Arla

SUOMESSA
Sukupuoli: narttu
Koko: kasvaa keskikokoiseksi
Syntymäaika: 7/2017

4.1.2018
Arla jatkaa oman kodin etsintää hoitopaikasta käsin. Arlaan pääsee tutustumaan Helsingissä.

Arlan yhteyshenkilönä toimii Tessa.

7.12.2017
Aurinkoinen Arla tuo ilon sinne missä sitten liikkuukin! Se juoksee uteliaasti tutustumaan ja häntä heiluen haluaa vähän silityksiä ja herkkuja.

Irinan tarhan pentuaitaukset ovat jälleen kerran kovin täynnä. Pentuja hylätään Venäjällä niin kovaa tahtia, että tarhat voivat tarjota turvapaikan vain osalle sitä tarvitsevista. Arla ja veljensä Arvi olivatkin siinä mielessä onnekkaita, että niden tie vei tarhalle kadun sijaan. Vaikka elämä koiratarhalla on kaukana ihanteellisesta, ei ne sentään joudu selviytymään kadulla myrkyttäjien, koirien potkijoiden ja vaarallisesti kurvailevien autojen armoilla. Emme ole täysin varmoja näidne kahden sisaruudesta, mutta ainakin ne toimitettiin tarhalle samaan aikaan ja ulkoinen identtisyys on huomattava.

Arla on iloinen tyttö, joka tulee avoimesti tervehtimään uusia tuttavuuksia. Se pyörii jaloissa ja vispaa häntäänsä, toivoen saavansa huomiota ja herkkuja. Välillä se kirmaa leikkimään pentukavereiden kanssa, mutta palaa sitten taas pian katsomaan, että olisiko taas hänen vuoronsa saada huomiota. Arla vaikuttaa iloiselta, mutta kuitenkin kohtuullisen rauhalliselta tytöltä - syliin nostaminen oli vielä jännää puuhaa, vaikka muuten se onkin hyvin luottavainen tyttö.

Arlasta kasvaa aikuisena keskikokoinen tyttö. Siitä tulee varmasti aktiivinen koirakaveri, joka ei väsähdä kesken lenkin tai treenihetken. Nuoren koiran kasvattaminen hyvin käyttäytyväksi koirakansalaiseksi on kuitenkin aina oma polkunsa, johon pitää valmistautua aimolla annoksella kärsivällisyyttä, intoa ja rakkautta. Arla lupaa tehdä oman osuutensa täydestä sydämestä - toivottavasti Arlaa onnistaa ja se löytää rinnalleen ihmisen, joka lupaa omistautua yhteiseen elämään yhtä sydämellisesti kuin ihana Arla.

Huomioithan, että koirien kuvaukset on kirjoitettu niitä tarhaoloissa tarkkailemalla, ja niiden käyttäytyminen saattaa muuttua uuteen kotiin kotiutumisen myötä. Tutustu ensin huolellisesti adoptio-ohjeisiin kodin tarjoamista harkitessasi ja täytä sitten adoptiohakemus.