Werna

Sukupuoli: narttu
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 5/2017

14.9.2017
Werna on varsinainen ilopilleri! Se häärää reippaasti ja iloisesti pentulaumassa ja kipittää vauhdikkaasti tervehtimään tulijoita.

Werna ja sen sisarukset WiljamiWiljoWiliWenla ja Wimma päätyivät hylättyinä Irinan tarhalle kesällä. Ne olivat vielä pieniä natiaisia, jotka ihmettelivät silmät suurina tarhan äänekästä ja hektistä elämää. Nyt aikaa on kulunut jo tovi, pentue on saanut rokotukset ja tarhan arki on muuttunut niillekin arjeksi. Tarhan ei silti pitäisi olla näillekään pidemmän ajan kasvuympäristö, vaan oman kodin ja turvallisen omistajan soisi löytyvän niistä jokaiselle pian.

Werna on tytöistä reippain. Se ei ujostele mitään, vaan se tulee iloisesti ja vauhdikkaasti tutustumaan jokaiseen tulijaan. Ja syliin pääseminen se vasta kivaa olikin! Naamaa oli ihanaa pussailla ja nauttia edes hetki täysin jakamattomasta ihmisten huomiosta.

Tarhalla kasvaminen tarkoittaa aina sitä, että pennut eivät saa ihmisten seuraa niin paljon kuin haluaisivat. Werna ei meinaa innostuksestaan pysyä nahoissaan, kun sitä silittelee ja ottaa kuvattavaksi. Voi kunpa Wernan aika tarhalla jäisi lyhyeksi ja se pääsisi muuttamaan omaan kotiin!

Wernasta kasvaa aikuisena keskikokoinen tyttö. Sen enempää Werna kuin kukaan sen sisaruksistakaan ei halua sohvan koristeeksi tai korttelin kiertäjäksi, vaan ne haluavat tavallisen aktiiviseen kotiin, jossa koiralle ollaan valmiita tarjoamaan riittävästi liikuntaa ja muuta aktiviteettia. Wernasta tulee varmasti mainio kaveri moneen menoon - pitkille lenkeille, hauskoihin leikkihetkiin, temppujen opetteluun ja miksei johonkin koiramaiseen harrastukseenkin. Werna lupaa tehdä parhaansa! 

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.