Adele

SUOMESSA
Sukupuoli: narttu
Koko: keskikokoinen
Syntymäaika: 11/2013

18.8.2014
Adele sai toistamiseen oman kodin.

15.7.2014
Adelen perhe kohtasi niin suuria vaikeuksia, etteivät voi nuorta tyttöä enää pitää luonaan.

Adele on vain noin 8 kuukauden ikäinen koiratyttö, joka ehti olla suomalaisessa kodissaan muutamia kuukausia ennenkuin omistaja joutui luopumaan koiristaan vaikean elämäntilanteen vuoksi. Adele ja Enni etsivät nyt uusia koteja hoitopaikasta käsin.

Adele on vähän ujo, mutta hyvin kiinnostunut kaikesta ja kaikista, kuten nuoren koiran pitääkin. Tällä hetkellä Adele on turhan hoikassa kunnossa, ja onkin luultavaa että sillä on vilja-allergia joka on vaikeuttanut ravinnon imeytymistä. Adelen ruokinta on nyt korjattu viljattomaksi. Ruokahalu tytöllä on hirmuinen, joten kunhan ravinto vain imeytyy alkaa neiti takuulla saada lihaa luittensa päälle. Vaaleakasvoinen, partasuinen Adele on hoikkuudestaan huolimatta hyvin kaunis koira. Aikuiseen kokoon ehdittyään siitä tulee luultavasti keskikokoinen, yli 20-kiloinen tyttö.

Adele osaa kulkea hihnassa, mutta taktiikassa on vielä pikkuisen hiomista. Mikään hirmuinen kiskoja tyttö ei kuitenkaan ole, eikä hauku vastaantulijoille. Kissoihin suhtautumisesta ei tiedetä. Toisiin koiriin Adele suhtautuu hyvin kiinnostuneesti mutta aluksi hieman arastellen. Adele ei ole koskaan elänyt ainoana koirana, joten mukavinta olisi jos Adele pääsisi kotiin jossa sillä olisi koiraseuraa. Entisessä kodissaan Adele ei ehtinyt oppia vielä aivan täysin sisäsiistiksi, joten harjoittelu jatkuu.

Koska Adelen kaikki ihmiskokemukset eivät ole olleet positiivisia, suhtautuu tyttö uusiin ihmisiin varauksella. Tässä on kuitenkin hyvin kiltti ja perusvireeltään iloisen oloinen koira, joten jos pelkoon ei anna aihetta, uskaltautuu Adele pian tervehtimään uutta tuttavuutta. Jos olet valmis tarjoamaan nuorelle koiralle päivittäin tarpeeksi liikuntaa ja tekemistä, mutta myös tukemaan ja rohkaisemaan arkaa tyttöä, saattaisit hyvinkin olla herkän ja kauniin Adelen uusi emäntä tai isäntä. Adele on kotihoidossa Etelä-Suomessa.

Adelen kyselyihin vastaa Maija. Täytä adoptiohakemus ja ota itse yhteyttä parin päivän päästä. Maijan tavoittaa osoitteesta maija.viipurinkoira(at)gmail.com. Tutustuthan myös adoptio-ohjeisiin.

24.4.2014
Touhukas Adele sai matkalipun Suomeen.

20.2.2014
Partakuonoinen Adele on kovin suloinen tyttö. Vähän kainosti Adele tulee tekemään tuttavuutta, mutta kovin uteliaasti se silti meitä lähestyy.

Adele joutui kodittomaksi ja Irinan tarhalle odottamaan uutta omistajaa. Adele taitaa olla vielä vähän hämillään tarhalla joutumisesta, mutta hyvin uteliaasti se silti haluaa tehdä tuttavuutta. Pientä varovaisuutta on ilmassa, kun Adele lähestyy meitä, mutta huomionkaipuu voittaa pienen ujostelun äkkiä.

Adele vaikuttaa reippaalta ja mukavalta tytöltä, joka pentumaiseen tapaan rakastaa temmeltämistä, leluista kisaamista ja kilpajuoksua aitauksen ympäri. Se ihan pieni kainostelu ihmisiä kohtaan katoaa takuulla äkkiä, kunhan Adele pääsee omaan kotiin. Adelessa saattaa virrata ripaus jotain terrieriä, joten ehkä tästä tytöstä tulee vielä löytymään virtaa enemmän kuin heti arvaisi!

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.