Loru

Sukupuoli: narttu
Koko:
Syntymäaika: 5/2014

26.8.2014
Loru on varattu saksalaiseen kotiin.

7.8.2014
Kaunis suklaanruskea Loru on kerrassaan liikuttava pentu. Vielä tyttö on kovin rauhallinen, mutta eiköhän energiaa ala riittää, kunhan tyttö pääsee kotiutumaan!

Loru hylättiin Irinan tarhalle heinäkuussa. Miksi joku halusi näin kauniista ja kivasta pennusta eroon, sitä emme tiedä. Lorun onneksi se saa kuitenkin mahdollisuuden omaan kotiin ja hyvään loppuelämään Irinan tarhan kautta. Eiköhän joku jo pian tällaiselle kaunokaiselle halua kodin tarjota, niin uskomme!

Loru vaikuttaa varsin rauhalliselta pennulta, mutta osansa pentujen rauhallisuudesta tekee varmasti 30-asteessa porottava helle. Oletettavaa siis on, että Lorussakin piisaa energiaa ja pentumaisia kepposia, kunhan kuumuus hellittää ja ennen kaikkea kun Loru pääsee kotiin, missä se saa olla oma pentumainen itsensä.

Loru suhtautuu ihmisiin uteliaasti ja luottavaisesti. Varmasti uuteen kotiin muutto tulee olemaan sille iso juttu, ja uuden omistajan tulee olla valmis näkemään vaivaa pennun tottamiseen moniin elämässä vastaantuleviin ihmetyksen aiheisiin. Eikä tapakasvatustakaan sovi unohtaa, vaikka näiden suklaasilmien edessä niin kovin helposti sulaakin.

Jos olet moneen kertaan miettinyt elämän mutkat ja mäet ja olet varma, että kaunis Loru voi kulkea mukanasi seuraavat yli kymmenen vuotta elämänmuutoksista, muutoista ja muista huolimatta, odottaa Loru malttamattomana yhteydenottoasi!

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.