Belka

Sukupuoli: narttu
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 4/2018

18.10.2018
Belkalle tehtiin pikatesti sydänmadon (Dirofilaria immitis) sekä punkkivälitteisten tautien varalta (ehrlichia, anaplasma ja borrelia). Tulos oli kaikkien osalta negatiivinen.

3.9.2018
Mahdottoman kaunis ja reipas Belka on juuri joutunut tarhalle. Belka saapui tarhalle yhdessä siskonsa Strelkan kanssa.

Siskokset, Belka ja Strelka, päätyivät tarhalle kodista. Eräs viipurilainen nainen oli ottanut kodittomat pikkupennut suojiinsa ja yrittänyt löytää niille koteja. Kun pennut kasvoivat eikä koteja löytynyt, toimitti hän noin 5 kuukauden ikään ehtineet siskokset Irinan koiratarhalle.

Tarhalle joutuminen oli ihmisrakkaille ja kotioloihin tottuneille tytöille kova järkytys, ja alkuun tytöt kököttivät tiiviisti aitauksen nurkassa toisiinsa painautuneina. Pikkuhiljaa pelko ja järkytys ovat kuitenkin väistyneet ja pienen pennun suuri uteliaisuus on tullut tilalle. Vaikka sisko on edelleenkin se tärkein asia ympärillä, leikkivät tytöt iloisesti muiden kanssa ja niiden pienet sydämet pakahtuvat onnesta ihmisten saapuessa tarhalle. Belka vaikuttaa siskonsa tavoin reippaalta, iloiselta ja luottavaiselta pennulta, joka rakastaa ihmisiä yli kaiken. Koska Belkan ei ole tarvinnut varttua tarhaoloissa, voisi olettaa että muutakin maailmaa on vähän päästy näkemään ja kokemaan.

Olisi pienen tytön onni, jos sille löytyisi pian ikioma koti ja tarhakokemus jäisi lyhyeksi. Vaikka Belka on saanut asua kodissa, emme voi tietää minkälaisia kotikoiran taitoja sille on opetettu - tai ehkä todennäköisemmin jätetty opettamatta. Tulevan kodin onkin hyvä varautua harjoittelemaan kotikoiran elämän aakkosia alkeista lähtien, kuten mm. sisäsiisteyttä ja yksin olemista. Belkalla on kovin lyhyt karva eikä tyttö halua jäädä värjöttelemään syksyn sateisiin, talven pakkasista puhumattakaan. Joten missä lienetkään koti, täällä olisi pieni tyttö ihan valmiina jo matkalaukkujen kanssa! 

Viipurin koirat - Belka 30.8.2018

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.