonloppuisin, kun paikalliset nuoret käyvät taluttamassa Kamenogorskin tarhan koiria. Kunpa kävelyt ja ihmisseura eivät olisi näin harvinaista herkkua! Leo pitäisi niin mielellään seuraa hiukan muhkummasta koirapojasta tykkäävälle ihmiselle ihan päivittäin ja vuorokauden ympäri.
16.11.2021
Leo sai videon sivuilleen:
Viipurin koirat - Leo, marraskuu 2021
11.11.2021
Nallekarhumainen Leo joutui omistajansa hylkäämäksi, mutta haaveilee silti vielä omasta ihmisestä. Leo olisi jo ihan valmis omaan kotiin.
Suurisydäminen, lempeä ja sosiaalinen. Ihana poika. Sellaiseksi Margarita kuvailee tarhallaan asuvaa Leoa, joka on varmasti ollut ihmeissään siitä saakka kun omistaja sen sinne hylkäsi. Leo päätyi aikoinaan tarhalle parikuisena pentuna. Se sai kodin reilu puolivuotiaana ja palautettiin sieltä takaisin tarhalle muuton vuoksi noin vuotta myöhemmin.
Margaritan mukaan Leo tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa ja rakastaa ihmisiä, ja myös lapsille löytyy Leon sydämestä oma paikka. Leo tietää mitä hihna tarkoittaa ja lähtee enemmän kuin mielellään jaloittelemaan pienestä aitauksestaan. Tosin kävely keskeytyy aina välillä, kun muhkea poika haluaa osoittaa rakkauttaan ja painautua kiinni taluttajaan. Leo vaikuttaa varsin sympaattiselta kaverukselta, katsekin taitaa jo sen kertoa, vai mitä.
Leo vaikuttaa reippaalta pojalta, jolla on takanaan elämä jonkun koirana. Ehkä myös sisällä kodissa eläminen on sille tuttua, tai sitten ei. Leoa omakseen toivovan onkin syytä miettiä vielä kertaalleen, että aika ja jaksaminen riittävät mikäli jotkin taidot vaativat harjoitusta. Leo jää toiveikkaana odottamaan, että saisi taas pian olla jonkun koira. Ehkä juuri sinun koirasi?
Leo tautitestataan 8 vektorivälitteisen taudin varalta ennen Suomeen tuloa ja sen tiedot lisätään Ruokaviraston koirarekisteriin ennen luovutusta uudelle kodille. Leon kodinetsintää hoitaa Viipurin Koirat ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 22917870.
Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.